Viikon viimeinen päivä oli lämpötilan puolesta aika keväinen. Auton mittari näytti paikoin neljää astetta plussaa ja aurinko paistoi lähes koko valoisan osan päivää. Espoon kartanonkoskelle aurinko tosin paistaa harvoin muutenkaan talvella kunnolla, mutta tänään pilvet tulivat samaan aikaan kuin koskikarakin. Yhdessä kuvassa aurinko yrittää jostain kolosta avittaa kuvan fiiliksessä. Likaisen kellertävän värinen lumi ja muutenkin synkän oloiset raakakuvat saivat tänään vähän enemmän Lightroomissa vääntelyä, kun lumesta tehtiin valkoista ja värimaailmasta pakkaspäivän kylmän sinertävä. Muutoinkin kuvaaminen oli hankalaa valotuksen puolesta. Onneksi stabiilit valo-olosuhteet helpottivat manuaalisten asetusten käyttöä normaalin aukon esivalinnan tilalla.
Lyhyellä kosken pätkällä oli hetken aikaa kaksi koskikaraa, kunnes toinen ajettiin välittömästi pois (koskikaran toimesta, ei kuvaajien). Joki on alaspäin sula, joten koskikaroilla riittää lääniä lennellä ja temmeltää. Yleisilme päivässä oli niin keväinen että vaikea kuvitella että eletään vielä helmikuun alkupuolta.