Kelluvan piilokojun käyttö lintukuvauksessa

Kelluvakoju / floating hide photography

Kelluvat kojut kiinnostavat yhä enemmän luontokuvauksessa

Kelluvat piilokojut ovat viime vuosina nostaneet suosiotaan ja siihen lienee yksi iso syyllinen – MrJan Gear, joka valmistaa kahta erilaista kojua kaupallisesti. En ole törmännyt internetissä, että kelluvia kojuja valmistaisi kukaan muu, jos valmistaa – tunnetuin on ainakin MrJan Gear. Suurin osa kelluvista kojuista, joihin törmää sosiaalisessa mediassa on itse rakennettuja, niin oli minunkin kaksi ensimmäistä. Siitä se innostus sitten lähti.
Kelluvia kojuja on oikeastaan kahdenlaisia. Yleisimmissä kelluvissa kojuissa ollaan vedessä niin, että jalat ylettävät pohjaan. Niiden käyttö on siis rajattu riittävän mataliin ja kovapohjaisiin vesialueisiin. Kuvaajan pitää pystyä kuvaamaan ja ohjaamaan kojua omalla liikkumisella. Toisena ja harvinaisempana mallina on koju, jossa kuvaaja istuu tai makaa niin, että jalat ei yletä pohjaan. Liikkuminen tapahtuu näissä kojuissa räpylöillä tai sähkömoottorilla. Tässä kirjoituksessa paneudutaan ensimmäiseen, mutta monia asioita on sellaisia, joita voi hyödyntää jälkimmäisessäkin.

MrJan Gearin kelluvat kojut

MrJan Gearin valmistamat kaksi erilaista kelluvaa piilokojua, ensimmäinen eli classic sekä vuonna 2019 julkaistu uudempi versio 2, josta myöhemmin käytän lyhennettä FH2.
Kummatkin kojut on tehty kuvaamiseen, jossa kuvaaja pystyy hallitsemaan pohjan. Tässä tarkennuksena, että kummankin kojun kannattavuus on riittävä, vaikka kuvaaja menisi liian syvälle ja joutuisi hetkeksi tuuliajolle. Classic koju koostuu yhdestä yhtenevästä ilmaosiosta ja FH2 kahdesta erillisestä. Tämä tuo turvaa, jos ollaan alueella, jossa ei ole varmaa ylettääkö pohjaan. Tätä ennen jokaisen tulee harjoitella ja testata millaista on uida käytettävällä kuivapuvulla (tai märkäpuvulla kenkineen). Lähtökohtaisesti kengät jalassa uiminen ei edistä etenemistä ja on raskasta, joten tätä tilannetta tulee välttää viimeiseen asti.

Kuiva- tai märkäpuku vai kahluuhousut

Vedessä keho viilenee nopeasti ja riippuen veden lämpötilasta kuvaaja tarvitsee eristystä kehoonsa.
Suomessa keväinen lintujen soidinkausi on parasta ja tapahtumarikkainta aikaa kuvata vesillä. Veden lämpötila on kevään kuukausina alkaen kahdesta asteesta, joten se vaatii kuvaajan pukeutumiselta erikoisvarusteita, mikä tässä tarkoituksessa on kuivapuku.

Kuivapuku

Kuivapukuja on paljon erilaisia ja eri tarkoituksiin. Itse olen käyttänyt kahta erilaista kuivapukua kelluvassa kojussa. Pelastautumispukuni, mikä on Ursuitin valmistama hengittävästä, mutta vedenpitävästä 4TEX materiaalista valmistettu puku. Tässä mallissa on sukat, joten se vaatii erilliset kengät. Käytän itse puvun kanssa Visionin perhokalastukseen suunnittelemia kenkiä, jotka on tehty vedessä olemiseen ja omaavat hyvän pidon kallioilla. Käytän samaa pukua veneillessä viileän veden aikaan tuoden lisäturvaa. Puvussa on edessä vetoketju, joten sen saa suljettua ja avattua itse.
Sukelluspuku, ajalta, jolloin kuvasin veden alla sukeltaen ja snorklaten on toinen kuivapukuni Dive Rite 905. Tässä puvussa on kiinteät saappaat erittäin pehmeillä pohjilla, joten tämä puku ei vaadi erillisiä kenkiä. Tämä puku ei ole hengittävä ja vetoketju on selässä. Tämä puku vaatii avustajaa tai nokkeluutta vetoketjun ollessa aika jäykkä.

