Valovoiman merkityksen ero Canonin telezoomeissa

Telezoomien valovoima muuttuu zoomatessa, mutta koska valo loppuu kesken?

Yksi korona-ajan kuumimpia puheenaiheita lukuunottamatta itse pandemiaa on ollut pimenevät telezoomit Canonin RF-valikoimassa. Valovoima on aina ollut tärkeää lintukuvaajille ja miksei kaikille muillekin joiden kohteet liikkuvat vauhdikkaasti. Nykyajan parantunut kennotekniikka auttaa hieman.

Uusimmissa kahdessa telezoomissa Canon RF 100-500 f4.5-7.1 L:ssä telepään valovoima on 500mm f/7.1 ja 400mm kohdalla f/6.3.

Canon RF 100-400 f5.6-8 valovoima on 259-400mm välillä f/8, mikä on moniin olosuhteisiin jo hyvin pimeä. Toisaalta uusien kameroiden kennot ovat huomattavasti kehittyneempiä kuin aiemmin ja R-sarjalaisten kennojen kohinansieto on hyvä varsinkin kun mennään R6 ja siitä parempiin malleihin.

Otin nämä kaksi RF-optiikkaa mukaan tähän artikkeliin sekä niiden edeltäjän EF 100-400 – kakkosversion, yhden suosituimmista telezoomeista. Kaksi näistä objektiiveista on valkeita L-sarjalaisia ja uusin RF 100-400 perinteinen ”kuluttajalinjan” suorittaja.

Se mitä tässä artikkelissa ei käsitellä on objektiivien muut erot: vakaaja, sääsuojaus, tarkennus jne. .

Havainnekuvien merkitys

Artikkelissa on kuvituskuvana lintukuvia, joiden ottaminen vaatii nopean suljinajan. Näissä kuvissa suljinaika on ollut vähintään 1/2500, mistä johtuen puolipilvisenä päivänä ISO-arvoa joutui nostamaan 12800, jotta haluttu suljinaika saavutettiin. En tarkkaan tiedä, mikä on pisin suljinaika, millä pikkulintu vastaavissa tilanteissa pysähtyy. Näissä kuvissa lintu on pääosin pysähtynyt lukuunottammatta aivan siiven kärkiä.

Tämä kuvaus on toki hyvin marginaalista kuvausta, mitä teleillä voidaan tehdä. Siksi lähestyn asiaa myös eri näkökulmista vähän enemmän harrastajanäkökulmasta.

Havainnekuvissa on laskettu, millä asetuksilla vastaava kuva olisi otettu, jos objektiivina olisi ollut jompi kumpi vertailussa mukana olevista Canonin RF-telezoomeista.

Käytän vertailun kohteena EF 100-400 objektiivia, koska se löytyy hyllystä, mutta on myös hintaluokassaan keskellä.

Kuinka aukot muuttuvat?

Alla on hyvä havainnekuva Cameralabs.com sivustolta bongattuna, missä käydään läpi ja havainnoillistetaan kuinka näiden objektiivien aukko muuttuu zoomatessa.

Tärkeää on ymmärtää aukon merkitys valokuvauksessa. Mitä pienempi aukko (suurempi f-luku) niin valon määrä vähenee (eli aukosta menee kennolle vähemmän valoa) ja syväterävyys alue kasvaa kuvassa, mutta samalla suljinaika hidastuu ISO-arvon pysyessä vakiona.

Mitä taulukosta voi päätellä?

Jos kuvataan alku- tai keskiosan milleillä aina tuonne 300mm paikkeille niin käyttäytyy EF 100-400 sekä RF 100-500 aika samalla tavalla aukon suhteen. RF 100-400 on keskivaiheilla pimeämpi. Sama jatkuu telepäähän eikä suhdemuutosta tapahdu.

