Kirkas pakkaspäivä vei kuvaajan kohti Kaitalahtea tarkoituksena kuvata viiksitimaleita ensimmäistä kertaa tänä talvena. Jäiden paksuus vähän mietitytti, mutta uskoin että lumen alta löytyy kuitenkin riittävä kerros jo tässä vaiheessa talvea suojaisesta sisälahdesta.
Mietin pakkassaappaiden vai varsikenkien ja lumikenkien yhdistelmää, kun muistelin kuinka paljon kaislikkoon oli vuosi sitten keräytynyt lunta päädyin lumikenkiin. Se osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi, koska 10-15cm lumen alla oli saman verran vettä ja sohjoa. Nopeasti muutamaan viiksitimali yksilöön sainkin näköhavainnon, mutta ne olivat keskellä ruovikkoa huonosti kuvattavissa. Jatkoin matkaa perälle lahtea ja päätin ylittää ruopatun kanavan, joka on noin 1.5-2m syvä ja saman levyinen matalimmasta päästä lahden sisältä.
Jatkoin matkaa tutkien ruovikon reunamat saamatta yhtään havaintoa viiksitimaleista. Oli pakko palata samaa reittiä, koska uskoin sen edelleen turvallisimmaksi kohdaksi ylittää kanava. Paluumatkan ylitys sujui uppoamatta ja päästiin taas tukevalle lumen, loskan ja jään muodostamalle alueelle.
Aiempina vuosina timalit ovat suosineet kanavan suuaukkoa juomapaikkana, joten viimeisenä sen tarkastus. Lahden ruovikon ulkoreunaa varovasti edeten pitkin korkeaa lumidyyniä siirryin kanavan reunamille kolmen metrin päähän, mistä näki hyvin ettei timaleita ollut sielläkään.Tässä kohtaa kokeilin dyynin reunalta kohtaa jossa oli vähemmän lunta kestääkö jää…
Oli aika siirtyä autolle ilman kuvia ja todeta että ei taida tänä talvena olla Kaitalahdelle asiaa turvallisesti ja rennosti ulkoillen. Lumikengillä tuntui pysyvän hyvin lumen päällä, mutta kanavan ylitykset saa jäädä. Saappailla touhusta ei olisi tullut mitään. Taas yhtä kokemusta rikkaampana kuvausreissulta kotiin t-paita märkänä hiestä.