(välikevennys)
Latviassa olin tulossa kelluvan kojun kanssa rantaan, kun havaitsin pienen puun heiluvan luonnottomasti. Mietin hetken mitä siellä tapahtuu ja katsoin kameran läpi tarkempaa kuvaa tilanteesta. Tom oli tullut seurueestamme rantaan ja hänen kuivapuvussansa oli selkävetoketju, jota hän ei saanut itse auki. Hän oli sitonut vetoketjuun narun ja kiinnittänyt sen puuhun yrittäen vetää vetoketjua auki. Tässä tapauksessa puu oli liian taipuisa ja jousti sitä mukaan, kun Tom veti itseään. Onneksi tulimme rantaan ja pääsimme auttamaan vetoketjun kanssa.

Märkäpuku

Riittävän lämpöisessä vedessä lyhyitä aikoja märkäpuku kenkineen on riittävä varuste. Suomen kylmät vedet vaatinee 7+5mm märkäpukusetin, jollei kyseessä oli hyvin kylmään veteen tottunut ihminen. Lähtökohtaisesti suosittelen aina kuivapukua.

Kahluuhousut

Tietyissä paikoissa voisi ajatella käytettävän kahluuhousuja, joissa korkea housuosuus. Näitä käytettäessä pohjan tulisi olla erittäin vakaa ja kova sekä syvyyden hillitty. Kuvatessa joutuu kumartumaan lähelle vedenpintaa, jolloin on vaarana, että kahluuhousut hörppää. Mahdollinen, mutta pitää sisällään isoja riskejä!

Pukeutuminen:

Kokemuksia mitä itse puen päälle, kun kuvaan noin 2–4 asteisessa vedessä ilman lämpötilan ollessa lähempänä nollaa.

Sukat:
Merinovillaiset sukat, pörröiset lämpösukat sekä villasukat

Alavartalo:
Merinovillainen aluskerrasto, college housut tai muut vastaavat housut, talvisukelluksessa käytettävä aluspuku

Ylävartalo:
Merinovillainen aluskerrasto, huputon välikerrostakki, huputon keinokuituinen kevyttoppatakki, talvisukelluksessa käytettävä aluspuku

Pää ja kädet:
Merinovillainen kauluri kaulamansetin ulkopuolelle, ohut merinovillainen alushuppu, pipo ja hanskat

Tämän kaiken puen päälleni mennessäni kylmällä ilmalla veteen. Kuvausaika vedessä on omalla kylmyyden kestolla 1.5–2 tuntiin riippuen syvyydestä sekä liikkumisesta. Vaatetusta voisi parantaa vielä ilmavalla vaatteella, joka toisi kerrosten väliin ilmaa, jolloin kylmä vesi ei paineen avulla pääsisi niin lähelle kehoa.

Kevään ja sesongin edetessä vaikeammaksi pukeutumisen tekee, kun ulkoilma alkaa olemaan lämmin. Latviassa vesi oli joitakin asteita enemmän kuin Suomessa, mutta ulkolämpötila nousi reilusti yli kymmenen. Kuvaussettien aikana oli välillä pakko upottautua lähes kaulaa myöten veteen jäähdyttämään kehoa, kun ylävartalolle tuli liian kuuma vedessä. Tämä taas riippuu täysin kahlattavan veden syvyydestä. Jos tiedät liikkuvasi matalassa ja ilma on lämmin, voit pukeutua ylhäältä kevyemmin. Jos tiedät että ylävartalosi joutuu pinnan alle, pukeudu lämpöisesti.

