Shell kuoret alushanskojen päälle kylmiin talviolosuhteisiin

Kuva: Emilia Milonoff

Kun pakkanen kiristyy, on syytä suojata sormet toimintakyvyn ylläpitämiseksi

Tammikuun puolessa välissä se tapahtui, kovat pakkaset saavuttivat Etelä-Suomen meren ollessa vielä auki. Tämä yhdistelmä tietää varmuudella kolmea asiaa:

  • yksi on merisavu, merisumu ym. miksi tätä ilmiötä kutsutaan
  • toinen on, että kuvaajien kannattaa suunnata rantaan
  • kolmas on, että pukeutumiseen pitää panostaa varsinkin käsien osalta.

Kamerat pienenevät ja vaativat yhä enemmän sorminäppäryyttä, se taas asettaa käytettäville hanskoille haastetta. Tässä bloggauksessa tuon yhden hanskaratkaisun esille kaupallisen yhteistyön kautta.

Kaupallisissa yhteistöissä minulle on tärkeää, että tuotteet ovat oikeasti hyviä, laadukkaita ja tietenkin sellaisia mitä itse pystyn käyttämään kuvaustyön ohessa tai muun harrastuksen parissa. Tämän kokemuksen perusteella voin sitten niitä rehellisesti suositella ja esitellä eteenpäin, jättää mainostamatta tai haukkua ne blogissa. Yleensä pohjatyö on tehty niin hyvin ettei kahteen viimeiseen tarvitse turvautua.

Kuva: Petteri Hautamaa

Shell, kuoret alushanskojen päälle?

Kyllä, tämä on jatko-osa The Heat Companyn alushanskojen testiin.

Hanskajärjestelmä, jos sitä siksi voi kutsua perustuu siis alushanskoihin ja niiden päälle tuleviin kuoriin. Tässä bloggauksen tuon esiin juuri kuorien eli shellien merkityksen.

Kun ulkona pakkanen on kiristynyt -20 lähelle ja pieni viima painaa merenrannassa on selvää, että alushanskat ovat riittämättömät vaikka niissä lämmitin olisi matkassa.

Nämä kuoret tulevat siis alushanskojen päälle ja ovat isot rukkaset lämmittäen käsiä ja suojaten niitä viimalta. Näiden kanssa ei rannassa sitten enää kylmä ollutkaan ja kuvaaminen onnistui hyvin sormiosa auki.

Kuori aukeaa kahdesta eri paikkaa eli neljän sormen iso osa on vetoketjulla suljettava ja peukalo velcrotarralla ja pienellä läpällä. Kummatkin osat “lukittuu” auki asentoon magneetilla eli ne eivät heilu edes takaisin.

Hanskan läppään saa vielä kemiallisen lisälämmittimen niin kuin alushanskoihin, jolloin viimeistään käsien pitäisi pysyä lämpöisenä. Tähän en ole vielä joutunut turvautumaan, mutta ensi viikoksi Kuusamoon on luvattu -30 sääolosuhteita, joten sekin voi olla edessä.

Kuva: Emilia Milonoff

 

Käyttökokemusta

Ulkoilman ollessa -15 – -19 astetta pakkasen puolella ja muutaman metrin sekunnissa kylmän pohjoistuulen olosuhteissa kuvasin muutaman tunnin niin, että kummatkin hanskat olivat auki eli alushanskojen kaikki viisi sormea oli esillä. Tällöin kuori lämmitti kämmentä ja kämmenselkää. Muutaman kerran suljin hanskan hetkellisesti saaden sormiin lisää lämpöä. Nämä toimivat myös taukohanskoina hyvin.

Kuorissa on lisäksi lasketteluhanskoista tutut rannelenkit eli ne saa roikkumaan käsiin, jos ne ottaa pois käsistä. Tämä on hyvä ominaisuus ettei hukkaa arvokkaita hanskoja. Nämä rannelenkit saa halutessaan irroitettua kuorista.

 

Kuoret

Kuoria on kolmea eri mallia useassa eri värissä, on perusmalli eli nämä testissä olevat ja sitten on koko nahkaiset ja niistä pro versio.

SHELL (tavallinen)

Lyhyt pohdinta

Perusmalli on aika hintava, mutta toisaalta – kuinka usein ostat hyvät hanskat tai tässä tapauksessa kuoret. Kuoret ainakin vaikuttavat erittäin hyvälaatuisilta ja pitkäikäisiltä. Sen toki tietää vasta tulevaisuudessa. Kuvausharrastukseen liittyen kaikki maksaa ja tuntuu, että ne kallistuvat vuosi vuodelta. Tähän yhtälöön sopii hyvin panostaa myös normaalia enemmän mukavuustasoon eli varusteisiin.

 


ALENNUSKOODI:

EMILIAANDTUOMAS2021 koodilla saat -10% tuotteista.

VINKKI: Kysyy koodia vasta vaiheessa kolme complete order
-> Enter voucher code and confirm voucher code


Auringonnousu

 

Iltapäivän kovaa valoa

 

Pilvisen aamun lintuja

 


Kaupallinen yhteistyö:

The Heat Company

Ei vaikuta luonnollisesti sisältöön!

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!