Kesäinen Jurmon saari 1/5 – kylän rantaviivaa pinnan alta

Kesäinen retki Jurmon saarella juhannuksen jälkeisellä viikolla. Ensimmäinen päivä lupasi hyvää vedenalaiskuvaukselle, joten oli mentävä heti veteen perille päästyämme.

Lähdin snorklaamaan Ethels bastu mökin edustalta kohti kylän pientä venesatamaa. Ranta syvenee nopeasti pienen kallioniemen ympärillä ja pystysuorat kallioseinämät pudottavat syvyyden jonnekin neljän metrin paikkeille. Aikaisesta ajankohdasta johtuen meduusoja ei ole niinkuin loppukesästä. Pieniä kaloja uiskenteli levien suojissa, mutta kuvaus keskittyi maisemiin.

Niemen toisella puolen ranta madaltuu ja sieltä löytyykin kiviä sekä rakkoleväkasvustoa. Tälläisiä 50/50 tai 40/60 kuvia ottaessa pinnan rajassa tulee aina mieleen sanonta ”tiedä minne hyppäät”. Jatkoin matkaa kohti kylän satamaa. Seuraavan kallion rantaviiva on taas täysin erilainen eli loiva ja täysin levän peitossa. Levän seassa havaitsin kampelan, josta onnistuin saamaan muutaman kuvan ylhäältä sekä sitten sukeltamalla sen tasolle 3-4 metrin syvyyteen sen lähtiessä uimaan syvemmälle karkuun. Kolmanteen kampelakuvaan tallentui mukavasti kalan liikettä. Tämä ei ollut taitoa tai harkittua vaan valon vähentyessä suljinaika vain jäi liian lyhyeksi.

Jatkoin vielä jonkun matkaa kuvaten rannan levien peittämiä kallioita, mutta käännyin takaisin ennen satamaa. Mukava päiväpulahdus ja valitettavasti reissun ainoa. Seuraavana päivänä tuuli kääntyiseen pohjoiseen ja nosti ison myräkän – veteen ei ollut asiaa aallokon puolesta, mutta eipä siellä olisi mitään nähnytkään. Kolmantena päivänä meri taas tyyntyi, mutta myräkkä oli sotkenut näkyvyyden huonoksi. Onneksi Jurmossa riittää kuvattavaa myös pinnan yläpuolella…

Kampela
Kampela
Kampela

 

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!