Varusteet:

Kojuun on hyvä ottaa tiettyjä varusteita mukaan. Yksi mitä et pakosti ensimmäisenä tule ajatelleeksi on sukeltajan tärkeä ystävä puukko. Tuntemattomassa vedessä merellä tai järvellä kahlatessasi voit sotkeutua hylättyyn verkkoon tai sen naruihin. Lopussa kirjoitan vetonarusta, pieni turvavaruste lisää, jos joutuu tuuliajolle.
Normaalisti kojuun kannattaa ottaa mukaan vara-akkuja, muistikortteja sekä telejatkeet riippuen käytettävästä kamerasta ja objektiivista. Kuitenkin niin, ettei tilanne ole keskellä vesistöä se, että jotakin näistä tarvittaisiin ja se on autolla tai kotona. Kuumalla ilmalla vesipullo ei ole pahitteeksi.
Puhelin vesitiiviissä pussissa on tärkeä olla mukana hätätilanteiden tai tylsyyden varalle. Pitäähän kojusta aina vähän somettaa.

Riskit:

Varusteiden alla kirjoitin hylätyistä verkoista. Tämä ei ole todennäköinen, mutta mahdollinen. Samoin se että pohjassa on jotain lautoja tai muuta rojua, missä on nauloja tai muuta terävää pystyssä. Suomen sakeissa vesissä ei koskaan voi tietää mihin astuu, mutta pitää toivoa, ettei käy erittäin huonoa tuuria. Todennäköisyys tähän on kuitenkin promilleja.
Kojuun tuleva reikä on aina mahdollinen, mutta sen pitäisi olla aika iso, ettei kojua kerkeäisi viemään rantaan tai työntämään matalassa vedessä liikuttaessa rantaruovikkoon tai mättäälle. FH2:ssa on kaksi ilmaosastoa, jolloin se vaatisi kahden osaston puhkeamisen, käytännössä erittäin epätodennäköistä. Itserakennetuissa kojuissa tämä kannattaa ottaa huomioon materiaalia valittaessa. Nämä kojut on usein tehty puhkeamattomasti materiaalista, mutta suurempia varastointi- ja kuljetuskooltaan.

Kameraa käsitellessä kannattaa aina muistaa, että jotain voi pudota veteen eli hallittu ote ja vakuutusturva kuntoon.

Tuuliajolle

Turvaksi neuvoisin ottamaan narun mukaan, jonka voi sitoa itseensä ja laittamaan kojun hinaukseen, kun lähdet uimaan, jolloin saat kummatkin kädet tehokkaaseen käyttöön. Vaihtoehtoisesti voit työntää kojua uidessasi. Olen muutaman kerran joutunut uimaan muutamasta metristä muutamaan kymmeneen metriin ja se ei ole helppoa, kivaa eikä kevyttä. Tätä pitää siis välttää viimeiseen asti ja muistaa vesillä olla aina varovainen!

© Emilia Milonoff

Älä lähde yksin tuntemattomaan vesistöön

Ota aina rantamies tai -nainen mukaan, kun lähdet tutkimaan tuntemattomia vesiä tai olet pikkaisenkin epävarma omasta pärjäämisestäsi vesillä tai uimataidostasi. Mikään luontokuva ei ole hukkumisen arvoinen!

Muista eettisyys

Kelluvan kojun kanssa sinun on mahdollista mennä paikkoihin, jonne rannalta kuvaava luontokuvaaja tai ihminen ei pääse. Siksi pitää olla erittäin huolellinen eettisestä puolesta ettei lähesty pesintöjä ja aiheuta linnuille häiriötä.

 

Tuotelinkit, joista maininta kirjoituksessa

Kelluvakoju classic

Kelluvakoju versio 2

Kuivapuku

 

YOUTUBE

 

Kuvagalleria

 

 

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!