Kirkas pakkaspäivä sai lähtemään käymään Porkkalanniemessä katsomassa miltä siellä näyttää. Meri oli viime päivinä vasta saanut jääpeitteen, joka oli paikoin vielä rannoilta sula. Muutamia pilkkijöitä näkyi lahden poukamassa jokavuotisessa paikassaan. Jäätävä viima teki tuulisilla paikoilla olemisesta epämieluisaa, mutta ei siellä kauaa tarvinnut ollakkaan pilviverhon vallatessa taivaanrannan. Auringonlasku oli menetetty, joten päätin palata autolle ja lähteä ajamaan takaisin päin vielä kun oli valosaa toivossa että pelloilla näkyisi kauriita tai hirviä.
Kauaa ei tarvinnut ajaa, kun tien oikealla puolella näkyi vasa ruokailemassa. Jatkoin matkaa hetken huomaten emon vasemmalla puolella tietä. Pysähdyin kaivamaan kameran takakontista esiin vähän matkan päähän ja käänsin auton ympäri kohti hirviä. Lähestyessäni emoa huomasin vasan siirtyvän tien yli emonsa luokse.
Siinä me sitten tuijotimme toisiamme hetken aikaa ja kuviakin syntyi nopeasti, koska tiesin hirvien poistuvan hetkenä minä hyvänsä. Emo vähän siinä tuhahteli ja mulkoili melko häijyn näköisesti meikäläistä kohti kuolan lentäessä suusta kuin berhandilaisella ikään. Tämän jälkeen hirvet poistuivat rauhallisesti lönkötellen metsään. Jatkoin matkaani kohti peltoaukeita toivoen kauriiden niille ilmestyneen, mutta tyhjää oli tällä kertaa.
