Koskikara istuskelee jäällä Käylänkosken varrella. Olen kuluneella viikolla käsitellyt reissulla kuvattuja koskikaroja ja voinut olla omaan työnjälkeen enemmän kuin tyytyväinen.
Olen menneinä vuosina kuvannut pääosin vain Vanhankaupungin koskella koskikaroja, mutta koski on kuohujen ja virtauksen puolesta hyvin erilainen Käylänkoskeen. Lisäksi värimaailma on koskessa lähes aina huono, johtuen veden väristä. Kuvauspaikkoja on vähemmän, kuvaajia enemmän ja myös muita ulkoisija häiriöitä. Käylänkoskella kuvauspaikkoja on ympäriinsä ja kuvauskorkeuden voi valita ihan pinnan tasosta aina virran yli menevään siltaan, mistä tämä kuva on otettu. Niinä kolmena päivänä, joina koskella kävimme näimme kerran yhden kuvaajapariskunnan piipahtamassa. Lisäksi tuntui että koskikarat eivät piitanneet meistä ollenkaan. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka, jos kylille eksyy.
Kalusto: Canon 5D mark 3, Canon EF 70-200 2.8 L
EXIF: 95 mm, 0,3 sek, f/10, ISO400, -1/3 valotuksen korjausta, jalusta, kaukolaukasin