Talvi alkoi kovilla pakkasilla tammikuussa
Ensimmäiset kovat pakkaset osuivat 5.1.2026 eli arkipäivälle, minkä olin ottanut palautusvapaaksi Espanjan El Chorron kiipeilyreissusta. Sääennuste lupasi -19 astetta eteläiseen Suomeen ja meri oli täysin auki. Tässä oli mahdollisuus hyviin kuviin, koska vastaavana päivänä nappasin Vuoden luontokuva kilpailussakin pärjänneen Enkelin siivin kuvani.
Viestiteltiin Petterin kanssa aamusta ja kummankin suunnitelma oli sama – Lauttasaaren kärki. Petterin blogin aamusta voit lukea täältä.
Rantaan saavuttuani nopea kartoitus, sisälahdessa oli kyhmyjoutsenia paljon, mutta ne olivat isossa nipussa. Kiersin Särkiniemen kärjen nopeasti todeten, että uimarannan kupeessa on parhaat paikat ottaa tämä aamu vastaan.
Tässä vaiheessa paikalle oli löytänyt jo pari muutakin kameran ulkoiluttajaa ja parhaat linjat olivat viety.
Kyhmyjoutsenten kuvaaminen oli todella haastavaa, koska ne olivat niin kasassa. Niistä ei meinannut saada irti oikein mitään, kunnes yhtäkkiä säikähdin mikä edessäni sukelsi – saukko.
Päätin lähteä saukon perään ja unohtaa joutsenet. Kyllä olen juuri se saukon hillottaja, josta Petteri kirjoittaa blogissaan. Toki mainittakoon, että mainitsin hänelle lähteväni saukon perään.
Saukko kävi pari kertaa pinnalla ja jäällä, ranta oli älyttömän liukas ja huono liikuttavaksi eli nopeita linjamuutoksia ei tehty. Oli todella vaikea ennakoida, minne se menee.
Tästä kirjoittelin oman blogin mikä tulee 10.4.2026 linjoille otsikolla tuhannen taalan saukkokuva.
Saukon kadotettuani tai kyseisen blogin kuvat otettuani melkein juoksin rantaviivaa toisen niemen kärkeen, minne saukko oli varmaan matkalla, mutta en nähnyt sitä enää.
Siellä oli vain perinteinen upea maisema Ulko-Hattua vasten kuvattavaksi eikä yhtään lintua.
Palasin vielä kyhmyjoutsenille, mutta ei niistä oikein irronnut enää mitään ja aurinko oli tosi korkealla. Kaunis aamu, mutta ehkä se kaipaani huippuruutu jäi odottamaan…
Suomenlinnan legendaarinen ”merisavuristeily”
Pakkaset sen kuin jatkuivat ja todella kylmä lauantainen aamu houkutteli kuvaamaan, joten päätin lähteä legendaariselle Suokin merisavuristeilylle. Aluksi piti mennä Kustaanmiekkaan Petterin kanssa, mutta kuiva nenäni aiheutti nenäverenvuodon, minkä takia myöhästyin aiemmasta lautasta. Piti siis tyytyä vain risteilemään kahdesti edes takaisin, mikä olikin kuulemma hyvä päätös, koska Kustaanmiekka oli jäässä ja ”tylsä”.
Laivalla oli paljon muitakin kuvaajia.
Paluumatkalla bongasin merikotkan jäämurskan päältä keskeltä satama-allasta. Kaikkea sitä näkee, kun vain jaksaa liikkua luonnossa!
