Viikon kuvat: 1 & 2/2015

0
Viikon kuva: 01/2015

Vuoden ensimmäinen viikon kuva tulee Käylän kylästä Käylänkoskelta Kuusamosta. Pilvisenä päivänä elämää lyhyeeseen päivään tarjosi koskikarat, jotka toivat kuvaajalle etsimänsä kohteen.

Lähemmäs kymmenen koskikaraa lenteli ympäri Käylänkoskea tarjoten useaan eri tyyppiseen kuvaukseen mahdollisuuden. Kuvasin viikolla kahtena päivänä koskikaroja saman tyyppisesti eli en päästänyt suljin aikaa yli 1/80 nopeammaksi. Pääosin kuvasin 1/4 – 1/20 suljinajoilla, kun malttoivat olla paikoillaan. Kahtena päivänä kävimme koskikaroja kuvaamassa, koska ekasta keikasta jäi vielä hampaankoloon vähän.

Kalusto: Canon 5D mark 3, Canon EF 500 4 L IS
EXIF: 500 mm, 1/5, f/4, ISO3200, jalusta, kaukolaukasin

Viikon kuva: 02/2015

Vuoden toinen kuva tulee myös Käylänkoskelta, mutta eri päivältä. Lähes -30 asteen pakkanen toi koskelle kivan höyryn sinisen taivaan alle. Aurinko ei tähän aikaan nouse niin korkealle että paistaisi koskeen tai sen puihin. Kosken ympäristössä on ulkoilijoille ja kuvaajille hyvät liikkumisreitit siltoineen. Kosken reunaa pitkin kulkevalta laiturilta oli kyseisenä päivänä ehdottomasti parhaat maisemapaikat suoraan virran yli tai alajuoksulla olevaan sulaan mikä höyrysi eniten.

Kalusto: Canon 5D mark 3, Canon EF 17-40 4 L
EXIF: 17 mm, 0,3 sek., f/10, ISO100, +2/3 aukkoa valotuksen korjausta, jalusta, kaukolaukasin

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!