Miksi luontokuvaajat eivät noudata luonnonsuojelualueen liikkumamääräyksiä?

15
Luonnonsuojelunalueen rajasta kertova kyltti sijaitsee aivan pesäpaikan lähellä

Helsingin Vanhankaupunginlahden pussiaisen pesä kerää uteliaita ihmisiä päivästä toiseen katsomaan ja kuvaamaan sitä. Pussitiaisen pesä sijaitsee aivan polun välittömässä läheisyydessä luonnonsuojelualueen rajalla.

Suuren ihmismassan käynti paikalla on jo jättänyt jälkensä koivikkovalliin, mutta myös ruovikkoon, mikä on jo luonnonsuojelualueella. Yllä olevassa kuvassa rikotaan suojelualuetta muutaman uteliaimman ja innokkaimman kuvaajan toimesta. Kävelimme paikan ohi kahdesti sunnuntai-iltana ja kummallakin kerralla useampi utelias kuvaaja oli kameransa kanssa kielletyllä alueella. Pussitiaisen pesä sijaitsee koivussa ruovikon yläpuolella niin että sen suuaukko on kuvattavissa ainoastaan ruovikosta päin eli kiusaus rikkoa rajaa on suuri. Sieltä saa myös ilmeisesti suoran kuvauslinjan ilman häiritseviä oksia pesään eli tavallaan ymmärrän miksi sinne mennään, mutten hyväksy. Eikä pitäisi muidenkaan! Tarkennuksena vielä että luonnonsuojelualueenraja kulkee siinä missä märkä ja kosteikko alkaa.

Viikin luontovalvoja Eero Haapanen:

“Toivoisin luontokuvaajilta yhteisvastuullisuutta ja muistutan, että kuka tahansa voi huomauttaa luonnonsuojelualueen liikkumismääräysten rikkomisesta. Lintuharrastajien ja kuvaajien on aivan erityisen tärkeää noudattaa näitä ohjeita, jotta samaa voi odottaa muilta ulkoilijoilta kuten koiranulkoiluttajilta”

 

Viime vuosina luontokuvaus harrastuksena on lisääntynyt valtaisasti. Meidän luontoihmisinä tulisi tietää ja kunnioittaa suojelumääräyksiä eikä olla niitä itse ensimmäisenä rikkomassa “hyvän” kuvan takia. Onneksi ylilyönteihin ja laittomuuksiin syyllistyy vain murto-osa kuvaajista, mutta voitaisiinko näitä murto-osaan kuuluvien määrää vielä pienentää  “vertaistuella” ja painostuksella luontokuvaaja kollegoita kohtaan? Varsinkin tällaisissa julkisissa massapaikoissa kuvaajayhteisön painostus saisi varmasti loputkin pysymään sallitulla alueella. Emmehän me halua häirikön leimaa otsaan muiden ulkoilijoiden ja lintuharrastajien silmissä?

Mudassa olevat laudat ovat Viikin luontovalvojan tuomia kylttejä, joissa luki missä luonnonsuojelualueen raja sijaitsee. Kuvaajat ovat näköjään keksineet niille uuden käytön ettei kengät mutaannu…

Helsingin Lintutieteellinen Yhdistys Tringa uutisoi:

Luonnonsuojelualueiden liikkumismääräyksiä on noudatettava

Suomen pesimälinnuston uusiin tulokkaisiin kuuluva pussitiainen rakentaa parhaillaan pesää vilkkaan ulkoilureitin läheisyydessä Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueella. Valitettavasti pussitiaisen pesintäyritys on houkutellut luvattomia kulkijoita luonnonsuojelualueelle.

Tringa muistuttaa jäseniään sekä muita luonnossa liikkujia, että Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueella liikkuminen muualla kuin merkityillä poluilla ja reiteillä on ehdottomasti kielletty pesimärauhan takaamiseksi.

