Nuuksion kansallispuistossa riittää hiljaisia polkuja
Olen saattanut aiemminkin kirjoittaa aiheesta, mutta tulee ihan liian vähän:
1) Kirjoiteltua pelkistä retkistä luontoon
2) Tehtyä retkiä luontoon niin, ettei kyseessä ole kuvausretki
3) Kuvattua niillä ns. arkikuvia eikä vain hae niitä parhaita otoksia
Nyt jälleen yksi sellainen on tehty. Lähdimme Tapaninpäivänä aamusta liikkeelle Nuuksion kansallispuisoon, kun syrjäinen parkkipaikka oli lähes tyhjä ja päädyimme kolmen-neljän kilometrin jälkeen Iso-Holman tulipaikalle tekemään lounasta.
Sitä ennen kuvasimme ”tavallisia” retkikuvia yhden linssin taktiikalla. Emilia valitsi retkilinssikseen Sigman 50 1.4 Artin ja itse lähdin vielä kevyemmällä taktiikalla ottaen kameraan EF 40 2.8 pancaken. Kummallakin runkona Canonin R-sarjalainen.
Olen vielä vaiheessa, mutta hiljalleen varmaan käynnistelen operaatiota vaihtaa muutama objektiivi RF-malliseksi ja pieniksi sellaisiksi, mitkä sopii hyvin retkeilyyn ja fiilistelyyn. Näitä on mm. RF 50 1.8, RF 35 1.8 ja RF 85 2.
Tähän voisin taas aloittaa kirjoittamaan EF 100-400:sta, mutta jätetään se vielä roikkumaan blogissa – liittyy samaan yhden linssin taktiikkaan.
Koiramme Helmi oli tosiaan mukana ja käyttäytyi lähes koko retken eritttäin reippaasti ja kiltisti huomioiden mahdolliset riskit. Taukopaikalla hän pukeutui poroksi ettei tule viileä. Vajaan kymmenen kilsan retkellä olisi saanut paljon fiiliskuvia, mutta kamera oli pääosin repussa ja kädessä tuo yli-innokas juoksija 10 metrin liinassa.
Makkaraa nuotiolla ja kuumaa mehua
Retkien paras osuus on makkaranpaisto nuotiolla. Välillä ei tarvitse edes lähteä kauas vaan pääasia on, että pääsee nuotiolle paistamaan hyvät makkarat. Tässä pitää painottaa sanaa HYVÄT MAKKARAT.
Jos reissu on yhtään etukäteen suunniteltu tai suuntautuu länteen niin makkarat haetaan lähes poikkeuksetta Wotkinilta. Tänään retkellä oli mukana hirvigrilleriä ja chipotlegrilleriä, kummatkin takuuvarmoja luottomakkaroita nuotiolle. Sinappina tulista Wotkinilta. Kyseessä ei ole mainos, vaan vahva lihaisa ja tulinen suositus.
Kuumat juomat nautittiin Luontokuvina.fi emalimukeista, tarkemmin Aamupano siluetti mukista, mikä keräsi jälleen katseita nuotiolla. Tämä oli yksi meidän verkkokuapan joulun hittituote. Viimeisimmässä kuvassa kädessäni näkyy Heat Companyn Wind pro liner hanskat, joiden kanssa on kaupallista yhteistyötä sovittu ja siitä myöhemmin blogissa.
Joulukuun pimeinä tunteina on ollut aikaa etsiä hyviä ja monipuolisia kuvaushanskoja kolmen vuodenajan käyttöön. Katsotaan onko ne vihdoin kaikkien näiden vuosien jälkeen löytynyt, sillä Heat Companyn alushanska + kuoriratkaisu on erittäin mielenkiintoinen ja myös lämmin.
Kuvaaja kuvassa… uutta profiilikuvaa Faceen:
Kuva: Emilia Milonoff