Jokavuotinen kaakatus Etu-Viikin pelloilla on alkamassa, kun tuhannet valkoposkihanhet kerääntyvät pelloille ennen syysmuuttoaan.
Eiliseltä (21.8.2012) jolloin olin kuvaamassa tuli myöhemmin Tiiraan havainto 1900 yksilöstä pelloilla, jotka Vanhankaupunginlahdelta nähty merikotka säikäytti ilmaan.
Olin peltojen risteyksessä kuvaamassa lentoonlähtökuvia yksittäisistä hanhista, kun koko parvi lähti ilmaan ja lensi suoraan ylitseni. Valitettavasti laajakulma oli repussa eikä tätä näkyä saanut ikuistettua. Seuraavana lähti viereisen pellon hanhiparvi ilmaan kauempaa, mistä saikin sitten telellä muutaman kuvan. Jatkossa laajakulma on aina käsillä, kun pellon reunassa kuvaan.
Palasin kuvaamaan lehmiä ja hemppoja, kun parvi vajaan tunnin poissaolon jälkeen teki paluuta alueelle. Osa uskalsi laskeutua, mutta suurinosa parvesta kierteli peltojen yllä. Satuin olemaan lehmien vieressä ja päätin yhdistää kaksi aihetta laajakulmalla, se toimi!
Lopulta parvi laskeutui vehreälle nurmikolle ojanviereen kauemmas pellot halkovasta tiestä. Lähdin ladolta kävelemään laskeutumispaikkaa kohti, mutta parvi lähti jälleen lentoon ennenkuin kerkesin edes puoliväliin. Muutaman maisemakuvan nappasin parvesta pilviverhoiltua sinistä taivasta vasten. Hanhet lensivät Vanhankaupunginlahden ja Arabian suuntaan, jolloin oli itsekin aika poistua ja lähteä ajelemaan ruuhkassa Suomenojan aluetta koskevaan keskustelutilaisuuteen.
Katso myös valkoposkihanhi kuvapankissa