Meiko – Vaipojärven kierros fatbikella Kirkkonummella

Järviä, suota ja metsää

Maagiset valot aamusta. Herätessäni katselin ulos kuinka taivas värjäytyy pinkin sävyihin ja hetken päästä maaginen aamuaurinko värjää vastakkaisen kerrostalon seinän. Katson sääennustetta, mikä lupaa samaa kuin edellisenä iltana – pilveä. Taivas oli hetken kirkas, kunnes ne viikonloppupilvet saapuivat. Olin suunnitellut tälle päivää kuvauksen sijasta pyöräretken tuttuun Meikon ja Vaipon alueen metsämaisemiin. Se tuntui hetken aamusta väärältä päätökseltä, mutta muuttui oikeaksi. Olin retkellä varmasti kymmenen kertaa tyytyväisempi kuin jossain väkisin kuvaamassa jotain yhtenä vuoden harmaimpana päivänä.

Tällä kertaa luin vinkit yhden reitin vinkin kiertosuunnasta, myötäpäivään. No ilmankos se viimeksi vastapäivään tuntui välillä vähän hankalalta. Silloin tosin oli lämpötilaa sen verran, että saattoi ajatukset sulaa kypärän sisään.

Lounas mukana

Pakkasin tälle retkelle pyörän niin, että reppua ei tarvittu. Lounas ja sen lämmittäseen tarvittavat välineet oli takana laukussa sekä taukotakki. Jouduin myös keventämään vähän vaatetusta matkalla, mutta hyvin sopi taakse laukkuun.

Muutamasta virheestä oppineena mukana kulkee kaksi juomapulloa, mitkä ovat kummatkin mutavapaita eli niissä on korkki, joka suojaa juoma-aukkoa mudalta ja muulta lialta. Tällä kertaa lokari blokkasi suurimmat, mutta… raikas vesi on aina kiva.

Lounastauko

Olin pakannut mukaan spagetti bolognesen sekä oman veden sille. Mukana tietysti pieni pannu sekä kaasukeitin veden lämmitykseen, mutta ei tulitikkuja.

Tarkoitus oli lounastaa Meikon eteläisillä kalliolla, mutta käännyin jossain Meikon eteläpuolella liian aikaisin ja päädyin Meikon länsipuolelle, mistä tulin metsäautotietä järvelle. Tämä sopi minulle, koska tältä alueelta on helpompi löytää tulitikut.

Niin tosiaan kävikin, että ensimmäisellä ihmisellä pikku niemessä oli tulitikut ja sain kaasukeittimen tulille. Mikä emämoka unohtaa tikut. Onneksi en ollut, missään hornan kuusessa ajamassa, koska muuten olisin saanut tyytyä pähkinöihin (suklaakuorrutettuihin).

Taukopaikalla oli kiva saada kuiva ja lämmin taukopipo sekä taukotakki päälle ettei tullut vilu.

Toki mukana on aina pähkinää yms. hätäapuna, mutta klämmin ruoka on aina lämmin ruoka. Varsinkin, kun sen pakkaa mukaan. Puolen tunnin tauon jälkeen matka jatkui Meikon pohjoista puolta kohti itää hiestä märät viileät varusteet päällä. Nopeasti kroppa kuitenkin lämpeni ja vilu poistui. Meno jatkui juurakoiden ja kivien seassa taiteillen. Suurin osa matkasta Meikon rannan tuntumassa oli hyvää ajettavaa polkua, mutta paikoin suosiolla talutin.

Kohti autoa

Meikon itäpäädyssä juurakkoinen rinne laittoi taluttamaan. Oli aika hapokasta taluttaa tuo loppurinne ylös mikä ei kuvassa kunnolla näy.

Ihmisiä ei pilvisenä päivänä paljoa poluilla näkynyt eikä muita pyöriä kunnes Meikon ja Vaipon välimetsissä syntyi kuin vahingossa kuuden pyörän kuulumisten vaihtotilanne. Se mikä on mielestäni kiva, niin lähes kaikki pyöräilijät moikkaavat toisiaan metsissä.

Ihana hiljaisuus valtasi retken, järvellä kuuli telkän lentävän sekä taivaalla huutelevan korpin. Muutoin hiljaisuus vallitsi, minkä teki pahaa rikkoa jarruttamalla märillä mutaisilla levyjarruilla.

Autolla

Noin 12 km takana ja 2.5h ajoa. Laitoin seurannan lounastauon ajaksi pois päältä ettei kello rekisteröi virheellistä kuvaa, että olisin urheillut pidempään.

Kaloreita Polarin kello väitti palaneen vajaa 1900. Keskisyke retkellä oli 138, maksimi 170. Ilmeisesti varsin hyvä retki, siltä myös kropassa tuntuu.

Pyörä oli yltäpäältä mudassa eli pesuretki jälleen edessä. Vastahan sen viime reissun jälkeen pesin.

Housut kertoo omaa tarinaansa retkestä ollen ihan märät ja mudassa. Osa syy tähän saattaa olla se, että pyörässä oli tällä retkellä etu- ja “takalokari”, joten painelin aika suoraan keskeltä lätäkköä menemään sen enempää kiertämättä.