Kuvaaja

    0

    omat kuvat-2

    Tuomas Heinonen

    Espoolainen freelancer-valokuvaaja, jonka kuvauksen pääpaino on luontokuvauksessa.

    Olen pienestä pitäen liikkunut luonnossa ja luonto on aina ollut osa elämääni.

    Kohteiden suhteen olen aina ollut aika kaikkiruokainen valokuvaaja, joten minut saattaa löytää pinnan alta, kuivalta maalta tai vähän ylempää dronella kuvaamasta laajalla skaalalla luontoa. Jos kysyttäisiin mihin olen erikoistunut, sanoisin, että kaupunkieläimiin.

    Kuvauksessa ykköskohde on ollut viime vuosina nisäkkäät ja linnut, minkä jälkeen maisemat ja muu luontokuvaus (usein dokumentaarisesti). Kaupunkiluonto ja sen dokumentointi on vahvasti ollut vallitseva teema viime vuodet.

    Aiemmin tuli liikuttua paljon saaristossa, mutta nykyään suurin osa kuvauksesta keskittyy kaupunkiluontoon.

    Luontokuvauksesta on tullut itselleni stressin poistaja, mutta kevätkaudella myös stressin aiheuttaja, kun kaikki kevääntapahtumat pitää ”hoitaa” lyhyen ajan sisällä. Mikään ei välillä ole parempaa kuin lähteä yksin metsään odottamaan kuka kurkistaa kolosta. Toisaalta on kiva mennä hyvien kavereiden kanssa kuvaamaan ja jutella niitä näitä kuvauksen lomassa tai sitten vain hiljaa yhdessä huitoa hyttysiä ja viestiä eleillä tunnelmaa.

    Myyn kuviani itse suoraan kuvapankistani sekä kuvatoimistojen kautta kirjojen, lehtien, esitteiden, kotisivujen, kalenterien jne. kuvitukseen.

    Teen luontokuvauksen ohessa erilaisia kuvauksia mm. hääkuvauksia / www.sinunkuvasi.com

     

    Historiaa:

    Saaristomeren talvi vuosina 2007-2011 vei isän jalanjälkiä saaristoon.

    Suomenojan luonnon monimuotoisuuden järjestelmällinen kuvaus ja dokumentointi alkoi keväästä 2011. Tämä projekti jatkuu edelleen taka-alalla, paljon on takana, mutta vielä enemmän edessä rakennuspaineen lisääntyessä alueella muuttaen alueen luontoa ja vaikuttaen sen luontoarvoihin.

    Vuodesta 2017 olen keskittynyt enemmän kaupungineläimiin teemalla “Elämää kaupungissa”. Tampereen uuden lasten- ja nuorten sairaalan kuvitustyö on suurin kuvitusprojektini, mihin olen päässyt osallistumaan.

    Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n
    jäsen

    Suomenojan luonto ry:n perustajajäsen

    MrJan Gear
    Ambassador

    Jäsen:

    • Suomen Luonnonvalokuvaajat ry 2006-
    • Pro Luontokuva ry 2008 -2014
    • Canon CPS 2008-
    • Luontokamerat ry 2012-
    • Suomenojan Luonto ry 2012-
    • Suomen Ammattiluontokuvaajat ry 2014-

    Luottamustehtävät:

    Yhdistykset:

    • Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n hallituksen jäsen 2015-2018
    • Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n WWW-sivujen ylläpito 2014
    • Suomenoja.fi WWW-sivujen toteutus ja ylläpito 2011-
    • Suomenojan Luonto ry:n perustajajäsen sekä varapuheenjohtaja 2012-2017
    • Suomenojan Luonto ry:n perustajajäsen sekä puheenjohtaja 2018
    • Pro Luontokuva ry:n hallituksen jäsen 2011-2014
    • Pro Luontokuva ry:n varapuheenjohtaja 2012-2014
    • Pro Luontokuva ry:n WWW-sivujen toteutus ja ylläpito 2009-2014

    Tuomaroinnit:

    • Minun maisemani-valokuvauskilpailun tuomari 2017
    • Helsingin Perhokalastajat ry:n vuotuisen kuvakilpailun tuomari 2013, 2014
    • Luonto-Liiton kuvakilpailun tuomari 2011

    YHTEYDENOTTOLOMAKE

      Nimi / yritys (pakollinen)

      Sähköposti (pakollinen)

      Puhelin (Pakollinen)

      Viesti