Huhtikuu 2020 – Kevätkiihkoa ja cityeläimiä

0

Huhtikuu, toukokuun kanssa vuoden kiireisimpiä kuukausia luonnossa

Kun kaikkialla alkaa tapahtua niin luontokuvaajan pitää ohjata fokuksensa oikein. Kaikkialle ei vain kerkeä, mutta yritetään mahdollisimman moneen.

Kuukauteen mahtui lämpöisiä päiviä kyiden herätessä horroksestaan aina kovaan lumisateeseen laulujoutsenten kera. Kuun puolessa välissä onnistuimme kuvaamaan ensimmäiset ketunpennut, jotka leikkivät jo pesän ulkopuolella uteliaina pesän ulkopuoliseen elämään. Metso, Erkiksi kutsuttu soidinti omalla metsäalueellaan – liekkö vähän hullu. Ainakaan naaraita hänellä ei ollut.

Teerien soidin oli tänä vuonna vaisu

Teerien soitimesta ei tosiaan tuntunut tulevan yhtään mitään tänä vuonna. Ei kunnon tappeluita eikä selvää keskipistettä. Soitimella mukana useita nuoria lintuja, jotka pihalla soitimen ajatuksesta. Ensi vuonna sitten, jos olisi vaikka lunta.

Kelluvakoju

Silkkiuikkujen soidinta kelluvasta kojusta, joka keväinen traditio. Sää suosi ja antoi muutamat hyvät päivät, kunnes tuuli jälleen nousi. Kelluvan kojun kanssa kuvaaminen on niin sää herkkää touhua.

Pohjustusta toukokuuhun

Kaiken kuvaamisen ohella piti tehdä ennakkotyötä toukokuulle. Kartoitimme kettu, supikoira ja mäyrä reviirejä ahkerasti ja etsimme uutta. Tämä työ on tuottanut tulosta.

Huhtikuun kuvakooste

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.