Kuusamon maakotkat Oulangan piilokojuilta

Maakotkien kuvaaminen piilokojusta eri sääoloissa

Oli vuosi 2015, kun kävin ensimmäistä kertaa Kuusamossa kokeilemassa maakotkan kuvaamista piilokojusta. Se retki ei paljon jättänyt julkaistavaa, vesitihkuinen sumusää pilasi kuvaukset täysin.

Sää määrittelee paljon millaiset kuvat on parhaimmassa tilanteessa mahdollisia saada. Sää ei tietenkään takaa itse päätähtien saapumista vaikka se olisi kuvauksellisesti kuinka hyvä.  En ole vielä koskaan ollut Kuusamossa parhaimpien kaamosvalojen aikaan, se kortti on vielä käännettävänä. Toki päätähden saapuminen eikä valot takaa onnistumista. Loppu on kuvaajasta kiinni ja usein liian pitkä polttoväli koituukin kuvaajan kohtaloksi. Niin on käynyt minulle monta kertaa.

Vuosien varrella olen kokenut kojulla niin hienoja valoja kuin vähemmän hienoja. Yhtenä päivänä aurinko oli aivan liian kirkas keskipäivällä eikä muissa ollut lunta sitä pehmentämään. Muutamana kertana on satanut lunta, kerran niin, että syötit peittyi heti eikä kotkia näkynyt koko päivänä. Otin tähän blogiin kaksi helmikuista kuvauspäivää vuodelta 2021 tarkempaan tarkasteluun. Teimme helmikuussa pidemmän reissun Kuusamoon ja meillä oli mahdollisuus ottaa kuvauspäiviä kojuun muiden kuvausten oheen vähän säätilojen mukaan. Korona luonnollisesti piti kojuja hieman tyhjempänä niin saimme olla oman seurueen kesken / koju. Otimme kaksi erilaista päivää sään puolesta, mikä toi kivan erilaiset kuvat.

Ennen kuin lähdetään purkamaan näitä kahta päivää, katsotaan vähän karttaa ja mennyttä.

Mutta minne?

Kojut sijaitsevat Kuusamossa Oulangan kansallispuiston laidalla, mistä ne ovat saaneet nimensä. Ylläpidosta vastaa Kuusamo Nature Photography.  Kuvasta poiketen talvisin on yleensä lunta puissa ja nykyään näiden kahden kojun rinnalla on kaksi kojua enemmän. Tämä mahdollistaa turvavälit pandemiankin aikana.

Kojuille on helppo saapua eikä autolta kojuille matka ole nykyisin enää niin raskas. Toki Kuusamon talvi tarjoaa lumen puolesta yllätyksiä, joten kaikkeen on syytä varautua.

Vanhoja kuvia

Näkymä yhdestä kojun ikkunasta. Maakotka tähystää puussa toisen laskeutuessa. Hyvä hetki ottaa kännykällä kuva.

Usein maakotka laskeutuu ruokailemaan ns. naimapuusta. Tämä puu on ansa kuvaajalle. Kun kuvaaja kuvaa pitkällä polttovälillä ja telejatkeet kiinni potrettia linnusta. Maakotka lähteekin liitoon ja ei mahdu enää kuvaan ja kuvaaja hukkaa sen seurannan aikana liiallisilla milleillä. Tämä ei toki ole ongelma, jos ei jahtaa lentokuvia.

Lumisateisena päivänä puuterilumi pöllyää

Kevyt lumisade sopii kuvaan, mutta liika on liikaa

Jos lunta ei ole puissa ja aurinko paistaa tulee ihan keväinen olo. Kuvattu tammikuussa 2017.

Vesisumua, lähes nollakeli. Kolme päivää myöhemmin pakkasta oli -32. Kuvattu 2015.

[twenty20 img1=”19465″ img2=”19466″ offset=”0.5″]

Kuvien uudelleenkäsittely nykyisillä työkaluilla tuo kuvia paremmin esille. Yllä olevassa kuvassa hyödynnetty dehaze toimintoa.

Pilvinen, hieman lumisateinen kuvauspäivä

Kaunis valkea ja tasainen maisema. Tumma kontrastikas iso lintu. Tämän pitäisi olla helppo kuvaajalle ja kameralle. Aina se ei kuitenkaan sitä ole, ainakaan ensikertalaiselle.

