Ruma aamu muuttui kauniin kirkkaaksi kevätpäiväksi Utössä

Neljäs päivä eli bonus-päivä. Meidänhän piti olla jo kotimatkalla, mutta sattuneesta syystä olemme vielä täällä tämän päivän ainakin. Kotimatkaa yritämme lauantaina 8.30 lautalla sitten, jos se nyt perjantai iltana saareen pääsee.

Aamulla herätessämme 6.30 oli pilvitilanteen tarkastus, taivas oli pilvessä ja räntää satoi. Tällä kaavalla mentiin sitten puolen päivän yli kunnes sade lakkasi ja horisontissa alkoi näkymään kirkkaampaa. Jäänmurtaja Voima saapui saaren edustalle auttamaan rahtilaivoja. Iltapäivällä pilvien kadottua oli lähdettävä Kesnäsiin kävelylle. Ahtojäitä tuli taas kuvattua ja niistä kuvia tässäkin kirjoituksessa (Älkää lukijat kyllästykö niihin ihan vielä). Itäpuolella saarta oli isompi sula, jossa muutamat telkät ja isokoskelot jo viihtyivät seuranaan yksi kyhmyjoutsen. Illalla katselimme majakkamäeltä auringonlaskua ja siirryimme uuteen majapaikkaamme eli Luotsitaloon, koska mökkiin tulee illalla uusia asukkaita laivan saapuessa.

Illalla olisi mahdollista vielä tähtikuvia mennä kuvaamaan.

Jäät katoavat nopeasti rannoilta veden noustessa jään päälle koloista
Aallot paiskautuivat Kesnäsin edustalla olevan luodon rantaan pelottavasti
Kauempana olevat luodot olivat saaneet jääkuorrutuksen
Jäänmurtaja Voima jäiden seassa passissa
Ahtojää röykkiö
Isokoskelo naaras lensi ohi täysiä. Ei meinannut mukana pysyä.
Aurinko laski - valoisa aika oli ohi

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!