Vuoden luontokuva 2026 valittiin 47 kerran, jos nyt laskin oikein. Vuoden luontokuvan voitti tänä vuonna Reijo Helaakoski kuvalla Kohtaamisia.
Kuvassa ampiainen lentää etualalla ja amiraaliperhonen taustalla. Siinä se sitten olikin. Ei oma suosikkini. Kuva nähtävissä esim. Yle.fi
Kilpailun tuomaristo kuvaili voittajaa harvoin nähdyksi tilannekuvaksi kahden pölyttäjälajin kilpalennosta armottomassa luonnossa. Kuvaa ylistettiin teknisesti täydelliseksi ja taiteellisesti kiehtovaksi.
Vuoden Luontokuva 2026 -kilpailu – Finalistit ja kuvamäärät
Vuoden Luontokuva 2026 -kilpailun finalistikuvaajien nimet ja kuvamäärät on julkaistu. Vuoden Luontokuva 2026 -kilpailu keräsi 762 kuvaajalta 11 637 kuvaa. Niistä kilpailun tuomaristo valitsi semifinalisteiksi 1 072 kuvaa 403 kuvaajalta. Semifinalistiksi pääsy edellytti, että vähintään yksi tuomari esitti kuvaa jatkoon. Kun tuomaristo oli pisteyttänyt kaikki semifinalistikuvat, finalisteiksi ja palkintosijoista kisaamaan ylsi 399 kuvaa 200 kuvaajalta.Tämän vuoden kilpailun tuomareina toimivat: Håkan Eklund Turusta, Jaana Kotamäki Turusta, Taru Rantala Seinäjoelta ja Toni Rasinkangas Hämeenlinnasta.
Palataan kuitenkin ajassa eiliseen, kun voittaja ja palkitut kuvat eivät olleet tiedossa.
Ajatuksia viime vuosilta kilpailun ympäriltä
En ole pitkään aikaan kirjoittanut Vuoden luontokuvasta tai sen valinnoista muuten kuin omien kuvieni näkökulmasta. Syy on yksinkertainen: olen vuosien varrella huomannut olevani usein eri mieltä tuomariston kanssa, ja todennut itsekseni, että lottoaminen jatkukoon.
Kun puhun mielestäni vääristä valinnoista, en tarkoita sitä, että olisin valinnut aina omat kuvani palkittujen joukkoon. Päinvastoin. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että niin omista kuvistani kuin karsituistakin löytyy usein kuvia, jotka olisivat ansainneet paikkansa palkintokorokkeella paremmin. Riittää, että selaa Vuoden luontokuvat -kirjaa. Sen sivuilta löytyy vuodesta toiseen todella kovatasoisia kuvia.
On aina kunnia hävitä paremmalleen. Vaikeampaa on hyväksyä tappio silloin, kun ei ymmärrä, miksi jokin kuva on palkittu.
Kirjan kuvatarjonta ei myöskään kerro koko totuutta kilpailun tasosta. Tilastollisesti moni kuvaaja ei anna julkaisulupaa kuvilleen, ellei niitä palkita. Olen itse noudattanut pitkälti samaa linjaa, vaikka viime vuosina olen tehnyt muutamia poikkeuksia. Näissä tapauksissa kuva ei kuitenkaan ole päätynyt kirjaan tai lehteen, vaikka finaalipaikka olisi ollut täysin mahdollinen.
Koska olen viime vuosina vähentänyt kuvaamista merkittävästi, ajattelin jakaa muutaman ajatuksen Vuoden luontokuvakilpailusta. Ainakaan tätä kirjoitusta ei voi enää perustella katkerana tai kateellisena avautumisena, kuten eräs lukija minulle vuosia sitten ilmoitti kritisoituani kilpailun voittajakuvaa.

Miksi WOW-kuvat jäävät usein palkintojen ulkopuolelle?
Olen kriittisenä bloggaajana tunnetun Petteri Hautamaan kanssa usein pohtinut kilpailua ja sen trendejä. Samalla olemme keskustelleet myös tuomarointijärjestelmästä ja siitä, vaikuttaako käytössä oleva malli siihen, että palkituissa nähdään vuodesta toiseen varsin turvallisia ja tasapaksuja kuvia. Missä ovat ne kuvat, jotka pakottavat pysähtymään ja nostavat spontaanisti ihastuneen ”wow’n” huulille? Sellaisia kuvia näkee jatkuvasti kansainvälisissä kilpailuissa, erityisesti Norjassa.
Suomessa kuvataan hienoja luontokuvia. Miksi ne eivät kuitenkaan näy tässä kilpailussa samalla tavalla? Se on kysymys, jota moni on varmasti pohtinut keskusteluissa vuosien varrella.
