Pitkästä aikaa oli kirkas aurinkoinen syyspäivä eli kuvauspäivä. Aamusta kävin katsomassa Suomenojalla siemensyöjiä, mutten niitä löytänyt. Päädyin kuvaamaan harakoita, naakkoja ja variksia hetkeksi. Lähdin sitten kuvaamaan tikkoja. Ensimmäinen käpytikka löytyikin nopeasti ja hetken päästä toinenkin. Niiden parissa menikin useampi tunti pikkutikan tulessa välillä ihan viereen, mutta naputteli niin huonoissa paikoissa ettei siitä oikein mitään kuvaa saanut otettua. Palasin käpytikan pariin kunnes yhtäkkiä alkoi kuulua kova variksien huuto-orkesteri, tämä yleensä tietää yhtä asiaa: petoa!
Lähellä kuusta tapasin toisen kuvaajan, joka suunnisti myös ääntä kohti. Epäilimme kanahaukkaa, mutta lähes heti puusta löytyi huuhkaja noin 2/3 kuusen korkeudelta istumasta variksien häiritsemänä. Pitkään eivät varikset jaksaneet pöllöä häiritä vaan poistuivat muualle. Jäimme sitten eri suunnista etsimään kuvauskoloja läpi oksiston. Vaikka aluksi vaikutti että pöllö on niin ”puskassa” kuin voi olla niin suorija linjoja löytyi yllättävän monta.
Huuhkaja kuvapankissa
edit. 2.11.2011: Oli sarvipöllö, nyt on huuhkaja :)