Valokuvaaja Janne Mäen autokuvaus Katajanokan rannassa

Janne laittoi päivällä viestiä ja kysyi haluanko lähteä mukaan, kun hän menee testaamaan erästä valotusideaa autokuvaukseen. Kohde oli avoin vielä silloin, mutta paikka oli tiedossa, ainakin kaupunginosan tarkkuudella. Olin eilen käynyt pesemässä oman autoni, jonka päätimme lopulta ottaa kuvauskohteeksi. Eihän tässä oltu menossa tekemään taidetta vaan vain testaamaan. Katsoimme silti paremmaksi vaihtoehdoksi Focukseni kuin Jannen -98 vuoden Corollan, jonka maalipinta ei enään kiillä. Mukaan kävimme hakemassa internetistä tutun oululaisen valokuvausta harrastavan Tanskun, joka oli käymässä pääkaupunkiseudulla. Katajanokalle päästyämme meni hetki kuvauspaikan löytämiseen eikä risteilyltä palaavat turistit autoineen ainakaan yhtään helpottaneet asiaa. Kuvauspaikan löydettyämme Janne ja Tansku alkoivat kasaamaan jalustoja. Itse olin suunnitellut tekeväni näistä kuvauksista ensimmäisen ”behind the scenes” -videon. Videokuvaamiseni tuotokset ovat laskettavissa yhden käden sormilla, mutta tälläisen sain leikeltyä kasaan Canon 5Dm2 kameralla kuvaamistani videopätkistä. Kuvanlaatuna joudun käyttämään 640-resoluutiota kamerassa, koska Pinnacle Studio 12 ohjelma ei suostu HD-laadun videoita avaamaan. Musiikin videolle löysin freesound.org:ista.

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!