Kolumnissa 4/2022 kävin läpi keuhkottomuutta ja kuinka valta on lopulta insinöörien käsissä.
Olin väärässä
Tänä kesänä tapahtui jotain mitä ei ole ennen tapahtunut. Varmaan jonkin sortin ennakkotapaus tämäkin. Kameralaitteisto oli säänkestävässä suojassa tekemässä duuniaan, kunnes mustat pikku muurahaiset onnistuivat pääsemään koteloon sisään ja kantamaan sisään koko lähitienoon munavarastonsa. Ei toki pidä moittia, koska olihan laatikko täysin säänkestävä ennen kuin ne saivat reitin sinne yhdestä saumasta. Tämä toimi varmasti hyvänä tukikohtana heille.
Parin päivän päästä tuli muutto. Maisema vaihtui ja ajattelin, että uusi ympäristö saa ne vaihtamaan paikkaa itse – olin väärässä.
Sitten oli aika tukeutua Pirkka nikseihin ja muihin iltapäivälehtien taikatemppuihin, kuinka pääsisin muurahaisista eroon laittamatta koteloa täyteen teollisia myrkkyjä. Päädyin hakemaan ruokasoodaa, sitä kehuttiin monessa paikassa. Kaadoin ruokasoodaa laatikon kulmiin ja parin päivän päästä paikalla ei ollut kuin yksi muurahainen. Tunsin itseni voittajaksi, olin selättänyt muurahaiset ja ne olivat keränneet munansa ja lähteneet paremmille seuduille.
Parin sateisen päivän jälkeen päätin hakea kameran pois metsästä välihuoltoon eli kotiin kuivumaan, jos se olisi suojassa saanut kosteutta itseensä, vaikka ei toki pitäisi. Hyvä kuitenkin olla varovainen näiden laitteiden kanssa ja antaa niille välikuivumisia.
Puhdistus
Kotona irrotin objektiivin ja adapterin, minkä sisällä oli sahanpurua ja muuta puuainesta. Nopeasti näin ensimmäisen muurahaisen. Mitä h*****tiä, miten ne on päässyt kameran sisään? Katsoin tiivisteet ensimmäisenä, mutta bajonetti on kuitenkin hyvin tiukka ja metallia – ei siitä nyt mikään murkku mene läpi.
Sitten tajusin. Kyseessä oli tarvikeadapteri, mistä olin irrottanut jalustakiinnikkeen ohjasta ja sen kiinnitysreiät olivat läpireikiä adapterin sisään eikä vain upotettuja koloja. Muurahaiset olivat paenneet soodasedän ovelaa temppua näistä rei’istä adapterin sisään.
Irrotin adapterin ja aloin ravistamaan sieltä muurahaisia ja munia lavuaariin, tässä kohtaa puolisoni tuli kotiin. On hetkiä, kun on parempi olla sekaantumatta toisen asioihin, tämä oli yksi niistä tilanteista. Enkä nyt tarkoita kotiin tulemista.
Nopeasti kävi ilmi, ettei muurahaiset adapterista ulos tule ravistamalla, ei auttanut ottaa kuin mikroruuvimeisseli esiin ja alkaa purkamaan adapteria osiin. Yhdentoista pienen ruuvin jälkeen alkoi tuntumaan voittajalta, kunnes adapterista putosi 8 äärettömän pientä kultaista pinniä sekä niiden jouset lavuaariin munien sekaan. Osa niistä myös pyöri roskasihtiin, mikä oli lähes kiinni. PINSETIT, MISSÄ NE ON? Tässä kohtaa alkoi jo huumori olemaan aika lopussa. Sillä samaan aikaan yritin tappaa koko ajan jostain esiin tulevia ja karkuun juoksevia muurahaisia keittiön pöydältä. On sanomattakin selvää, että olisin isossa pulassa, jos niitä kiipeilisi esim. taloutemme ainoan kahvin juojan keittimessä tai kahvipurkissa.
Lopulta sain kaiken elektronisen ja metallisen irti, tämän jälkeen adapterin runko sai kloorihuuhtelun. Tilanne ohi… ja mitä vielä. Yksi pakeni objektiivin sisään takalinssin vierestä. Kuinkahan monta siellä asuu? Objektiivi muoviastiaan ja kelmua päälle. Myöhemmin illalla yksi tuli ulos ja henki lähti välittömästi. Pari päivää annoin objektiivin olla paketissa varmuudeksi.
Kameran puhdistus
Viimeisenä oli kameran vuoro, laitoin kameraan virrat päälle niin eiköhän sielläkin yksi perkele ollut, mikä pakeni saman tien jonnekin kennon taakse. Nyt olisi ollut hyvä, jos olisi ollut vielä peilillinen kamera, olisi voinut antaa murkulle hieman liike-energiaa sekä olisi ollut parempi näkyvyys koteloon. Peilittömissä, kun ei näe yhtään kameran sisään ainakaan tuossa Canonissa. Hetken odottelin virrat päällä, että kaveri tulisi uudestaan ulos – ei.
Sattumalta Facebookissa oli päivällä osunut vakiokontaktini huollosta lomapäivitys, en kai mä nyt voi mennä kertoo pokkana tuntemattomalle tätä tarinaa… vai voinko? Mitähän tämä lysti maksaa?
Viimeksi olin vakuutusyhtiöön yhteydessä kameraa pahoinpidelleestä ja sen varastaneesta karhusta. Mitenhän tämän selittäisi, jos kameran joutuisi purkamaan atomeiksi. Siinä tulisi työtunti, jos toinenkin. Onko tämä yllättävä ja ennalta arvaamaton tapahtuma? Karhun oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi joutunut kamera ei ollut. Onneksi se löytyi ehjänä ja vakuutusyhtiön kanssa viestittely oli koeponnistusta riskienarviointia kohtaan.
Lopulta paketoin kameran samoin kuin linssin ja jätin virrat päälle yön yli rasiaan. Oikeus tai vähintään kohtuus oli aamulla vastassa ja se yksi pirulainen oli lähtenyt kävelylle, sain hänetkin.
Viimeisenä operaationa oli tiivistää kotelo uudestaan. Testaaminen kävi helposti, kun täytti sen vedellä ja katsoi, tuleeko vettä ulos – ei tullut.
Opettava tapaus, mistä jäi hyvä tarina kerrottavaksi sekä lisäksi kaksi tukittavaa reikää adapterista.
