Toukokuu 2020 – Nisäkkäitä ja loppukuusta yllätys

0

Kettuperhe ennen kuin heistä tuli julkkiksia

Näitä kuvia ottaessani ei tiennyt kumpikaan osapuoli kuinka suosituksi kohteeksi tämä kettuperhe tuli muutaman viikon päästä. Pääsimme kuvaamaan kettujen kasvua rauhassa vain oman porukan kesken useita viikkoja, ennen kuin tieto kettuperheen pesästä alkoi levitä. En ole sen jälkeen käynyt paikalla, mutta paikalla kuuleman mukaan ollut jopa yli 20 kuvaajaa kerralla. Toivotaan ketuille kaikkea hyvää julkisuudesta huolimatta.

Erkki

Hullun Erkin soidinmeininkien kolmas ja viimeinen kuvaus osui ihan toukokuun alkupuolelle. Toivotaan parempaa naisonnea ensi vuodelle!

Supikoirat

Kenen pää sieltä kuopasta nousee? Supikoiraperhe viime vuotisen pennun kanssa viihtyi samassa kolossa hetken aikaa. Muutamat kuvat vehreässä pimenevässä metsässä onnistuivat hyvin.

Kettujen jalanjäljillä

Aamuvaloilla, ne osuivat hyvin kettuperheen pihamaalle. Pääsimme muutamana aamuna kuvaamaan hyvään valoon kettuja. Tämänkin perheen pesäpaikka levisi nopeasti eikä tätä edesauttanut Visit Espoon Facebookissa tekemä julkaisu kettuperheen onnesta. Tämä julkaisu poistettiin – en tiedä vaikuttiko yhteydenottoni siihen.

 

Sekalaista kiertelyä

Kuukauteen kuului myös sekalaista kiertelyä luontokohteissa. Lintuja, nisäkkäitä, mutta ei maisemia. Ehkä niiden aika on myöhemmin kesällä.

Supikoiran jälkikasvua

Pienen pienet karvapallot ulkona ensimmäistä viikkoaan eli varmaan kolmen viikon ikäisiä. Tutkivat ja nuuhkivat ympäristöä. Tämä ihan pentuvaihe oli se, mikä itseäni kiinnosti eniten kuvata. Nyt pentujen kasvaessa kuvauksia kohdennetaan heihin resurssien mukaan.

Aamuvaloja

Hirvieläimet alkavat kesäkuussa löytämään pelloille ja sitten on aika taas liikkua varhain. Nyt viileä aamu nostatti vähän syksyn kaltaista usvaa tuoden kivan fiiliksen toukokuun kuviin. Oli myös kiva käydä näyttämässä maalta tulleelle vieraalle kuvauskohdetarjontaamme.

Mäyräperheen leikkejä

Eniten aikaan olen toukokuusta käyttänyt mäyrien kanssa, tyhjiä iltoja istuen siellä täällä. Onnistumisprosentti voisi olla parempi, mutta jotain kuvia on onneksi syntynyt, että kuvaaminen mäyriin on pysynyt edes jollain tasolla mielekkäänä.

Tämän perheen kanssa viidestä illasta onnistui kaksi. Toisaalla yhden perheen kanssa viidestä yksi. Sitten muutamia onnistumisia parissa muussa kohteessa ehkä 40-50% onnistumisprosentilla. Olen kuvannut pääosin vähän erilaisempia kuvia, joita en vielä julkaise.

Lehtopöllön myöhäinen poikue

Tömäsin tähän perheeseen sattumalta yöllä ja hyvä niin, koska se ei ollut tiedetty reviiri alueen kartoituksessa. Nyt tämä pönttö ja pesintä on saatu kirjoihin.

Vanhankaupunginlahden merikotkien pesintä

Merikotkien pesintä etenee ja poikaset kasvaa pesässä. Kävin kuvaamassa pesää Fastholmasta sekä Lammassaaresta. Aamulla kuvaaminen onnistui Fastholmasta paremmin, kun ei ollut lämpöväreilyä niin. Kalustona Canon Nordicin lainavarusteita eli 90D kroppirunkona, EF 600 4 L IS III ja 2x III, joten 1200mm käytössä ja siihen vielä rajauskerroin päälle 1920 mm kinovastaavuudeltaan.

 

Kirsikka liiti kakun päälle

Kuukausi sai arvoisen lopetuksen, kun liito-oravat vihdoin onnistui. Käytin aiemmin neljää iltaa niihin saamatta kuvan kuvaa. Nyt kuitenkin löytyi pesäkolo (kiitos siitä Paul), joka matalalla ja kuvattavissa. Tällä hetkellä pesässä on ainakin kaksi poikasta, joista toinen kurkkaa viimeisessä kuvassa.

Näillä kuvauksilla alkaa sitten kesäkuu…

 

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.