Oulangassa metsä on vehreämpää joen toisella puolella

0

Oulangan kansallispuiston yksi tunnetuimpia ja vierailluimpia paikkoja Kiutakönkään rinnalla on pienen Karhunkierroksen alussa ja lopussa oleva Myllykoski.

Myllykosken yli kulkee riippusilta, mistä kosken kuvaaminen on mahdollista ympäri vuoden. Tuhannet, kymmenet tuhannet ovat kuvanneet tältä sillalta yllä olevan maiseman, joko kesän väreissä tai talven valkeudessa. Joukkoon mahtuu myös paljon heitä, jotka ovat tallentaneet syksyn värit tai kevään tulon tässä maisemassa. Yhtä kaikki, paikka on kaunis ja kuvauksellinen. Muutama pysyvä elementti maisemassa kuitenkin on, vanha myllyrakennus sekä voimakkaasti virtaava koski.

Karhunkierros on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka, jos Kuusamon lähistölle eksyy. Retken voi aloittaa Myllykosken rannalla syömällä ensimmäiset eväät tai lopettaa viimeisiin eväisiin. Mikä parasta, rakennuksen pihamaalla on tulentekopaikka missä voi paistella makkarat tai sateen iskiessä se antaa suojan.

Kesäinen vastaranta on kuvattu Juhannuspäivänä 21.06.2014,  luminen ja jäinen myllyn puoli 4.1.2015.