Kirjoitan tätä päivää ennen Vuoden luontokuvan valintaa. Kun tämän vuoden tuomaristo julkaistiin kesällä, pidin melko selvänä, etteivät omat kuvani olisi vahvoilla. Analysoin tuomariston kokoonpanon heti, sillä usein tuomareiden omat mieltymykset ja kuvaustyyli heijastuvat ainakin osittain palkittuihin kuviin.
Oma kuvaustyylini ei ole erityisen taiteellinen. En käytä tehoefektejä, kaksoisvalotuksia tai ICM-tekniikoita. Myöskään vahvasti taidepainotteinen sommittelu ei ole minulle luontevin tapa tehdä kuvia. Haen enemmän vahvoja tilanteita, onnistunutta toteutusta ja tarinallisuutta kuin kuvia, joiden idea avautuu vasta pitkän tarkastelun jälkeen.
Kuva-arkistostani ei myöskään löydy juuri kasveja tai muita lähikuvia. Siksi uskonkin, että tämän vuoden palkitut painottuvat taiteellisuuteen, erilaisiin tekniikoihin, lähikuviin, efekteihin ja ehkä jopa mustavalkoisuuteen.
Huomenna nähdään, kuinka hyvin analyysini osui oikeaan.

Analysointini palkituista kuvista julkistamisen jälkeen, oliko kuvissa yllä ennustamiani elementtejä
Nyt, kun olen nähnyt kaikki kuvat, yllätyksekseni joukosta puuttui viime vuosina vahvasti esillä ollut erikoisefektikuvien painotus ICM, tuplavalotukset yms.. Mukana oli toki yksi mustavalkokuva, mutta varsinaiset wow-elämykset jäivät silti puuttumaan. Hienoja tilanteita ja laadukasta valoa finalistien joukossa oli runsaasti, mutta mukana oli jälleen myös useita kuvia, joiden kohdalla kysyin ääneen, mitä ne tekivät seinällä finalistien joukossa.
Kävin katsomassa esityksen, jossa olivat mukana kaikki julkaisuluvan antaneet finalistit. Taso vaihteli laidasta laitaan. Mukana oli useita kuvia, jotka ansaitsivat paikkansa seinällä ilman minkäänlaisia kysymysmerkkejä. Toisaalta joukossa oli myös kuvia, joiden kohdalla jäi väistämättä miettimään, ovatko ne finaalissa vain siksi, että finalistien määrä näyttää kirjoissa ja kansissa vakuuttavammalta.

Omat suosikkini ennen tulosten julkistamista
Samalla nämä ovat myös veikkaukseni sarjavoittajiksi. Merkkaan rehellisesti, kun tulokset tulleet kuinka monta osui oikein nimen perään.
→ Tällä suoralla niin ei ihmekkään, jos tuomarit ovat aina eri mieltä kanssani.
Linnut: Peukaloinen – Leo Vuorinen X
Hieno ja taiteellisesti toteutettu kuva, jossa valo osuu lintuun erinomaisesti. Sommittelu toimii ja kokonaisuus näyttää juuri sellaiselta kuvalta, joka menestyy Vuoden luontokuvassa vuodesta toiseen. Linnut sarjalta olisin kuitenkin odottanut kovempaa kuvaa, onhan sarja aivan ylivoimaisesti eniten osallistuttu määrällisesti.
Kasvit ja sienet: Ahtaan paikan kasvusto – Anssi Hietaharju X
Vahva sommittelu erottaa kuvan edukseen sarjan muista töistä. Kuvassa on persoonallisuutta ja ajatusta. Silti en usko tämän olevan tuomariston suurin suosikki.
Ihminen ja luonto: Sinisorsat huvilan valoissa – Markus Varesvuo X
Vaikea kategoria valita voittajaa, sillä mikään kuva ei noussut ylivoimaisesti muiden yläpuolelle. Renkaanpotkija on toteutukseltaan erilainen ja kiinnostava, mutta vastaavanlaisia kuvia on nähty maailmalla paljon, mikä syö sen omaleimaisuutta. Naakka on ainoa kuva, mikä puhuttelee aiheella – älä jätä siimoja luontoon. Kuvan nimi olisi voinut olla aggressiivisempi.
Päädyin lopulta Markuksen kuvaan. Se on perinteisen kaunis lintukuva, jonka toteutus on erittäin vahva ja valotus onnistunut. Kuvassa on myös tunnelmaa, joka kertoo talven pimeydestä ja pohjoisen valosta. Tässä kuvassa tunnelma vei sen suosikikseni.
Nuoret: Lisko – Teemu Paasi X
Nuorten sarjan selkeä ykkönen. Hieno tilannekuva. On myös ilahduttavaa nähdä uusia nimiä menestymässä nuorten sarjassa. Jos nuoret voisivat voittaa, tämä kuva voisi sen tehdä tässä seurassa.
