Syyskauden viimeisiä kiipeilyjä – Rollarit Itä-Helsingissä
Kosteus ja yöpakkaset olivat saapuneet ja ulkokiipeilykausi oli paketoitu varusteiden osalta kaappiin. Talvi teki selvästi tuloaan…
Sää teki kuitenkin käännöksen ja tuli kuiva kylmä kausi lokakuun lopulle. Olin varannut 20.10.2023 perjantain vapaaksi töistä, koska oli luvattu kirkasta aamua. Lähdin jo pimeän aikaan liikkeelle ja kävin Sipoonkorven kansallispuistossa kuvaamassa lintuja. Sain syksyisen pähkinähakki retkeni tehtyä ja oli aika siirtyä kovan valon myötä kalliolle.
Sushilounaan myötä tapasin Tiinan ja Miikan idässä ja suuntasimme Rollareille etsimään kuivaa kalliota ja sitähän löytyi.
Ruskan värejä
Suurin osa lehdistä oli jo pudonnut maahan ja maassa oli kaunis väriloisto vastapainona harmaalle kalliolle. Täällä olisi ollut mahtava kuvata enemmänkin, mutta kylmä kallio odotteli koskettajaansa.
Päätimme lähteä “perältä” purkamaan kalliota systemaattisesti, jotta hyvää kiipeilyaikaa ei menisi siirtymisiin ja tutkimisiin.
Kohteen “ensimmäiset reitit” – Kiipeilyreitit Etelä-Suomi kirja
Kohde alkaa topokirjassa ns. vasemmasta reunasta, jos kalliota katsoo Kehä 3:n suunnasta. Sieltä mekin päätimme aloittaa. Paikkaan paistoi kivasti syysaurinko ja siinä oli mukavan lämmin lämpötilan ollessa nollassa. Tämä saattoi vaikuttaa valintaan. Kallio on kohti lounasta eli se on myös itä- ja pohjoistuulelta hyvin suojassa, mistä suunnasta kylmä tuuli tuli.
Itse olin siksi hieman ylipukeutunut, koska Sipoonkorvessa tuulessa kallionlaella oli aivan älyttömän kylmä vs tyyni suojainen aurinkoinen kallionjuuri.
Neljä reittiä iltapäivään
Ehdimme kaikki kiivetä neljä reittiä, joista kolme meni liidaten ja yksi varmuudeksi vielä ylärillä.
Iltapäivään kiivetyt reitit olivat Guru 5+, Liidimaster 6a, Lanttumaakari 5+ ja Iivari Vahvaselkä 5-.
Näistä reiteistä Liidi masterilla ja Iivari Vahvaselällä on yksi tähti osoituksena hienoista reiteistä.
Mitä jäi mieleen?
Seuraavilla sektoreilla oli muutama reitti, mitkä jäivät mieleen ja osuivat silmään heti. Hieman halkeama tööppinen Spiderman 6a+ kahdella tähdellä. Tämä on Tradi reitti eli itsevarmistettava, joten itselleni siis yläköysireitti. Sen vierestä löytyy Rullaportaat 5- ja samoin tradi ja yksi tähti.
Samalla seinälle sitten kaksi muutakin tähtireittiä Rotpunkt 6b ja Rap rap 6a, joita pääsee ensi kaudella liidailemaan.
Paikka oli kaikilta osin kiva,mutta toki ei voi kieltää etteikö Kehä 3:n meteli hieman häiritse luontoelämystä.
KUVAT:
Kolmen porukalla on mahdollista kuvailla ja tästä syystä kaikki kuvat eivät ole omiani. Osa kuvista on Tiinan ja Miikan ottamia, lähtökohtaisesti ne joissa itse kiipeän tai varmistan. Kiitos heille kamerani apukäytöstä.