Viikin luontovalvojan tavoittaa puhelinnumerosta 050 364 9001. Luontovalvojan työkuvaan kuuluu järjestyksenvalvontaa, opastusta ja luontoseurantaa Vanhankaupungilahden alueella. Työjakso on kuluvana vuonna 8.4.-30.9.2013

Noin laajaa tallottua aluetta ruovikkoon ei muutama utelias saa aikaiseksi.
Pussitiaisen pesä kuvattuna polulta oksien läpi

15 KOMMENTIT

  1. Tervehdys.

    Asiaa puhut ja kirjoitat, olen miettinyt ihan samaa asiaa.

    Itse kuvasin tuon kyseisen pussitiaisen 4.5.2013 ja välimatkaa pesän alkuun ja lintuun oli noin 20-30 m, käytin 150-500mm putkea eli kovin lähelle ei tarvinnut mennä.

    Tuon kyseisen kuvan ottamisen aikana sitä kuvasin myös kaksi muuta henkilöä, kummallakin ihan hienot kaukoputket mutta kameroiden suhteen olisi ollut hieman toivomisen varaa, kun puhutaan luontokuvaamisesta, eli toinen kuvasi pokkarilla aivan tuon pesäpuun vieressä, toinen jollakin “kitti” linssillä eli 18-55mm (ainakin näytti siltä) ja hänen matkansa tuohon kohteeseen oli noin 2 metriä.

    En ketään eri harrastajaryhmää syytä mutta kyllä siellä muutkin kun luontoakuvaavat tuota kuvaavat.

    En tiedä myöskään oliko ihan hyvä asia kun MTV3 teki jutun tuosta pussitiaisesta, uskon että se saisi myös aika paljon ihmisiä paikalle.

    Toivon että pussitiaiselle annetaan rauha pesiä ja luotoa ja rajoja kunnioitetaan kaikkien toimesta.

  2. Uutisoinnilla oli varmasti oma vaikutuksensa. Sama vaikutus varmaan kuin HS:n jutulla Stansvikin lapinpöllöstä – seuraavina päivinä kävijäryntäys. Lapparilla tosin oli mahdollista vaihtaa maisemaa, mutta tiaiset eivät pesäänsä saa mukaan.

    Käsite luontokuvaaja on varsin ympäripyöreä. Mikä tekee lintuharrastajasta myös luontokuvaajan tai ulkoilijasta kameran kanssa luontokuvaajan?

    Oli tuossa eilenkin yhdellä superzoom-pokkari ja kaukoputki olalla.

  3. Rajan ulkopuolelta = kuivalta maalta tiaista voi kuvata laillisesti n. 2-3 metristä kun taas märkään ruovikon reunaan “laittomasti” tallattu pläntti on noin 5-6 metrin päässä pesästä. Kumpi on tintille parempi?

    Muutenkin taas turhaa intoilua ja ylieläytymistä aiheeseen sillä koiras (2 yksilöä) on rakentanut pesäpusseja pitkin Pornaistenniemeä ja kun sen aika tulee, naaras valitsee niistä sopivimman munimiseen. Jos lintu kokee tulleensa häirityksi kävelytiellä olevalla pussilla, se ei valitse sitä. Simple as that.

  4. Eli vähemmän haitan periaatteella luonnonsuojelualueen rajaa ei tarvitse noudattaa, jotta lintu ei häiriintyisi kuvaustilanteesta? Mielenkiintoinen näkökulma.

    En itse näe kirjoitusta turhana intoiluna tai ylieläytymisenä vai onko nämä juuri niitä asioita joista ei saa puhua saati kirjoittaa julkisesti?

