Kaikkeen kuvaukseen liittyy taustatarina – halutaanko sitä kaikista kuvista esittää?
Lähtiessäni Keniaan lähdin avoimin mielin enkä ajatellut asiaa isommin. Oli tammikuun loppu ja kyseessä oli ns. off season eli ei kuuminta turistiaikaa safarilla.
Näin loppukesästä 2023 Instagrammista videon, mikä oli kuvattu suuren eläinvaelluksen aikana. Videossa joen törmällä oli kymmeniä, varmasti toista sataa autoa ja eläimet poukkoilivat osan niistä seassa.
Nyt reissun jälkeen olen selaillut Instagrammia ja yrittänyt löytää esimerkiksi juuri Masai Marasta behind the scenes -kuvia, missä näkyisi kuvia kuvaustilanteista sekä turismin näkymisestä eläinten keskellä, mutta niitä on tosi vähän. Onnistuin löytämään vain harvoja, joista James Chamiltonin pari kuvaa upotan tähän alapuolelle.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Toisessa Jamesin kuvassa gepardiryhmä, viisi urosta on päätyneet safariautojen keskelle. Toisessa suureneläinvaelluksen aikana kaunista taustaa peittää safariautot, hieno kuva, mikä kertoo tarinaa tästä päivästä.
Kuitenkin kuvia safareilta on älyttömästi, toinen toistaan hienompia kuvia sekä sitten niitä tavallisia, joita mekin yritimme ottaa reissussa. Meidän retkellämme ei huippuvaloja eikä tilanteita näkynyt. Saimme siis tyytyä tavalliseen turistiretkeen, joskaan emme olleet ns. kuvausmatkalla vaan matkalla, missä näemme eri osia Keniaa.
Kenian safarille blogisarjan osat (julkaisupäivät):
- Naivasha järvi ja Cresent island – 1.3.2024
- Nakurujärven kansallispuisto – 8.3.2024
- Masai Mara – 16.3.2024
- Kenia Filmille – 24.3.2024
- Petokuvauksien taustanäkymät – 1.4.2024
- Vinkit mitä ottaa huomioon safarille lähtiessä – 8.4.2024
Kuusi tilannetta
Pääsimme Masai Marassa kuuteen eri kissapetokuvaustilanteeseen, joista kolmea käsittelen tässä blogissa pidemmin. Ne, joita en käsittele olivat:
- Urosleijona aamulla, joka käveli puskasta tielle ja toisella puolella olevaan puskaan. Kuvausaika noin 15 sekuntia. Tässä tilanteessa olimme ainoa auto ja bongasin leijonan itse.
- Naarasleijonat kauempana heinikossa harjanteella. Olivat saalistaneet pahkasian, minkä päätä yksi leijonista kantoi hetken näkyvissä. Leijonia oli ehkä neljä, vaikea sanoa, koska vain yksi oli oikeastaan kuvattavissa hetken aikaa. Tässä tilanteessa oli kolme autoa meidän lisäksi. Mikko taisi nämä bongata.
- Leijonanpennut puskassa. Näin kirahveja hyvin aukealla paikalla ja pyysin kuljettajaa koukkaamaan niille. Samaan aikaa kirahvien viereisessä puskassa oli kaksi autoa, kuljettajamme tokaisi, että kirahveja kuvaamassa. Sen verran tähän pystyin mielessäni järkeilemään, että noin 3 metrisessä puskassa ei ole kirahvi sisällä, mutta jätin kommentoimatta ja pyysin ajamaan lähemmäs, että kurkkaamme mitä siellä on. Yhdestä raosta näkyi pari nuorta leijonanpentua ja taisi siellä vanhempikin olla. Pari nopeaa kuvaa ja pois – autoja alkoi tulemaan lisää. Sai kirahvit jäädä…
Toisena safari-iltana satoi, niin kuin kaikilla meidän iltasafareillamme satoi. Aiemmin kerroin ensimmäisessä osassa Kenia sarjaa, että Hell’s gaten retkemme peruuntui, koska satoi. Sää ei siis ollut puolellamme täälläkään.
Ensimmäinen käsiteltävistä tilanteista tulee kahdesta urosleijonasta. Avataan tähän taustaksi, että oppaamme ei kertonut ennakkotietoa missään vaiheessa, että jossain olisi jotain petoja, leijonia, gepardeja tai leopardeja. Uskon kuitenkin, että osa näistä hänelle vinkattiin, koska oli jatkuvasti radiossa sekä puhelimessa. Välillä tuntui, että mies hoiti puhelinvaihdetta tai myyntiä opastyönohessa. Etelä-Afrikassa vinkkisysteemi toimi hyvin ja pääsimme lukuisiin hyviin tilanteisiin. Siellä oli kolmen auton sääntö tilanteessa ja sitä noudatettiin, eläimiä ja luontoa kunnioitettiin.
The lions sleeps tonight
Satoi, meillä oli katto kiinni ja ajoimme siirtymäajoa. Yhtäkkiä koukkasimme niitylle ja lähdimme ajamaan toisen auton perässä mutarallia. Land Cruiserin kone huuti ja matkustamon valtasi pieni kysymyksellinen tunne, minne olemme menossa. Johtuen kelistä emme pystyneet oikein tähystämään. Hetken päästä näimme edessämme useita autoja ja ajoimme riviin. Kaksi urosleijonaa oli puolikaaren sisällä ja safariautoista kuvattiin niitä.
Otin ensimmäiset kuvat telellä, mutta jo vaihtaessani kameraa taustalta kuului Petterin neuvoja ääni ”kuvaa laajiksella”. Kuvauksen sai oikeasti hoitaa vauhdilla, koska lähes välittömästi oppaamme ilmoitti ”WE MUST GO NOW, RANGERS ARE COMING”. Samaan aikaan kaikki muutkin autot alkoivat kaoottisesti paeta paikalta kuka mihinkin suuntaan. Osa jäi mutaan kiinni, heikot jätettiin taakse. Vain onnekkaimmat ja parhaat kuskit selviytyivät ja pääsivät pakenemaan.
Tämä oli ensikosketuksemme Masai Maran ylväisiin kissapetoihin. Tämä tilanne puhututti illallispöydässä eikä positiivisena kokemuksena.
Seuraavana päivänä kävin oppaan kanssa keskustelun, että hän kertoisi meille, jos kuulee vinkkejä niin päätämme yhdessä haluammeko mennä niihin tilanteisiin vai keskittyä siihen mitä sillä hetkellä kuvaamme huomioiden käytettävissä olevan ajoajan ja tulevat valot. Esimerkiksi iltasafareilla ajoaika oli optimoitava, emme voineet lähteä kauas, koska ulkona oli oltava 18.30. Viimeiset valot haettiin yleensä läheltä porttia.
Seuraava aamu
Toisena aamuna (Masai Mara safariajo 4/5) lähdimme ajamaan uuteen suuntaan, täällä emme olleet käyneet vielä. Matkalla näimme mm. hyeenan tien vieressä, mutta opas oli ajamassa siitä ohi. En tiedä eikö hän nähnyt sitä vai oliko jo seuraava kohde mielessä, mitä ei kertonut. Epäilimme, että jossain on jotain, koska meidät ohitti muutama auto tosi kovaa. Toisaalta olihan opas meinannut ajaa edellisenä päivänä kilpikonnan yli tiellä, mitä kaksi muuta autoa kuvasi…
Gebardikaaos!
Tulimme harjanteen yli tietä pitkin. Tällä kertaa huomio, että olimme oikealla tiellä. Edessämme oli kasa autoja ja kummastakin suunnasta tuli lisää. Jäimme jonoon, mistä emme oikeastaan nähneet kuin eläimet nostamalla kameran kattoluukusta ylös ja kuvaamalla näytöllä tosi korkealta. Tässä kohtaa minun kauttani taisi autoon levitä tieto, mitä edessä on.
Ehdotin oppaalle, että lähtee ajamaan toista kaistaa ns. ohi jonosta ja saamme siitä sitten kuvia samalla, täältä emme näe mitään. Hän kertoi, että se tukkii tien, mutta kun meidät oli ohittanut kolme autoa, lähti niiden perään. Olimme myöhässä päätöksen kanssa ja jäimme vielä huonompaan paikkaan. Samaa taktiikkaa harrastettiin toisesta suunnasta. Tästä tietenkään ei voi seurata kuin kaaos. Kuvitellaan, että on olemassa 0-piste eli gepardit aivan tien vieressä. Tie on kaksikaistainen ja kummastakin suunnasta lähestyy kaksi autoa rinnakkain -> tulee jumi. No onneksi safariautot olivat maastoon soveltuvia niin saatiin muodostettua osittain vielä kolmaskin rivi rinnakkain. Taisi siellä tulla riitaakin, mutta ei saatu kielestä selvää.
