Kalle Larsson: Puhutaan luontokuvauksesta, jakso 7. Riistakamerat ja liikkeentunnistimet luontokuvaajan apuna
Ensimmäinen Youtube liveni!
Kalle otti yhteyttä alkuvuodesta, kun alkoi suunnittelemaan livenä keskustelua riistakameroista. Mukaan tuli kolmanneksi eläin- ja lintuvideoista tunnettu Sari Viren.
Käsikirjoitukseksi suunniteltiin läpikäynti pinnallisesti ja hieman syvemmältä riistakameroihin sekä kamera-ansoihin, joita itse on tullut käytettyä syksystä 2020 asti.
Riistakameroita sekä erilaisia valvontakameroita, mitkä soveltuvat siihen käyttöön on paljon ja niiden vertailu jätettiin pois. Keskustelussa mainitaan muutamia merkkejä, ei paneuduttu niihin syvällisemmin.
Samoin kamera-ansoista puhuttiin ilman syvällistä tekniikkaa. Näiden osalta olen muutenkin pitänyt useat projektit ja toteutukset salassa, koska kuva ratkaisee – ei kuinka se on otettu. Monet toteutukset ovat vaatineet niin monta kantapään kautta opiskelua, että en tule paljastamaan näitä vinkkejä tai apuvälineitä.
Tunnin pituiseksi suunniteltu live venähti puoleentoista tuntiin, ja aiheesta olisi voinut puhua eri kokemuksien ja tarinoiden kautta huomattavasti pidempään.
Omat valvontakamerani
Itse kerroin vaihtaneeni vanhan aikaisista perinteisistä riistakameroista jo vuosia sitten Reolinkin 4G GO-valvontakameroihin, joista nykyinen malli kulkee lisänimellä plus.
Nämä ovat olleet luotettavia eivätkä sekoile samalla tavalla kuin moni muu. Kameran akku on hyvä, laadukas ja kestävä.
