Suomenojan luonto näyttelyn kiertua starttasi Finlandia-talolta Vuoden Luontokuva 2011 -tapahtumasta

Johdantotaulu, näyttelyluettelot sekä 30 kuvaa viidellätoista sermillä esillä näyttävästi

Puolen vuoden iso urakka on vihdoin nähnyt päivänvalon ja näyttelymme oli ensimmäisestä kertaa kansan nähtävillä. Tätä ennen vain pieni sisäpiiri oli saanut nauttia osista tulevaa näyttelyämme. Tommi ja Jukka heräsivät kukonlaulun aikaan sunnuntaina ja olivat pystyttämässä näyttelyä aamuvarhain, kun allekirjoittanut vielä nukkui parin päivän aikana edustustehtävistä kertynyttä väsymystään pois.

Saavuimme Kristan kanssa ennen puolitoista tuntia ennen aukeamista näytteilleasettajina alueelle katsomaan näyttelyä, joka oli jo ripustettu kokonaan. Meille jäi sitten aikaa katsoa näyttely sekä vaihtamaan kuulumisia tuttujen kuvaajien kanssa ennen ovien aukenemista.

Kuvaajat vasemmalta lähtien: Jukka Ranta, Tuomas Heinonen, Tommi Heinonen ja Esa Mälkönen. Kuva: Krista Ylinen - kristaylinen.kuvat.fi

Näyttelyä kävi katsomassa paljon ihmisiä sekä sen sijainti oli tapahtumassa loistava! Viisitoista sermillistä tauluja sekä yksi sermi kumpaankin päähän muulle materiaalille tekivät näyttelystä komean.
Positiivistä palautetta saatiin paljon ja Tommi pääsikin puhumaan iltapäivällä meistä eniten.

Illan gaalan tauko oli valitettavan lyhyt tai juuri muutamaa minuuttia liian lyhyt, koska Tasavallan presidentti kerkesi kierroksellaan edelliselle osastolle asti kunnes kello soi ja esitykset jatkuivat salissa. Oli aika alkaa purkaa näyttelyä, jotta pääsemme huomenna pystyttämään sen Espoon Valtuustotalolle, jossa illalla Ympäristölautakunnan puheenjohtaja Tiina Pursula avaa näyttelyn.

Voidaan sanoa että olemme jo saavuttaneet jotain…

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!