Lintukuvauksta läpi lokakuun
Poikkeuksellista, mutta totta. Kuvasin lokakuussa pitkästä aikaa vain lintuja.Uutena lajina pääsin ensimmäistä kertaa kuvaamaan hiirihaukkaa hyvissä olosuhteissa kojulta. Kotkat eivät tulleet alas, joten hiirihaukka pelasti päivän kojulla.
Marjalintuja koristeomenapuussa
Varma paikka raksuttaa suljinta on syksyisin puistot, joissa on paljon marjaisia pensaita tai puita. Musta-ja punakylkirastaat ruokailevat läpi päivän. Välillä paikalla käy tilhiä sekä tiaisia. Hyvällä tuurilla joka muukin harhailija.
Huuhkaja
Nuori koiras kyttäämässä ruokaa?
Löysin tämän huuhkajan rastaiden varoitusäänien perusteella aivan ruokintapaikan läheisyydestä. Oliko kyttäämässä ruokaa? Todettuaan paikan paljastuneeksi ja väen ruokinnalle lisääntyvän siirtyi matalalta oksistosta korkeammalle kuuseen ottamaan loppupäiväksi aurinkoa. Päivän setti kuvapankissa.