Huomioitavaa on siis, että f/5.0 suhteessa f/7.1 ja telepäässä f/5.6 suhteessa f/8 eroavat yhden aukon verran toisistaan eli aina 400 mm asti eli L-sarjalaiset ovat yhden aukon valovoimaisempia.

Ainoastaan erona on EF 100-400 ja RF 100-400 ero 259-312 mm välissä, missä ero on yhden aukon ja kolmanneksen.

Kuinka ISO-arvo ja suljinaika sitten käyttäytyy, pärjäänkö pimeämmällä optiikalla?

Kun päästiin edellisessä osiossa siihen, että valkoiset L-sarjalaiset ovat yhden aukon valovoimaisempia niin hypätään ajassa 15-vuotta taaksepäin. Vuonna 2006, kun ostin Canonin 350D:n digijärjestelmä kameran (missä oli peili). Kameran käytettävä ISO oli 100 tai 200, ISO 800 oli värikohinan ultimaattinen räjäytys. Ei voinut kuvitella, että pimeämmillä f5.6-f.8 teleillä voisi ottaa missään muulla kuin kirkkaassa auringossa keskipäivällä action kuvaa, että suljinajat olisivat riittävät.

Mietitään, jos nyt pystytään kuvaamaan ISO 1600, 1/1000 valotuksella f/5.6 objektiivilla hyviä kuvia liikkuvista kohteista, niin silloin ISO 200 olisi mahdollistanut 1/80 suljinajan. Sillä ei olisi ihmeitä pysäytellyt, oikeastaan olisi tarvinnut ihmeen että jokin olisi pysähtynyt. Silloin ei ollut apuna 6 aukon vakaajaakaan. Kyllä meitä nyt vähän hemmotellaan tai vähintään meille annetaan kaikki mahdollisuudet onnistua.

Alla vertailuna objektiivit, kun niillä kuvataan täysillä milleillä poislukien RF 100-500, missä olisi 100mm zoomia pyöritettävänä.

Kun kamerana on Canonin EOS R-sarjalaisista EOS R, R6, R5 tai R3 niin en pitäisi merkityksellisenä normaalissa käytössä tuota yhden aukon eroa. Kamerat kestää niin hyvin ISO-arvon nostoa, että antaa mennä vain ja kuvankäsittelyllä loput kuntoon.

Usein kuva vielä päätyy 5×4 cm koossa esitykseen niin kukaan ei huomaa mitään eroa.

Kaksi eri havainnetaulukkoa:

Case orava

Hämärässä toki kaikki valoteho on tarpeen, kun pykälät alkavat loppua kesken. Tässä oravakuvassa, mikä on otettu kuusen sisästä pilvisenä päivänä olisi haasteeksi muodostunut aukon pimeämpi optiikka. Oravakuvista lähes kaikki muut kuvat olivat tärähtäneitä eli rajoilla mentiin vaikka kohde oli ihan paikoillaan. Kalustona oli siis vertailun EF 100-400 – II -versio sekä EOS R6.

Vaihtoehtoja olisi ollut kolme, jos aukko olisi pudotettu f/8:

1. Yrittää aukkoa hitaammalla suljinajalla 1/40 saada tarkka kuva ja luottaa vakaajaan, mikä on RF objektiiveissa parempi kuin vertailun EF objektiivissa
2. Nostaa ISO arvo 12800 -> 25600 pitääkseen saman suljinajan (1/80). Kamerana EOS R6 olisi sen vaihtoehdon kestänyt.
3. Jättää kuva ottamatta ja keskittyä vain hyvissä valoissa otettuihin.

Yhteenveto:

Menkää ulos ja ottakaa niitä kuvia. Niitä on vuosikaudet syntynyt huonommallakin kalustolla.

Artikkelissa käsitellyt objektiivit:

• Canon RF 100-400 f5.6-8
• Canon RF 100-500 f4.5-7.1 L
• Canon EF 100-400 f4.5-5.6 L IS USM II

Yhteistyössä: