Viikon kuva: 9/2014

Viikko 9: Valoa tunnelin päässä

Taas mentiin lähes koko viikko ilman kuvan kuvaa, mutta lauantai sitten palkitsi upealla ulkoilupäivällä Porvoon Emäsalossa mikä huipentui viikon kuvaan eli auringonlaskuun Nuuksiossa. Tällä kertaa viikon kuvaksi olisi voinut laittaa kuvan ahtojäistä tai vaikka vedenalaisen kuvan jäämuodostelmista, mutta päädyin tähän auringonlaskukuvaan siksi, koska se kuvastaa fiilistä kuvauksen suhteen että valoa on tunnelin päässä ja kevät tulee pian!

Mutta mitä viikolla tapahtui ennen tätä?
Viikko meni jälleen pilvisessä säässä poislukien tiistai-iltapäivä, jolloin aurinkokin paisteli ja oli lähes terassikeli. Laitoimme parvekkeen kesäkuntoon ja saatettiin siinä yhdet oluetkin juoda laudoitusta uusiessa poolopaidassa. Kuvia ei tullut otettua tästä valoilmiöstä. Torstaina sitten palkit löivät punaista ja sosiaalinen media oli täynnä revontulihehkutusta, kuulemma Saksassa asti näkyivät – Espoossa satoi vettä.

Perjantaina koitti sitten hetki jolloin vuosien kuvaustyön tulos oli ensikertaa esillä kuvaesityksen muodossa. Lohjan luontokuvailta järjestettiin tänä vuonna 28.2.2014, sain kunnian olla illan toinen esiintyjistä ja aiheena niinkin tuttu aihe kuin Suomenojan luonto. Arviolta kaksisataa ihmistä nautti (toivottavasti) vajaan puolen tunnin esityksestäni, mikä ei olisi koskaan nähnyt tuollaista muotoa ilman Jukka Rannan tekemiä tekstejä, joihin Ismo Jokinen antoi äänensä, kiitos heille vielä.

Illan pääesiintyjä Pekka Tuuri näytti kuviaan Vedenalainen Suomi -kuvaesityksessään. Aivan uskomatonta materiaalia! Oli upeaa toimia toisena esiintyjä Pekan kanssa Lohjan luontokuvaillassa, unohtamatta tietenkään lohjalaistan valokuvaajien lyhyitä kuvanäytteitä esitysten välissä. Katsoin muuten juuri Sel8nne elokuvan nauhalta, koska olin samaan aikaan eilen esiintymässä Lohjalla. Pekan sanoin oli mukavaa että kaikki katsojatkin valitsivat meidän esityksen eilen Selänteen elokuvan sijaan, sen voi nauhoittaa – meidän esityksiä ei :).

Seuraava kuvausprojekti on saanut enemmän ja enemmän vahvistusta tällä viikolla minne tuulet minua seuraavaksi vievät. Olen ainakin itse innoissani siitä! Aivan uutta juttua minulle, mutta ei huolta – en aio hylätä Suomenojaa enkä Saaristomerta.

Viikon kuva on panorama kymmenestä pystyruudusta, mitkä on yhdistetty Photoshop CS5:lla.
Tekniikkaa: Canon 1D Mark IV, Canon EF 500 4 L IS
EXIF: 1/200, f/8, ISO400, 500mm, M-mode, käsivaralta tukien kaiteeseen