Ensijulkaisu Luontokuva lehden numerossa 3/2021
Milloin kaikki kuvat on otettu / kuinka erottua massasta?
Kuvatulva, kuvaähky, yliannostus, pikselihurrikaani..
Kameroiden yleistyttyä ja luontokuvauksen noustua trendikkääksi koko kansan harrastukseksi mitä erilaisimpia kuvia tallentuu ihmisten muistikorteille yhä enenevissä määrin.
Tämän päivän suosituimmat julkaisualustat ovat sosiaalisen median puolella ja niiden algoritmit päättävät mitä näet. Itse ainakin haluaisin nähdä seuraamieni henkilöiden ja aiheiden julkaisut kronologisessa järjestyksessä. Toisaalta kuvamäärien ollessa niin valtavia nykyään, en tiedä toimisiko sekään.
En edes uskalla arvailla kuinka monta luontokuvaa vuorokaudessa ladataan sosiaalisen median julkaisualustoihin. Siinä kilpajuoksussa pärjäävät helposti pureksittavat kuvat, jotka onnistuvat lyhyessä ajassa keräämään paljon reaktioita ruokkien siten itse omaa nostettaan.
Tässä voisi käyttää esimerkkinä kaunista metsämaisemaa, jossa tarkemmin katsellessa on havaittavissa pieni ketunpentu omassa ympäristössään. Laitetaan kaupan päällisiksi vielä kaunis iltavalo. Vaatii pidemmän katselun, toimii isolla ruudulla. Kilpailijana keskipäivän auringossa 185 kertaa kuvattu ketun pennun tiukasti rajattu kasvokuva. Söpö. Toimii erityisen hyvin, myös postimerkkikoossa.
Toki näitä kuvia itsekin sosiaaliseen mediaan lataan, tiedostaen juuri kuinka hyvin ne toimivat näkyvyyden ja kattavuuden kannalta. Tämä on ollut yksi tapa haavata jokunen kävijä niiden kautta muun tuotantoni pariin kotisuilleni ja blogiini.
Miten erottua maailmassa, jossa toisinaan tuntuu, että kaikki kuvat on jo otettu?
Siihen minulla ei ole valmista vastausta. Muuten olisimme kaikki menestyviä luontokuvaajia.
Nykyään kameratekniikka on niin kehittynyttä, että vaativissakin tilanteissa selviää myös harrastelijatason laitteilla.
Tästä johtuen erottuva kuva vaatii kuvaajalta paljon muutakin kuin huipputeknisen laitteen omistajuuden.
Nyt tullaan niihin ominaisuuksiin, joita ei rahalla tai edes vaihtolaitteena saa.
Nyt aletaan kysyä luovuutta, idearikkautta, uusia kuvakulmia ja oman välineistön perinpohjaista tuntemista. Ensisijaisen tärkeää on myös kohteen ja sen elintapojen tuntemus.
Idearikas valokuvaaja ajattelee kameran ulkopuolella ja suunnittelee kuvia etukäteen. Tai vaihtoehtoisesti kykenee nopeissa tilanteissa luoviin ja nopeisiin ratkaisuihin.
Luovuus ja idearikkaus ovat harvoin sisäsyntyisiä ominaisuuksia. Toisto toiston perään harjaannuttaa silmää ja lihasmuistia. Muiden kuvia katsomalla ja niissä käytettyjä tekniikoita analysoimalla voi ammentaa uusia ideoita omiin projekteihin.
Itse käytän ja rakennan erilaisia apuvälineitä mahdollistamaan esimerkiksi kuvakulmia, joihin en ilman niitä pääsisi.
Erottuminen ei ole helppoa mutta se on mahdollista.
Seuraavaksi mietitään, miten erikoinen kuva voidaan tuoda katsojien nähtäväksi vai hukkuuko sekin auttamattomasti kuvatulvaan. Mikäli instagram aiheuttaa karvoja nostattavan hylkimisreaktion jo pelkästään ajatuksen tasolla, voisi pohtia muita tapoja saattaa kuviaan katsottavaksi.
Yksi hiukan suosiotaan menettänyt tapa julkaista kuvia on oman blogin pitäminen. Kuinka ihmiset löytäisivät blogiisi? Siinä vasta kysymys kuvaajalle, jolla ei ole muilla keinoilla hankittua valmista suurta seuraajamäärää tai tunnettavuutta. Olisiko tässä yhdistyksellämme mahdollisuutta pitää kotisivuillaan listaa aktiivisista blogeista. Näin ollen ainakin yhdistyksen jäsenillä ja vierailijoilla olisi mahdollisuus löytää niiden pariin. Blogien linkkien jakaminen sosiaalisessa mediassa on niitä hylkivien algoritmien myötä tuhoon tuomittua.
Suosituimpien sosiaalisen median kanavien lisäksi on olemassa myös muita yhteisöjä, joita en itse käytä. Esimerkiksi flickr, 500px ja kuvat.fi.
Ehkä toisaalta ne erottuvat kuvat voisi jättää julkaisematta somessa kokonaan ja säästää ne ainoastaan omaan portfolioon, artikkeleihin sekä näyttely- ja kilpailukuviksi.
