Minne riistapolut johtavat?
Olen monesti miettinyt, että mitä riistapolkujen päässä on. Useassa kuvauspaikassani on selkeät riistapolut, joista hirvet, metsäkauriit ja valkohäntäpeurat tulevat niityille, pelloille sekä muille aukeille. Nyt päätin lähteä kartoittamaan yhtä tällaista aluetta fatbiken kanssa.
Reissun ensimmäinen hidaste oli suunnitellussa lähtöpisteessä. Siellä oli hirvijahti käynnissä ja tornit aseistettu. Pysähdyin autolla ensimmäisen tornin kohdalle haastattelemaan metsästäjää heidän suunnitelmasta vs omani. Sain hyvän vastaanoton sekä vastaukset kysymyksiini. Hän kertoi miten jahti on suunniteltu menevän sekä suunnan ja aikataulun. Psytyin sen pohjalta aloittamaan suunnitellun alueen kierroksen toisesta laidasta, jolloin he ovat poissa maastosta, kun saavun aloituslaidalle.
Riistapolut
No niitä oli paljon. Poljin alkuun vanhaa huoltouraa pitkin metsään, kunnes se loppui ja vaihtui aukeaan kallioiseen mäntymetsään. Siellä polkuja risteili kaikkialla ja tuoretta kakkaa oli siellä täällä. Tiesin olevani lähellä suosittua peltoa, missä valkohäntiä on usein kymmeniä. Täältä ne siis tulevat pelloille.
Jatkoin alueen kiertämistä kohti havumetsää, missä polut risteilivät. Kallion laidalta oli hyvä näkymä laaksoon ja sen toiselle puolelle, mikä on aiemmin kokenut hakkuun.
Tämä olisi hieno paikka kuvata hirvi sen nykyisessä ihmisen muokkaamassa ympäristössä.
Avaraa metsämaisemaa
Reitit joita poljin kohdistui pääosin hyvin avaraan metsämaisemaan. Monessa paikkaa näin valkohäntäpeurojen juoksevan toisaalle. Yhtään hirveä ei reissulle mahtunut, mutta yhtä metsäkaurisperhettä sain seurata metsäautotieltä niiden ruokaillessa metsässä.
Metsästä löytyi myös ihmisen kädenjälkeä. Yksi isompi pyydys (viimeinen kuva), isoja riistaruokintoja, metsästystorneja – ei siis mitään häkkyröitä vaan korkeita normaalia lintutornia korkeampia hyvännäköisiä rakennuksia, joissa koju yläpäässä.