Vuoden luontokuvan tilannekuvani
Vuoden luontokuva 2022 kilpailu on takana ja tulokset julkaistu. Olen arkistoni perusteella osallistunut kisaan viimeisenä 11 vuotena. Kolmena niistä on tullut saavutuksia 2017, 2021 ja 2022. Lähes jokainen meistä on kuitenkin omien kuviensa suurin fani (oman äidin lisäksi), niin uskallan olla julkisesti nyt sitä mieltä, että olisi pitänyt tulla useamminkin menestystä. Muistan kerran vuosia sitten kirjoittaneeni, etten ollut tyytyväinen valintoihin, niin minut haukuttiin kateellisena somessa. Sitähän se on automaattisesti, jos on eri mieltä kuin tuomaristo.
Joka vuosi yritän ymmärtää aina enemmän, kuinka valinnat tehtiin miksi ne ovat erilaiset kuin olisin itse valinnut, kun katsoo Luontokuvan ja kirjan julkaisemaa kokonaisuutta kilpailun annista.
Analysointia
Edellisessä lehdessä Esa Mälkönen kirjoitti Tilannekuvan vuosi artikkelin, missä veti yhteen tekniikkaa kuvien takana. Itselläni oli semifinaaleissa mukana 16 kuvaa, joiden ISO arvon mediaani oli 1800, kun kisan keskivertoluku oli vain 500. Jotenkin se tuntui itselleni niin pieneltä ja se sai minut perehtymään tähän hieman syvällisemmin. Vaikka maisemasarja on toiseksi suosituin niin ei se silti uskoisi painavan mediaania noin alhaiseksi. Finaaliin päässeiden 11 oman kuvani mediaani kasvoi ISO 2000. Kuvaan lähes aina automaattisella ISO-arvolla niin, että se on säädetty pykälän tai kaksi nopeamaksi, mikä priorisoi suljinaikaa korkeammaksi ja nostaa ISO arvoa maksimissaan 6400.
Tämä selittää osaltaan omat korkeat lukemani, mutta kuvausajalla on myös väliä. Aamulla auringon noustessa parhaiden valojen aikaan kuvistani oli kuvattu 25 %, iltavaloilla 50 % ja joskus siinä välimaastossa 25 %. Palkituista kuvistani Odotus on kuvattu aamuvalossa ja Suden ja karhun kohtaaminen tuntia ennen auringon laskua pilvisenä päivänä.
Kun lukee artikkelia eteenpäin, käy ilmi, että luontokuva otetaan tyypillisesti keskellä päivää. Tämä lause särähtää korvaan ja on itselleni vaikea ymmärtää. Elämme maassa, missä on aivan upean pitkät aamu- ja iltavalot, joita voi hyödyntää luontokuvauksessa. Voisi kuvitella, että juuri näillä upeilla pehmeillä valoilla kisataan kisoissa, mutta ilmeisesti olen väärässä ja mahdollisesti kateellinen toisten keskipäivän valosta. Tässä tulee toki huomioida pieni virhemarginaali, koska vajaa neljäsosa ei antanut kuvilleen käyttöoikeutta ja niiden tietoja ei ole mukana.
Lintukuvat teleobjektiivilla
Myös lintukuvat tykätään ottaa pitkillä milleillä, itse olen viime vuosina vain pyrkinyt vähentämään millejä, joskaan en mikään lajikuvaaja olekaan. Voisi kuvitella, että tänä päivänä kuvaajat pyrkisivät erottumaan joukosta lintukuvissakin maailman malliin erilaisin toteutuksin. Omien semifinalisti lintukuvien millit olivat 17, 153 ja 400 mm, joista kaikki osallistuvat ensi vuonna uudestaan. Tämän vuoden linnut sarjan kärkinelikosta vain Antti Leinosen kuva Varjo oli kuvattu suhteellisen laajakulmalla 27 mm. Tätä suuntaa olisi kiva nähdä Suomessa enemmänkin, koska se laittaisi lähes kaikki kuvaajat oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja he joutuisivat miettimään asioita ihan eri lailla. Toisaalta niin pitkään kuin perinteinen kuva uppoaa kuin kuuma veitsi voihin jäävät usein nämä harvemmin nähdyt kuvat massan jalkoihin (ainakin kaikissa somekanavissa).
Nisäkkäissä taas vastasin itse suurimmista milleistä 800 mm, mikä tätä kirjoittaessani hieman naurattaa, koska olen viime vuodet ihan oikeasti pyrkinyt vähentämään millejä. Toki monet kuvaukset hoidetaan edelleen telellä ja pitkillä milleillä, mutta se ei ole ehkä se tilanne mihin pyrin hakeutumaan tai on vain sivutuotetta toisen projektin rinnalla.
Julkaisukielto
Kuulun muuten siihen VLK:n neljäsosaan, jotka ovat kieltäneet kuviensa julkaisun. Käytän kieltoa niissä kuvissa, joilla on mahdollisuutta kisata seuraavana vuonna. Tähän on ihan syy, en halua, että kuva ”palaa” kirjassa, kalenterissa tai lehdessä ja menettää sen tärkeän uutuusarvon kilpailukuvana. Tällähän tai muulla julkaisulla ei sääntöjen mukaan pitäisi olla merkitystä, mutta niin aihe vain nousee usein keskusteluissa eteen, että jokin kuva oli aiemmin nähty.
Hyvänä esimerkkinä pihtaamisesta voidaan pitää, että vuonna 2021 lähettämistäni kuvista kaksi ei selvinnyt edes finaaliin, mutta palkittiin tänä vuonna kilpailussa. Niin vain eri tuomaristo ajattelee kuvista. Emme koskaan voi tietää, mikä toimii ja mikä ei.
