Hornøyan matkailua kiristettiin vuonna 2026 turvallisuus- ja luontovaikutuksiin vedoten, mutta päätös on herättänyt myös kritiikkiä. Petteri Hautamaan mukaan ongelmien syitä on yksinkertaistettu liikaa luontokuvaajien niskoille, vaikka saaren kävijöistä merkittävä osa on ollut tavallisia matkailijoita ja lintuharrastajia. Hänen kokemuksensa mukaan vastuullinen omatoimimatkailu olisi voitu säilyttää kehittämällä valvontaa, tiedotusta ja kävijäkiintiöitä sen sijaan, että pääsy saarelle rajattiin lähes yksinomaan opastettujen ryhmien varaan. Hautamaa pohtii myös, onko uusi järjestelmä ennen kaikkea luonnonsuojelun vai matkailuyritysten etujen mukainen ratkaisu.
Petteri Hautamaa – Pilattu Hornøya
Muistoja Hornøyalta vuodelta 2015 – aikana ennen massoja
Tein vuosien 2009–2015 välillä useita reissuja Varangin niemimaalle aikana, jolloin lintukuvaus oli yksi tärkeimmistä harrastuksistani. Yksi kohteista, joista haaveilin pitkään, oli Hornøyan kuuluisa lintusaari Vardøn edustalla.
Haaveen toteutuminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.
Useimmiten ongelmana oli meri. Vaikka olimme Varangilla useita kertoja, merenkäynti esti pääsyn saarelle kerta toisensa jälkeen. Emme myöskään viettäneet samalla alueella päiviä odottamassa täydellisiä olosuhteita, kuten nykyään ehkä tekisin. Silloin matkustaminen oli spontaanimpaa: jos sää ei suosinut, jatkettiin matkaa eteenpäin.
Kesäkuun puolivälissä vuonna 2015 kaikki osui vihdoin kohdalleen. Pääsin ensimmäisen kerran Hornøyalle, ja samalla se jäi myös ainoaksi vierailukseni saarella.
Hornøya ennen nykyistä matkailubuumia
Kun katson nyt vuonna 2015 ottamiani kuvia, huomaan samalla katsovani myös eräänlaista aikakapselia.
Sekä luontokuvausharrastus että Varangin matkailu näyttivät tuolloin hyvin erilaisilta kuin nykyään. Muistan, että saarella oli samaan aikaan vain neljä kuvaajaa. Yksi meistä oli norjalainen luontokuvaaja, jonka nimeä en valitettavasti enää muista. Myöhemmin päivällä saapui yksi veneellinen lisää väkeä, ehkä noin kymmenen ihmistä.
Tilaa oli kaikkialla.
Useissa maisemakuvissani polut näkyvät täysin tyhjinä. Ei ihmisjonoja, ei ruuhkaa eikä tunnetta siitä, että olisi pitänyt kiirehtiä seuraavien vierailijoiden tieltä. Tunnelma oli rauhallinen ja luonnon ehdoilla etenevä.
Polut olivat kapeita mutta hyväkuntoisia. Rakenteita oli vähän, mutta ne palvelivat tarkoitustaan. Erityisesti mieleeni jäi se, kuinka hyvin saaren herkkää ympäristöä kunnioitettiin. Kasvillisuudesta ja kuluneista alueista pystyi näkemään, että ihmiset pysyivät pääosin niille tarkoitetuilla kulkuväylillä.
Harmitus vanhoja kuvia selatessa
Palatessani vuosien jälkeen näihin kuviin yksi asia harmittaa, kuvaajana keskityin lähes yksinomaan lintuihin. Toki olen jo tuolloin kuvannut lintuja maisemassa enkä vain lähikuvia.
Tuolloin tärkeintä olivat etelänkiislat, lunnit, karimetsot ja muut saaren lukuisat pesijät. En juurikaan kuvannut ympäristöä, polkuja tai saaren yleisilmettä. Nyt, kun Hornøyan kehityksestä keskustellaan paljon, toivoisin ottaneeni enemmän dokumentaarisia kuvia myös itse saaresta.
Onneksi muutama kuva löytyi, joissa näkyvät olosuhteet, rakenteet ja ympäristö sellaisina kuin ne tuolloin olivat.
Niistä kuvista on tullut vuosien saatossa yllättävän arvokkaita, kun tykkään kirjoittaa asioista muista näkökulmista kuin vain linnusta hyvässä bokehissa.
Yksi toteutunut unelma
Aktiivisimpina lintukuvausvuosinani haaveilin usein pääseväni Hornøyalle keväällä, lumisateiden aikaan. Mielessä pyörivät kuvat lunneista lumituiskussa ja etelänkiisloista dramaattisen pohjoisen sään keskellä.
Sellaista retkeä ei koskaan tullut.
Nykyään tiedän, ettei sitä todennäköisesti enää tulekaan. Oma kuvausharrastukseni on muuttunut vuosien aikana, ja samalla myös Hornøya on muuttunut.
Silti yksi onnistunut vierailu jäi muistoksi.
Vaikka valokuvauspäivän valo oli melko kovaa, monissa kuvissa on edelleen omaa silmääni miellyttävä kontrasti. Sain kuvattua juuri niitä lajeja, joiden vuoksi olin useasti yrittänyt päästä saarelle. Kun katson kuvia nyt, ne palauttavat mieleen enemmän tunnelman kuin itse valokuvat.