  5. Juu, en tarkoittanut kirjoitustasi vaan joidenkin touhua tuolla paikanpäällä. Maailma hukkuu p*skaan, jäätiköt sulaa ja lajikato nopeampaa kuin koskaan mutta “luonnonsuojelijat” itkee vaan veteenpiirretystä rajaviivasta ja pesästä josta ei edes tiedä onko se pesä. :D

  6. Pidetään kuitenkin kiinni siitä mitä meillä vielä on luonnosta jäljellä eikä tarkoituksella vahingoiteta sitä lisää. En tarkoita tässä vain tätä pesäpaikkaa vaan yleensä luonnon kunnioitusta.

  7. Tuomas kirjoitat hyvin ja asiasta. Vesa en allekirjoita Laissez-faire -näkemystäsi, jossa ajattelu ulkoistetaan. Maalaisjärki on sallittua ja lintujen pesimärauhaa peräänkuuluttavat useatkin eri järjestöt mm. luontovalokuvaajien ja lintuharrastajien kattojärjestöt. Jos maailmassa on suurempiakin ongelmia ei se tarkoita, että nämä vähäisemmät voidaan lakaista piiloon. Suuret teot lähtevät arkipäivän ratkaisuista.

    “We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act, but a habit.” – Aristoteles

    Kun Vesa kuitenkin mainitsit ilmastonmuutoksen ja lajikadon, olet saattanut lukea kirjoitukseni “Onko luonnonkuvaaminen luontokuvametsästystä ja kamerabongausta?” Luontokuva 6/2011. Sisältö on edelleen hyvin ajankohtainen erityisesti siltä osin, millaista esimerkkiä luontokuvaajat näyttävät. Erityisesti hyvät sellaiset. Naali pesii Fennoskandinaviassa enää käytännössä sellaisilla tunturialueilla, joilla moottorikelkkailu on kiellettyä. Moottorikelkkailun lisääntymiselle ja naalin ahdingolle on löydetty välillinen selvä yhteys. Silti ammattikuvaajat kuvaavat ja mainostavat moottorikelkkaan pohjautuvaa kuvaustoimintaa Suomen parhailla naalimailla. Helppous ratkaisee. Se ja tietämättömyys, vaikka luontokuvausoppaat pullistelevat luontotietämyksen korostamista.

    Miksi kirjoitan tällaisesta näennäisesti mitättömästä ja kaukaisesta asiasta? Koska sillä on suoria seurauksia ympäristölle. UK -kansallispuiston 30v-syntymäpäiviä vietettiin juuri ja juhlan yhteydessä nousi esiin paikallisten yrittäjien halu avata puisto opastetulle moottorikelkkailulle. Sitä perusteltiin ulkomaalaisten matkailijoiden halulla nauttia luonnosta “helpommin”. Helppous kenen kannalta?

    “Peltsin Lappi” ja “Arktiset vedet” ovat luontomatkailun ja median huumassa syntyneitä tv-sarjoja, jossa tehokkuuden vuoksi joka paikkaan mennään moottoriajoneuvoilla huolimatta siitä, miten onnistuneesti ohjelmat muuten esittelevät aiheensa, ja täytyy myöntää, että molemmat ovat sisällöllisesti erinomaisia sarjoja. Varmasti sarjat ja niiden tuottajat ovat ainakin osan vaikutteistaan imeneet luontovalokuvauksen puolelta. Sisällöstään huolimatta ne antavat myös kuvan mahdollisuudesta saavuttaa kaukaisimmatkin erämaat moottorivoimin, kun vain löytyy tarpeeksi baksia.

    Valokuvan tehtävä on tulla nähdyksi. Siksi on erityisen tärkeää, että myös kuvan takaa löytyy esittelykelpoinen näkymä.

  8. Juuri tuota tarkoitan suhteellisuudentajunpuutteella.

    Viikki-Vanhankaupunginlahti ei ole erämaa, kansallispuisto tai maailmanperintökohde vaan sekalainen kokoelma erilaisia kaupunkialueita. Vain pieni osa lahden ruovikosta on pesimäajaksi rauhoitettu, muu pinta-ala on metropolialueen keskellä olevaa, ihmisille tarkoitettua virkistäytymis- ja ulkoilupuistoa. Jos joku tintti sattuu tekemään pesänsä yli miljoonan ihmisen kävelytien varteen, lienee varma ettei se saa samaa rauhaa kuin kansallispuistojen erämaissa.