Ne autot, jotka huomasivat ruuhkan eivät ajaneet siihen vaan koukkasivat nurmelle ja lähtivät kiertämään nurmialueiden kautta tilanteeseen. Osa jäi jälleen jumiin, mutta ei heitä jääty taaskaan auttamaan. Heillä tarkoitus oli kiertää nurmen kautta ja yrittää sulloa keskelle 0-pistettä sivusta.
Jossain 35-40 minuutin kohdalla löytyi ajokortillinen ajojärjestelijä, joka hyppäsi ulos autosta ja alkoi purkamaan ruuhkaa. Me lähinnä keskityimme muiden turistien kanssa nauramaan tilanteelle autosta toiseen. Noin 45 minuutin kohdalla pääsimme lopulta liikkeelle ja hiljalleen pois tilanteesta. Tästäkään ei jäänyt kuin pari kuvaa gepardista, elämäni ensimmäiset ja tarina, minkä varmasti muistaa.
Kun palasimme samaa reittiä lounaalle parin tunnin päästä, olivat gepardit menneet puskaan piiloon ja viitisen autoa kyttäsi puskaa mutaisen niityn seassa. Mutaan kiinnijääneet autot oli irrotettu. Tässä tai seuraavassa tilanteessa opas sanoi, että joku auto oli edelleen jumissa eilisessä ”Lions sleeps tonight rallin” jälkimainingeissa.
Harjanteen maisemat
Lähes heti gebardipaikan jälkeen paluumatkalla lähdimme ajamaan harjannetta, missä oli kuiva ajoura. Ei siellä eläimiä ollut, mutta kivan avaraa maisemaa. Maisemareitti sopi hyvin, mutta ei se ollutkaan vain maisemareitti vaan oppaalla olikin leopardivinkki takataskussa – mitä ei jaettu tällkään kertaa etukäteisvaroituksena.
Aamulla aikaisin olin ottanut kuvan liikkuvasta autosta autoista puskan takana. Tämä oli juuri sitä dokumentaarista kuvaa, mitä päätin kuvata jo lähtiessäni tänne. Päätin kuvata tilanteita myös dokumentaarisesti, kertoa tarinan, miten sen itse koin ja nyt niitä kokemuksia teille jaan.
Kuiva ajoura muuttui nopeasti vetiseksi niityksi, mutaisia ajouria oli kaikkialla. Käynnistin videokuvauksen ja aloin dokumentoimaan jälleen kokonaisuutta. Maisema oli kamalan näköistä. Jossain vaiheessa oppaalta taidettiin kysyä minne hän ajaa, mutta hän sano, että pitää pysyä liikkeessä, ettei jää kiinni.
”no shit”
Siitä ei ollut epäilystäkään, etteikö sinne voisi jäädä kiinni. Ilmeisesti mutaralli oli jatkunut kohteeseen kolme tuntia eikä loppumista ollut havaittavissa.
Jälleen tilanne oli nopea, olimme kohteessa vain muutaman minuutin. Mitä kuvausta tämä on?
Lisäksi kuvaustilanne keskipäivän valossa jossain puussa olevasta leopardista kirkkaassa auringonpaisteessa oli täysin paska. Tästä ei jäänyt kuin dokumentaarinen kertomus jälleen yhden tarinan verran järjettömyydestä sekä mietintä kauanko maastolle menee, että se palaa entiselleen. Kuvaavatko seuraavat turistit niittyä renkaan jäljillä – voin vastata tähän. Kyllä kuvaavat, koska näimme muutamia muita tasaisia niittyjä, mitkä olivat kuin off road kilpailujen jäljiltä.
Olen reissun jälkeen kysynyt muutamilta tutuilta tunnistaako he tällaisen Masai Maran, mutta vastaus oli kahdella ei. Yhden vastauksessa oli tulkittavissa, että tämä on normaalia ja tilanteet, joissa saa olla rauhassa on poikkeama.
Mietin mikä tässä 2.5 päivässä oli sellaista, että me jouduimme / ajauduimme kolmeen tilanteeseen, missä tarina oli tämmöinen. Oliko juuri kyseessä tammikuinen off season, että eläimiä on vähemmän ja pienemmällä alueella vai mistä oli kyse.
Jos joskus tulevaisuudessa vielä matkaan Keniaan tai ylipäätänsä Masai Maraan, on se ensin pitkän itsetutkiskelun paikka sekä samalla myös yrittää selvittää kuvausolosuhteet paremmin.