Maakotkan istuessa puussa se on suhteellisen ”pieni”, mutta kun maakotka heittää siivet auki ja lähtee liitämään joko suoraan tai hieman vasemmalta koukaten alas kohti kojuja kasvaa lintu etsimessä huimaa vauhtia ja usein alkupudotuksessa on vaarana hukata lintu liian pitkällä polttovälillä. Tässä telezoom on hyvä, koska varsinkin 400-600mm (täyskennon kamera) polttovälistä voi joutua pakittamaan nopeastikin. Samoin lintu on paremmin hallittavissa lyhyemmällä polttovälillä ja liidon loppupäästä sen saa kiinni zoomaten.

Olen aikoinaan kuvannut 500mm kiinteällä ja todennut, että nykyinen 400mm kiinteä on parempi täyskennosen kanssa. Riippuu toki minne houkuttimet on laitettu, mutta loppu liidossa ja laskeutuessa kuvaaja saa olla 400mm kanssa.

Tasainen valkea tuo kuviin ihanan talven tunnelman, toisaalta aamun ja illan huippuvalot voivat olla aivan älyttömän hienot.

Jos on mahdollista saada kaksi kuvausaukkoa käyttöön niin mielestäni paras kombo on 400mm + 100-400mm. Jos lähtee hakemaan maisemallista kuvaa, voisi toiseen laittaa 70-200. Potrettien kuvaajat tarvitsevat kaikki millit aina 600mm ylöspäin riippuen kotkan laskeutumispaikasta. Kokemuksen kautta oppii ja parhaat kuvat tulee niillä välineillä, mitkä tuntee.

Maakotkia kuvatessa pitää muistaa aina kuunnella isäntien ohjeet kuvaukseen, milloin saa kuvata ja milloin ei. Innokkuus voi säikäyttää linnun ja pilata kaikkien päivän kuvaukset.

Laskeuduttuaan maakotka on aina valppaimmillaan ja tutkii ympäristöä, silloin toiminta loppuu kojuissa. Kun maakotka alkaa syömään, voi taas aloittaa kuvaamaan. Nämä säännöt on kuitenkin aina hyvä kerrata oppaan / isännän kanssa kuvauspaikasta riippumatta. Näin kaikki pääsee parhaimpaan lopputulokseen.

 

 

Aurinkoinen kuvauspäivä

Aurinkoinen kuvauspäivä vuorostaan tuo värejä paremmin esiin sekä myös varjoja kuviin. Parhaimmillaan aurinko ja valot tekee kuvan. Pahimmillaan ne tuhoavat kuvat. Onneksi Kuusamossa ei kovin usein paista aurinko, ainakaan omilla retkilläni.

Aamun hienoimmissa valoissa pääkohteet eivät ole itselleni koskaan saapuneet. Tuntuu, että kotkat haluavat nukkua pitkään ja sitten auringonlaskun aikaan ollaan enemmän liikkeellä. Aktiivisin aika taitaa olla keskellä lyhyttä talvipäivää.

Kun kotkia ei näy, kojujen etupuolella on ruokintoja, missä voi kuvata pikkulintuja. Paikalla vierailee tiaisia hyvä kattaus, useita eri tikkoja, närhiä ja kuukkeleita. Harakoita ja korppeja saattaa nähdä kauempana.

Polttävälistä

400 mm

Pilvisen sään osuudessa puhuin tiukasta polttovälistä, yllä400mm ja rajaamaton maakotka lennossa ja alapuolella samasta kohtaa 135 mm polttovälillä lintu. Onneksi kotka käänsi suuntimen oikealle ja lensi poikittain. Se pysyi siinä hyvin hallinnassa.

Peilittömien kameroiden R5 ja R6 tarkennus osoittautui heti älyttömän hyväksi. Kotka pysyy kiinni ja sen seuraaminen on jopa helppoa (tai sitten olen vain oppinut vihdoin).

Muista aina ottaa mahdollisuuksien mukaan monipuolisia kuvia eri polttoväleillä. Aina linnut ei tarvitse olla koko ruudun kokoinen.

135 mm

Galleria


Jos päätät lähteä kuvaamaan kotkia Oulankaan tämän bloggauksen innoittamana, mainitsehan siitä varausta tehdessäsi!


TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!