    Kuten edellä sanoin, näiden kaupunkiin eksyvien harvinaisempien lintuyksilöiden yhteydessä on aina samanalaisena toistuvaa hysteeristä intoilua ja ylieläytymistä. Kärjistettynä vois sanoa että jokaista yksittäistä oksaa, tinttiä ja ruohonkortta ei voi kaupungissa julistaa rauhoitetuksi. Hyödyllisempää olisi laittaa vähäiset suojeluinto ja -resurssit oikeasti tärkeisiin kohteisiin kuten tässä tapauksessa Vanhankaupunginlahden yleiseen kunnossapitoon elinvoimaisena lintuvetenä.

    Tämä ei tarkoita sitä että yksittäisten tinttien häirintä yleensä olisi kannustettavaa toimintaa, vaan kehotan funtsimaan mihin pendoliino on yhden pesistään tehnyt ja onko häirinnän estämiselle edes teoreettisia mahdollisuuksia? Melkoista jeesustelua hyväksyä miljoona pokkarituristia 2 metrissä ja kieltää kymmenen lintukuvaajaa 6 metrissä.

    (OT. Kuulin eilen että pesäpusseja on löytynyt alueelta 3 kappaletta. Mielenkiintoista valitseeko naaras niistä sen kävelytiellä olevan ja tapahtuuko sama kuin muidenkin kaupunkiolosuhteisiin sopeutuneiden lajien kanssa eli lintu kokee ihmisen läsnäolon turvallisemmaksi vaihtoehdoksi kuin pedot ja munarosvot.)

  9. Sen verran vielä että onnittelut Tuomakselle onnistuneesta flametuksesta. Kuvat on otettu siten taitavasti että tilanteesta annetaan tarkoitushakuisesti täysin väärä käsitys. Parempi otsikko bloggaukselle olisi ollut iltalehtityylinen : “Yhdeksän luontokuvaajan joukko tunkeutui 30 metriä luonnonsuojelualueelle ja tuhosivat harvinaisen linnun pesän!”

    Oikeasti ekan kuvan ihmisistä vain oikealla puun takaa pilkistävä ruskeatakkinen on astunut n. kaksi askelta suojelualueelle ja on kauempana pesästä kuin koko muu porukka. :D

  10. Ja juuri tätä tarkoitan Laissez-fairella sekä sillä, että korostetaan luontotuntemusta, mutta leikataan kulmia, kun tilaisuus omalle kohdalle osuu.

    Kartasta voi katsoa, miten vähässä Suomessa erämaiset tai edes suojellut alueet ovat. Tutkimukset osoittavat selvästi, että ekosysteemin ongelma on nimenomaan sen pirstaloituminen näihin yksittäisiin taskuihin, joita mm. Vanhankaupunginlahti edustaa. Paine näiden alueiden virkistiskäyttöön kasvaa ja niillä toimitaan juuri kotoisissa urbaaneissa ympäristöissä opittujen mallien pohjalta.

    Tämä ei ole varsinaista säieteoriaa, ja Tuomaksen esiinnostama kysymys on olennainen. Tosiaan, miksi suojelurajoituksia ei haluta noudattaa? Erityisesti ihmettelen vallalla olevaa ilmapiiri siitä, että oma arviointikyky on usein korkeammalla tasolla kuin jonkun toisen asiaan kenties paremmin perehtyneen ja työkseen pohtivan suojelusta vastaavan henkilön. Esimerkit toimintatavoista luodaan siellä, missä ihmiset liikkuvat. Vanhankaupunginlahdellakin.