Laajakulman mahdollisuuksia etelänkiislojen parissa
Yksi itselleni mieleen jääneistä kokeiluista Hornøyalla oli superlaajakulman hyödyntäminen lintukuvauksessa. Käytin 15 mm objektiivia kuvatessani läheltä ohilentäviä etelänkiisloja. Tuohon aikaan kalustona oli Canon 7D Mark II, jonka APS-C-kenno toi kuvaan rajauskertoimen. Lopputulos ei siis ollut aivan niin laaja kuin vastaava polttoväli olisi täyden kennon kamerassa ollut.
Kun katson kuvia nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin, en voi olla ajattelematta, kuinka paljon tekniikka on kehittynyt. Nykykameroiden nopeammat sarjakuvausnopeudet ja lähes erehtymättömät automaattitarkennukset olisivat antaneet mahdollisuuden viedä samoja ideoita vielä pidemmälle. Monet tilanteet, jotka silloin vaativat hyvää tuuria ja lukuisia epäonnistuneita yrityksiä, olisivat nykyään huomattavasti helpommin toteutettavissa.
Samalla vanhoja kuvia selaillessa on ollut ilo huomata jotain muutakin. Vaikka tekniikka ei ollut nykyisen tasoista, ajatusmaailma kuvien takana tuntui olevan ajastaan hieman edellä. Pyrin jo tuolloin kuvaamaan lintuja osana ympäristöään enkä pelkästään mahdollisimman tiukkoina muotokuvina. Myöhemmin sosiaalisessa mediassa vahvistunut lintu- ja eläinpotrettien trendi on jatkunut tähän päivään asti, vaikka viime vuosina yhä useampi kuvaaja onkin alkanut ottaa ympäristöä mukaan kuviinsa.
Omaan silmääni eläin tai lintu osana maisemaa kertoo usein enemmän kuin täydellisesti täytetty ruutu. Siksi tuntuu edelleen siltä, että eläin maisemassa -kuvauksen varsinainen aikakausi on vasta tuloillaan. Ehkä jonain päivänä sekin saa ansaitsemansa arvostuksen.
Ajatuksia Hornøya nykytilanteesta
Luettuani Petterin blogia saaren nykyisestä tilanteesta mieleeni nousi kaksi erityistä kysymystä.
Ensimmäinen liittyy infraan ja vierailijamääriin.
On vaikea ymmärtää, miksi saaren rakenteiden annettiin päästä siihen kuntoon, johon ne lopulta päätyivät, ja miksi kävijämääriä ei alettu hallita aiemmin. Jos omatoimisten vierailijoiden määrää olisi rajoitettu ajoissa, kuluminen olisi todennäköisesti ollut vähäisempää. Samalla myös WC-ratkaisut, odotusalueet ja muu perusinfrastruktuuri olisivat luultavasti pysyneet paremmin hallinnassa.
Toinen asia liittyy uusiin vierailukäytäntöihin.
Jos saarella voi jatkossa vierailla vain järjestetyillä retkillä, esimerkiksi kymmenen hengen ryhmissä muutaman tunnin ajan kerrallaan, muuttuu myös kokemus väistämättä erilaiseksi. Luontokuvaajan näkökulmasta kuvausrauha vähenee. Samalla katoaa osa siitä retkeilyn vapauden tunteesta, joka teki Hornøyasta niin erityisen.
On selvää, että alueen suojeleminen on tärkeää. Silti tuntuu, että ongelman annettiin kasvaa liian suureksi ennen kuin siihen puututtiin. Nyt ratkaisu vaikuttaa melko radikaalilta: yksi ongelma poistuu, mutta samalla saatetaan luoda uusia.
Jää nähtäväksi, kunnostetaanko saaren infraa tulevaisuudessa vai päädytäänkö tilanteeseen, jossa vierailijamääriä rajoitetaan pysyvästi ja harvoista paikoista pyritään saamaan mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty.
Oli tulevaisuus mikä tahansa, minulle Hornøya säilyy ennen kaikkea muistona yhdestä kesäkuisesta päivästä vuonna 2015. Päivästä, jolloin meri viimein antoi luvan rantautua ja jolloin sain nähdä yhden Pohjolan upeimmista lintusaarista aikana, joka tuntuu nyt jo kuuluvan menneeseen maailmaan.
Mitä tietää jos haluaa saarelle?
Yksi kommentti eräältä sivustolta, joka valottaa hintatasoa ja taustaa miten jatkossa retkeillään, jos retkeillään:
Vuodesta 2026 lähtien vapaa pääsy on poistunut! Tänä vuonna ei enää ole tunnin välein kulkevia veneyhteyksiä eikä mahdollisuutta omatoimisiin vierailuihin. Tarjolla on vain oppaan vetämiä järjestettyjä retkiä, joiden kesto on säästä riippuen 3–4 tuntia ja huonolla säällä lyhyempi (erään oppaan mukaan). Hinta on noin 150 euroa henkilöä kohden. Matkoja järjestää useita yrityksiä, ja retkiä pitää tiedustella erikseen sähköpostitse, sillä niistä ei ole mitään keskitettyä yhteenvetoa. Retket ovat usein varattuja jo hyvissä ajoin etukäteen, mitä emme tienneet. Nyt meidän täytyy odottaa viisi päivää seuraavaa vapaata ajankohtaa (toivottavasti sää ei silloin ole huono…). Matkailutoimiston työntekijä oli erittäin ystävällinen ja avulias, mutta samalla hyvin turhautunut tähän palvelun heikentymiseen!