Kuvaparit: Kuin tähdet – Hannu Ahonen X
Kuvaparisarja jäi sekä näyttelyssä että esityksessä yllättävän vaisuksi. Sarjaan osallistui 52 kuvaparia, ja osa niistä oli esitystavasta johtuen sellaisia, ettei heti tiennyt, kuuluiko kuva edellisen vai seuraavan pariksi.
Mukana oli kuitenkin muutamia onnistuneita oivalluksia. Erityisesti mieleen jäi kuva kuukkelista sekä sen pariksi asetettu kuva ihmisten joukosta kuvaamassa kyseistä lintua. Tässä olisi kaivattu enemmän huumoria kuin taiteellisia asioita nähdä. Toisaalta kuvat esitettiin peräjälkeen, jolloin niitä ei päässyt katsomaan rintarinnan.
Lähdin itsekin tähän sarjaan hieman huumori edellä, mutta se ei tällä kertaa vakuuttanut tuomaristoa. Käytän kuvaa myöhemmin toisessa yhteydessä, joten en julkaise sitä vielä.
Jos joku pitää valita niin Hannu lienee sitten paras.
Luonnon yksityiskohdat ja muodot: Kuumaa – Jussi Helimäki X
Kerrankin jotain muuta kuin jäätä. Jää tuntuu olevan sarjassa lähes varma menestysresepti vuodesta toiseen, joten tämä kuva erottui edukseen jo aiheen puolesta.
Jussin kuva oli omasta mielestäni sarjan vahvin, eikä vähiten siksi, että se toi kilpailuun jotain raikkaan erilaista.
Muut eläimet: Kantaten kaarteeseen – Ville Hietava X
Hieno kuva leppäkertusta. Se erottui seinältä välittömästi edukseen. Tilanne on oivallettu loistavasti, ja toteutus on teknisesti sekä visuaalisesti vahva.
Tänä vuonna vedenalainen luonto loisti poissa olollaan, onko ensi vuonna taas kalojen vuoro?
Maisemat: Joen peto – Guillaume Sebire X
Kuvan idea aukesi minulle viiveellä. Aluksi etsin kuvasta saukkoa tai muuta eläintä, kunnes ymmärsin kuohun olevan se peto. Ehkä juuri siinä piilee kuvan vahvuus.
Tämä oli sarjan ainoa kuva, jonka ääreen jäin oikeasti pidemmäksi aikaa. Toisaalta kyllä toistakin kuvaa tuli pitkään katsottua ja mietittyä, miksi se on TOP4:ssä.
Nisäkkäät: Kuumakallet – Asko Hämäläinen OIKEIN!
Hieno tilanne ja erinomainen toteutus. Kuvassa sekä hirvet että kuvaaja ovat olleet oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Lisäksi mukaan on saatu vielä täydellinen säätila.
Tällä kuvalla on mielestäni aidot mahdollisuudet koko kilpailun voittoon, ja toivonkin sen olevan Vuoden luontokuva 2026.
Toinen vahva hirvikuva on Aamun kajo, jonka on kuvannut Juha Mälkönen. Se on hieno otos, mutta jää omissa kirjoissani Askon maalauksellisen ja tunnelmaltaan poikkeuksellisen kuvan varjoon selvästi! Ja löytyihän se kiintiöllinen kaksoisvalotuskin palkituista.
Kuvien ja sarjojen tarkempi analysointi
Jätetään tarkempi analysointi ja kriittiset sanan käänteet Petterille, koska hänen bloginsa on enemmän ja vähemmän tunnettu raadollisista, mutta usein myös totuuden mukaisista mielipiteistä.
Lyhyesti, olisin odottanut parempaa vuodelta 2026. Katso kaikki palkitut täältä. Vinkki: Kuvan URL-osoitteesta saadun tiedostonimen numerolla voi päätellä sijoituksen sarjassa.
Omat kilpailukuvani
Nostan tähän alas putoajat, jotka ovat 2024 otettuja kuvia eli niillä ei ole enää mahdollisuuksia osallistua. Aloitetaan kahdella kuvalla, mitkä nousivat finaaliin asti.
Supikoiran pentu ja saapas
Eräässä purolaaksossa joen penkalla lojui vanha saapas, ja lähistöllä asusti supikoiraperhe. Asetin kameran kuvaamaan saapasta ja sijoitin sen viereen pari motivaatioherkkua. Ajatuksena oli, että nuori supikoira pysähtyisi hetkeksi tutkimaan erikoista löytöään ja tarjoaisi samalla kuvaustilanteen. Kuvassa on tarjolla kattaus ihminen ja luonto kategoriaa: ihmisen tuoma vieraslaji, roskaaminen, ja ylipäätänsä ihmisen käden jälki. Erilaista toteutusta tukee vielä, että kyseessä on laajakulmakuva.
