Petäjästudion metsäkoju testissä karhukuvauksessa

Karhuretki Kuhmoon elokuun puolessa välissä

Tein elokuun puolessa välin kolmen päivän mittaisen kuvausreissun Wildlife Safari Finlandin piilokojuille eli tutummin Lassi Rautiaisen kojuille. Tässä bloggauksessa käsittelen vain heidän uutta kuvauspaikkaansa Petäjästudiota.

Lassi mainitsi, että toisena päivänä ettei kukaan ole menossa uuteen paikkaan. En itsekään vielä silloin tiennyt paikasta. Petäjästudiota ei siis ole vielä isommin mainostettu, joten lähdin kokeilmaan mitä sieltä irtoisi. Havaintoja siellä on tehty karhuista ja ahmoista. Useat asiakkaat haluavat yrittää kuvata sutta, joten tämä ei ehkä ole silloin se paikka (ainakaan vielä). Kiva, että uusia tuoreita maisemia aukeaa vanhojen paikkojen lähistölle, jolloin pääsee yrittämään uutta ja tuoretta kuvaa.

En ole aiemmin kuvannut karhuja metsäkojussa näin tuoreessa maastossa sekä hyvistä kuvakulmista. Ylä- sekä alakuvausaukot antoivat kummatkin mielestäni hyvän kuvakulman, koska koju oli itsessään hieman alempana kuin karhujen pääsääntöinen liikkumisalue.

Paikka ei myöskään tarvitse välttämättä pitkää teleä vaan enemmän valovoimaa. Tämä varsinkin, jos valitsee kaatosateisen sysipimeän kuvauspäivän. Kauniina päivänä ilta-aurinko laskisi oikealle etuviistoon. En uskalla edes kuvitella paikan potentiaalia oikeassa valossa oikeaan aikaan.

Kuvauksellisesti tein yhden virheen mikä on helppo paikata uudella reissulla, yrittää kuvata vielä laajemmalla kuin 70mm karhuja tässä upeassa metsässä.

Kaksi karhua

Illalla paikalla kävikin kaksi eri karhua, joista toinen oli nuorempi ja selkeästi toista pienempi. Nuoremman karhun ilmeet olivat niin surulliset ja haikeat, kun se seurasi sivummalta ison THE BIG ONEN liikkumista ja namupalojen etsimistä. Mahtoiko olla kateellinen jykevästä olemuksesta?

Yöllä alueella liikkui pimeällä ainakin yksi karhu. Heräsin 2.40 tuhinaan eikä vieressäni nukkunut ketään, onneksi. Tuhina tuli ulkoa. Metsän kuningas siellä taisi kerätä loput herkut mahaansa.

Petäjästudio ja koju

Paikalla oli vieraillessani kolme kojua, joista nämä on kuvattu vasemman reunimmaisesta, missä myös alakuvausaukko. Kaikki kojut lähtökohtaisesti yhden hengen, joskin yksi taisi olla sellainen, että hyvällä yhteishengellä kaksi mahtunee sisään.

Lisää kuvia illalta

R5 ja R6 sekä
EF 70-200 2.8 L IS USM II
EF 400 2.8 L IS USM II

EF 1.4 X III


Jos päätät lähteä kuvaamaan karhuja Lassin kojuille tämän bloggauksen innoittamana, mainitsehan siitä varausta tehdessäsi!


 

Kojuilta otettu hieno laajakulmakuva paria päivää aikaisemmin

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!