Kallbådanin majakan remontti valmistui hylkeiden valtakunnassa

Kallbådanin eli Porkkalan majakan peruskorjaus valmistui

Kirkkonummen edustalla ulkomerellä sijaitsevan vuonna 1920 valmistuneen majakan peruskorjaus on saatu valmiiksi, mitä on tehty viimeiset 2.5 vuotta säiden ehdoilla.

Saaren vuokraisäntä Veikka Gustafsson kertoo. että majakka on nyt kenties paremmassa kunnossa kuin koskaan ja tulee säilymään pitkälle tulevaisuuteen.

Saimme mahdollisuuden vierailla majakalla toukokuisena päivänä ja yöpyä siellä, mikä mahdollisti majakan kuvaamista ilta- ja aamuvaloissa.

Majakalla vierailu on säännösteltyä ja ylipäätänsä alueella liikkuminen on luvanvaraista, koska se sijaitsee keskellä hylkeiden suojelualuetta. Näin ollen majakan sekä sen ympäristön asukkaiden eli harmaahylkeiden kuvaaminen ei onnistu noin vain.

Kuvapankissa tuoreita kuvia

Tuoreet kuvat eri käyttöön digitaalisin käyttöoikeuksin kuvapankistani tai printteinä.

Vertailuna muutama kuva vuodelta 2016:

Kallbådanin majakka vuonna 2016
Kallbådanin majakka vuonna 2016

Ja takaisin remontoidun majakan kuviin 05/2024:

Pelastuslaitos saapui alueelle harjoittelemaan meidän poistuessamme mantereelle.

Hylkeiden valtakunta

Majakan ympäristön luodoille nousee harmaahylkeitä yöpymään iltaisin kuivattelemaan turkkiaan ja aamulla auringon nousun jälkeen hylkeet hiljalleen alkavat lähteä liikkeelle omaan valtakuntaansa eli takaisin veteen. Ennen kuin hylkeet nousevat luodoille, niin ne tähystelevät uteliaana vedestä kurkkien saarilla olijoita, että onko turvallista nousta ja mikä mahtaa olla hyvä kohta mönkiä ylös.

Aamulla tai oikeastaan yöllä majakasta tulee ulos on hyvä tähystää ensin ikkunasta onko “pihassa” ketään ettei säikäytä hylkeitä veteen. Tällä vierailulla kukaan ei ollut noussut maihin majakkasaarelle vaan hylkeet olivat noin 50 metrin päässä olevalla isommalla luodolla yötä.

Hakutulokset harmaahylkeelle kuvapankistani. Kaikkia kuvia ei ole kuvattu Kallbådanilla

TILAA ILMOITUS UUSISTA JULKAISUISTA!