Kuva pääsi finaaliin sekä vuonna 2025 että 2026, mutta sen pidemmälle matka ei tällä kertaa riittänyt. Kyseessä oli siis hyvä kuva, muttei aivan riittävän vahva palkintosijoille. Kuva kilpaili Ihminen ja luonto -sarjassa. Kuvalla oli käyttölupa kirjaan ja esityksiin.
Hylkeiden yölepo ja haahka
Hylkeet lepäsivät luodolla Kallbådanin hylkeidensuojelualueella. Heräsin aikaisin keväisenä aamuna ja astuin varovasti ulos majakasta. Yön aikana hylkeet saattavat nousta myös majakkasaarelle asti, ja niitä voi parhaimmillaan olla aivan kuvauspaikkojen läheisyydessä. Siksi pyrin aina välttämään tilanteita, joissa säikäyttäisin ne takaisin veteen.
Tällä kertaa hylkeet olivat kuitenkin kauempana luodolla auringonnousun suunnassa. Kuvasin niitä yrittäen pitää auringon ja eläinten välisen linjan mahdollisimman hyvänä. Jokainen auringonnousua kuvannut tietää, kuinka nopeasti aurinko nousee ja muuttaa kuvakulmia. Jos tavoitteena on saada eläin tai lintu juuri oikeaan kohtaan valoisaa taustaa vasten, aikaa ei ole hukattavaksi.
Liikuin saarella sitä mukaa, kun aurinko nousi korkeammalle ja kuvakulmat muuttuivat. Lopulta saari loppui kesken ennen kuin aurinko. Juuri viimeisissä mahdollisissa kuvauslinjoissa hylkeiden ylitse lensi haahkoja, saariston tunnusomaisia merilintuja, jotka viimeistelivät kuvan.
Tämä kuva pääsi finaaliin vuonna 2026. Vuoden 2025 kilpailuun sitä ei vielä ollut lähetetty. Kuvalla oli käyttölupa kirjaan ja esityksiin.
Muita kuvia, joiden matka tyssäsi jo ennen finaalia ja ovat kuvattu vuonna 2024
Nostetaan julkaisuun myös muita kuvia, joiden matka tyssäsi semifinaaliin tai sitten heti alkuunsa alkukarsintoihin. Jätän pois yhden ihminen ja luonto kategorian kuvan, koska kuvasta paljastuu kuvauspaikka ja se on edelleen toimiva eli siellä aihetta voi työstää uudestaan.
Nisäkkäät
Kesäaamujen hirviä. Erilaisilla hirvikuvilla on tullut yritettyä lähes joka vuosi, mutta ne eivät sytytä tuomaristoa. Epäilen, että hirvikuvien määrä on myös aika iso, koska niitä kuvataan varsinkin eteläisessä Suomessa hienoissa olosuhteissa paljon. Tänä vuonna niitä on nisäkkäiden TOP4:ssa jopa kaksi.


Linnut
Sekalaista lintukuvaa aina kurkien syysmuutosta takatalven luhtakanaan ja silkkiuikun kosiomenoihin. Silkkiuikku ois pysynyt tilastojeni mukaan pois palkituista tilastojeni mukaan aina. Mahtaako nousta tänä vuonna podiumille vai jääkö paljon kuvattu lintu edelleen ilman näkyvyyttä? Vastaan tähän suoraan, ei. Esityksessä oli tosi hienoja silkkiuikkuja finalistien joukossa, mutta ei riitä niin ei riitä.
Kesäisistä linnuista kurki pellon reunassa sekä kaakkuri lennossa järven pintaa vasten olivat kokeiluja, jos tämän tyyppinen olisi luikerrellut läpi.








Muut eläimet
Rantakäärme ja mustatäplätokko. Näistä kuvauksista olen kirjoittanut oman bloginkin, missä tämä kuva on laajempana. Toisena kuvana yritin kosiomenoihin olevien koiraiden maisemallista laajakulmaa keväiseltä soidinkalliolta laajakulmalla otettuna saaristomaisema taustalla. Rantakäärmeet esitetään usein aina kalliota vasten ja on totta, että harvoin ne näin kuvauksellisiin paikkoihin menevät kuin tänä yhtenä keväisenä päivänä, kun pääsin niitä kuvaamaan.

Maisemat
Hyvin perus maisema jäisestä Emäsalosta, kuva joka voisi yllättää, mutta ei yllättänyt.











