Maisemakuvaus järjestelmäkameralla

Seuraavassa artikkelissa käsittelen maisemakuvausta kuvaustyylini suunnalta käyden läpi yleisiä asioita sekä puoliharmaasuotimilla saatavaa eroa.

Mitä, missä, milloin?
Maisemakuvauksen parhaat ajat ovat ennen ja jälkeen auringonnousua sekä -laskua, koska silloin valo ei ole niin jyrkkää vaan värittää maiseman ja maaston pehmeillä lämpöisillä sävyillä.
Talvella taivaan ollessa kirkas ja maan valkoinen, on hyvät lähtökohdat lähteä kuvaamaan maisemakuvia tähtitaivaasta.
Päivällä kuvattaessa etualalle voi hakea sisältöä esim. kukista tai kasveista; vaihtoehtoisesti voi myös rajata taivasta paljon mukaan, jolloin taivaalla olevat pilvet tulevat mukaan kuvaan.

Utön majakka täydenkuun aikaan. Kuu antoi hyvin valoa yöllä, mutta vaati silti pitkän valotuksen. Canon 5D mark II, 17mm, iso 200, f/8 ja 148 sekunttia lankalaukaisimella BULB-ohjelma. Ei suotimia.
Kuvattaessa keskellä päivää yksi vaihtoehto on rajata kuvaan mukaan paljon taivasta, jos taivaalla on komeita pilviä jolloin horisontti sijoittuu keskilinjan alapuolelle selvästi. Ei suodinta.

Millä, miten?

Järjestelmäkameroissa laajakulma objektiivit alkavat 10mm superlaajakulmista, kun käytetään pienikennoisia järjestelmäkameroita. Täyden kennon kameroissa käytetään alkaen 16mm polttoväliä. Suosittuja maisemaobjektiiveja ovat Canonin 17-40 & 16-35, Sigman 10-20 & 12-24 sekä esimerkiksi Tokinan 12-24.

Objektiivien paras piirtokyky on f/8 – f/16 välimaastossa yleensä. Siitä pienemmillä aukoilla kuvanlaatu yleensä heikkenee jo. Suuremmilla syväterävyys ei pakosti riitä, mutta saavuttaakseen halutun suljinajan niin tästä on välillä pakko joustaa.

ISO-arvoksi kannattaa asettaa mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman pieni arvo. Itse käytän jalustalta kuvattaessa 100 lukua ja lasken sen ainoastaan 50, jos valotusaikaa tarvitsee pidentää. Muutoin vältän laajennuksen käyttämistä. Valon vähentyessä ISO arvon nostaminen on pakollista, jotta valotusajat eivät veny liian pitkiksi.

Valotusaika määräytyy usein käytetyn aukon sekä ISO-arvon mukaan, mutta veden äärellä se on myös tärkeässä roolissa maisemakuvauksessa, jotta vesi saadaan pysäytettyä juuri oikealla tavalla. Liian nopea suljinaika pysäyttää veden elottomaksi, mutta liian pitkä tekee taas vedestä ihan utua/sumua, joka toimii joissakin kuvissa. Itse haluan saada veteen näkymään liikkeen, joten käytän usein mahdollisuuksien mukaan 1/4 – 0.6 sekunnin suljinaikoja.

Canon 5D mark II, 16mm, iso 100, f/16, 0.4s sekä puoliharmaasuodin

Tärähdyksien estämiseksi voidaan maisemakuvauksessa käyttää esimerkiksi vitkalaukaisinta, lankalaukaisinta tai langatonta kaukolaukaisinta. Itse harvoin kuitenkaan käytän muuta kuin normaalia laukaisinta maisemakuvauksessa.

Aurinko paistaa ja värjää rantakalliossa olevan merilevän, joka liikkuu pienten aaltojen mukana paikallaan aallon pyyhkiessä kalliota. 5D mark II, 21mm, iso200, f/8, 1/125 sekä puoliharmaasuodin taivaalle.

Jalustan on hyvä olla tukeva, mutta silti riittävän kevyt. Liian painavaa jalustaa ei tule kannettua mukana, jollei ole varma että sitä tarvitsee. Hyviä ominaisuuksia erilaiseen maisemakuvaukseen on että jalustan saa spagaattiin eli päästään lähestymään maisemaa ihan maanrajasta tai veden pinnasta.