  11. Tämän keskustelun noudattama kaavaa ei sinänsä ole mitenkään yllättävä. Samaan törmäsin itse kirjoittamani artikkelin (ks. yllä) jälkimainingeissa. Ensin vähätellään, minkä jälkeen käännetään huomio viestintuojaan tai keskustelijoihin. Pihvin annetaan kylmetä. Se ei ole rakentavaa.

    Tuomaksen kuvien lisäksi yllä on lainattu asiantuntijoiden lausuntoja aiheeseen liittyen. Ne tukevat esitettyä seikkaa. Se, että tässäkin valossa olennaista kierretään kuin vesipääsky lamparetta, herättää kysymyksen, pitäisikö kuvaajien alkaa käyttää laajempia valovoimaisempia laseja vinkkelin laajentamiseksi ja vision kirkastamiseksi?

  12. Antti kerkesikin ennen kommentoimaan aihetta että olen pettynyt siihen että Vesa yrität kääntää huomion minuun pois alkuperäisestä aiheesta. Tuo kaava mistä Antti puhui on juuri niin tuttu – vaietaan ja yritetään unohtaa asia kunnes seuraava “tapaus” hyppää taas jostain otsikoihin.

    Yllä tekstissä ei tuoda mitenkään ilmi että vain tämä kyseinen joukko olisi syyllistynyt tähän. Jokainen lukutaitoinen pystyy itse määrittelemään kuvista missä raja menee.

    Varmasti päivystämällä pari iltaa paikalla olisin saanut hyvinkin monipuolisen gallerian erilaisista suorituksista, mutta olisiko se muuttanut kirjoituksen sanomaa?

    Olen edelleen sillä kannalla että avoin keskustelu aiheesta varmasti vähentäisi vastaavia tapauksia tulevaisuudessa, ehkä ei “pelasta” tätä tapausta tai sitten lintu tottuu ihmisiin. Vaikka toiminta ei häiritsisikään lintua niin onko silti hyväksyttävää hakea vauhtia suojelualueen puolelta?

    Onko muut kaksi pesää suojelualueella tai vastaavassa paikassa? Entä jos linnut muuttavat jompaankumpaan niistä niin seuraako kuvaajien massa sinnekin?

  13. “…yrität kääntää huomion minuun pois alkuperäisestä aiheesta.”

    Nope. Aihe on asiaa mutta sävy miten se esitetään, ei ole. Ilman viimeistä lähikuvaa, ja etenkin sen partiopoikamaisen kirkasotsaisen jeesustelevaa “en minä mutta ne muut” kuvatekstiä, tuskin olisin edes kommentoinut. Ei muuta.

  14. Jostain syystä se suojelualueen raja on siihen kuitenkin vedettty. Ja jokainen voi myös kysyä itseltään, että tarvitseno minä erityisesti kuvan pussitiaisesta, joka todennäköisesti on samanlainen kuin kaikilla muillakin. Voinko tulla toimeen ilman pussitiaiskuvaa ja kuvata kenties jotain muuta joka on helpommin saatavilla? Koko maailmaa ei tarvitse kuvata, jostain voi myös joskus luopua, jos siitä on iloa pussitiaiselle itselleen ja suojelualueelle.

    Hyvä mieli on joskus hyvää kuvaa arvokkaampi.

  15. Kiitos kirjoituksestasi. Tätä teemaa (missä kulkevat lintukuvausharrastuksen rajat suhteessa lintulajien ja lintuyksilöiden suojeluun ja suhteessa luonnonsuojeluun) on tärkeää pitää esillä.

    Viimeisimmässä kommentissa Sari Kattilakoski kiteyttää sen, mitä itsekin ajattelen: ”Ja jokainen voi myös kysyä itseltään, että tarvitsenko minä erityisesti kuvan pussitiaisesta, joka todennäköisesti on samanlainen kuin kaikilla muillakin”.

JÄTÄ VASTAUS / KOMMENTOI

Please enter your comment!
Please enter your name here

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.