Viikko kahdeksan jatkaa samaa kaavaa säiden puolesta kuin edelliset viikotkin. Sääennuste lupasi ensin tiistaiksi aurinkoa, sitten se siirtyi keskiviikkoon, minkä jälkeen se poistuikin viiden vuorokauden ennusteesta. Tämän viikon kuva on kuvattu tänä ”aurinkoisena” keskiviikkona puolenpäivän aikaan.
Lähdin myöhäisen aamupalan jälkeen tekemään parin tunnin reissun Helsingin Vanhankaupunginkoskelle ennen Suomen puolivälierä jääkiekko-ottelua Venäjää vastaan, mikä päättyikin upeasti Suomen 3-1 voittoon.
Vanhankaupunginkosken itäinen haara on takuuvarma koskikarapaikka talvisin, mutta välillä erittäin haastava valon ja kuvauskorkeuden suhteen. Kosken rantojen ollessa jäässä olen yleensä kuvaillut Viikin puolelta, koska siellä pääsee selkeästi lähemmäs vedenpintaa kuin Tekniikan museon puolelta. Tänä vuonna ei koskessa jäällä juhlita, joten rannoiltakaan ei oikein löydy makuualusta apuja, joten päätin jäädä kuvaamaan Tekniikan museon puolelle ja ottamaan kuvia korkealta yläviistosta. Yläviistosta kuvattaessa saa muutenkin veden paremmin mukaan pidemmillä valotuksilla.
Ajatuksena oli synkästä säästä johtuen tosiaan lähteä kokeilemaan pidempiä valoituksia ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain niitä tulikin kuvattua. Koskikara tai oikeastaan koskikarat löytyi juuri siltä alueelta mistä niitä oli paras Tekniikan museon puolelta kuvata. Ensin alueella pyöri kaksi karaa, sitten jostain ilmestyi kolmaskin. Pienten kisailujen ja reviirirajojen selvitysten myötä ilmestyi vielä neljäskin sekoittamaan pakkaa.
Yksi linnuista siirtyi alemmas ehkä kosken kovimpien kuohujen sekaan sukeltelemaan, nyt oli se hetki kun otettiin viikon kuva. En ole aiemmin päässyt kuvaamaan tai seuraamaan vastaavanlaisessa virtapaikassa koskikaraa. Tuntuu hullulta kuinka noin pieni lintu selviytyy tuollaisessa virrasta sukellus toisensa perään voittajana.
Kamera oli luonnollisesti jalustalla sivupotkussa (sidekick) kiinni ja kamerassa oli lankalaukaisin kiinni minimoimassa omasta toiminnasta johtuvia tärähdyksiä, nyt piti vain enää toivoa että koskikara olisi sen yhden hetken paikallaan. Kuvasin eri valotusajoilla (1/8 – 1/15) lyhyitä sarjoja aina kun koskikara palasi vedestä kivelle ruokailemaan ja huilaamaan.
Tilanne eteni niin nopeasti ettei siinä tullut katsottua näytöltä tuliko onnistumisia, vaan kuvasin niin pitkään ”täysiä” kunnes kara poistui parhaimmissa kuohuista. Tämän jälkeen vilkaisin saldoa näytöltä ja heti pystyi sanomaan että on siellä muutama hyvä ruutukin joukossa. Tilanne tällä spotilla kesti minuutin, kun EXIF-tiedoista asiaa tutki kotona. Jatkoin saman yksilön kuvaamista sen siirryttyä uusille sukelluskohteille. Tällä kaverille oli ehdottomasti kuvaajan näkökulmasta kosken mielenkiintoisimmat ympäristöt sukellella.
Kuvan tiedot:
Kalusto: Canon 1DmarkIV, EF 500 4 L IS, jalusta ja lankalaukaisin
EXIF: 1/10, f/11, ISO50, M-mode, sarjakuvaus