Kohti aurinkoa kuvattaessa muodostuu erilaisia ongelmia:

  • Aurinkoa kohti kuvaaminen aiheuttaa useimmissa objektiiveissä pahoja heijastumia eli ”flaretusta”
  • Etualan sekä taivaan valottaminen yhtä aikaan ”oikein” on lähes mahdotonta. Kirkas taivas sekä usein tumma etuala rannikolla meri vaativat niin erilaisen valotuksen että joko taivas palaa puhki tai etuala valottuu tummaksi

Panorama eli useammasta kuvasta yhdistetty kuva vaatii pientä harjoittelua kuvaajalta, jotta kuvat saadaan tietokoneohjelmalla liitettyä yhteen saumatta. Nykyajan kuvankäsittelyohjelmat tekevät lähes kaiken työn itse, mutta jos kuvat on huonosti kuvattu niin ei nekään ihmeisiin pysty.
Itse kuvaan panorama kuvat lähes aina pystykuvina 35-40mm polttovälillä. Otan valotuksen suunnutellun kuva-alan kirkkaimmasta kohdasta niin että esimerkiksi laskeva aurinko valottuu oikein, jonka jälkeen siirrän kameran ”aloituspaikkaan” ja kuvaan alueen tasaisesti noin 9-12 kpl pystykuvia pitäen valotuksen kokoajan samassa. Seuraava kuva tulee kuvata aina pikkuisen edellisen päälle, jotta kuvankäsittelyohjelma osaa pinota kuvat järjestykseen.

15217×4784 pikselin kokoinen panoramakuva Lofooteilta Norjasta.

Vaihtoehtoja on monia ja jokainen kuvaaja valitsee niistä itselleen mieluisimman ja omaan tyyliinsä eniten sopivan. Vaihtoehtoja on mm. :

  • Valottaa kuva automatiikalla pieniä valotuksenkorjauksia tehden ja kuvankäsittelyvaiheessa avata osa-alueen sävyjä sen verran kuin niitä pystyy.
  • Kuvata useampi valotus ja tehdä kuvasta HDR-kuva Wikipedia
  • Käyttää puoliharmaasuotimia, joita löytyy eri vahvuuksilla joko jyrkällä tai pehmeällä siirtymällä

Puoliharmaasuotimet

Itse käytän maisemakuvauksessa puoliharmaasuotimia, joita löytyy usealta eri valmistajalta. Suomessa helpoiten saatavilla on Cokinin suotimia, Formatt filterssin suotimia ulkomailta sekä Leen suotimia eri verkkokaupoista. Hinta ja laatueroa on myös paljon merkkien välillä. Aluksi käytin Cokinin suotimia, mutta niiden puoliharmaasuotimet tekee kuvasta liilan sävyisen, joten vaihdoin merkkiä Formatt filterssiin, joka on ollut erittäin hyvä ja riittävä minulle. Kun rupesin tilaamaan Formatilta filttereitä aikoinaan huomasin yllätykseksi että ne on jopa halvempia kuin Cokinin suotimet.

Miinuspuolena suotimet myös tietyssä kulmassa lisäävät heijastumien määrää, joten kuvatessa kuvakulmaa voi joutua vähän hiomaan saadakseen puhtaan ruudun heijastumilta.

Esimerkkikuvia, joissa on tasaisessa valossa käytetty puoliharmaata hyödyksi:

Kameran automaattivalotuksella valoitettu kuva ilman puoliharmaa suodinta. Kuvan etuala on tumma ja alivalottunut, mutta taivaalla on sävyjä jäljellä.
Kameran automaattivalotuksella valotettu kuva niin että käytössä on ollut kahden aukon puoliharmaa suodin. Etuala on valottunut oikein, mutta taivas on mennyt vähän tummaksi. Yhden aukon puoliharmaa suodin olisi varmaan tuonut valmiimman lopputuloksen.
Ilman suodinta kuvattu automaattivalotuksella
Kahden aukon puoliharmaa suotimella kuvattu. Tässäkin kuvassa taivas on mennyt vähän tumman puoleiseksi.

Seuraavassa esimerkissä kohti aurinkoa kuvattaessa näkee mikä se todellinen hyöty on:

Ilman puoliharmaa suodinta
Kuvassa käytetty kahden aukon eli 0.6 vahvuista suodinta, jossa jyrkkä raja.Kuvassa myös näkyy vasemmassa alaosassa vedessä objektiivin etuosan tekstejä, jotka heijastuvat tietyssä kulmassa kuvaan hennosti. Nämä silmä oppii etsimestä näkemään milloin suotimien suunta aurinkoon on väärä.

Vertailukuvia ei ole käsitelty muilta osin kuin tehty suora käännös Adobe Lightroom 3.3:lla raakakuvasta.

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!