Synkkää talvea pakoon. Alkutalvi ja loppusyksy oli Suomessa erityisen musta ja märkä. Kesästä itselleni jäi lomia, ja joulun pyhien osuessa hyvin oli mahdollisuus lähteä 16 päivän kiipeily- ja aurinkoretkelle Espanjan Malagan lämpöön – El Chorroon.
Varasimme majoituksen Airbnb:n kautta Aloran kylästä, mistä on noin 30 min ajomatka kiipeilysektoreiden parkkipaikoille. Aloran on lähin ”iso” kylä El Chorroa, mistä löytyy ruokakaupat – yksi iso ja pari pienempää. Koska edessä oli pidempi reissu, halusimme kämpän sellaisesta paikasta, että siellä oli lepopäiville hieman jaloittelua sekä mahdollisuus viettää sadepäiviä rauhassa asumuksessa.
Juuri tällaisen majoituksen saimme, keittiö / olohuone sohvalla ja Netflix tv:llä, makuuhuone ilmalämpöpumpulla sekä kylppäri hyvällä suihkulla, johon tulee lämmintä vettä omasta varaajasta.
Majoituksen löydettyämme oli pakko ottaa kylän tutkimiskävely ja tutkia Google mapsia. Kylä koostuu yksisuuntaisista kaduista. Kylään on tavallaan eteläinen ja pohjoinen sisäänkäynti ja sitten on tiedettävä reitti, eikä ohi saa ajaa. Parkkipaikkoja on niukasti ja uusi kierros vie helposti 10-15min.
Malagacar.com – auton vuokraus
Auton vuokraamiseen liittyy tarinoita, jos toisia, mutta usein niitä yhdistää ei kaivattu lisämyynti tai muut epäselvyydet, vaikka auto on varattu täydellä vakuutuksella ilman omavastuuta.
Varasin auton ensin Bookig.com kautta RecordGo nimisestä vuokraamosta, mutta lähempänä reissua aloin lukemaan palautteita ja ne olivat aika samat kaikilla halvemmilla ketjuilla RecordGo, Drivalia yms.. Bookingin kautta on ostettavissa lisävakuutus eli omavastuu pois, mikä usein on 1000 euron molemmin puolin vahingon sattuessa. Palautteista käy kuitenkin ilmi, että ketjut yrittävät autoa hakiessa myydä omia lisävakuutuksia, mistä tulee sitten selkeästi enemmän hintaa. Osa kertoo, ettei saanut autoa ilman niitä. Joka tapauksessa on syytä varautua isoon panttiin luottokortilla.
Saimme suosituksen tutulta Espanjan matkaajalta, että Malagacar.com toimii hyvin vaikka niiden kotisivut ovat hyvin vanhan ja kyseenalaisen näköiset. Kävin katsomassa heidän tarjontansa ja sieltä samanlainen pieni automaatti (Tuli Mazda 2 hybrid eli Toyota Yaris hybrid) oli vain muutaman kympin kalliimpi heidän omalla FULL PACK -turvalla.
Ainoa ero heidän vuokraamoonsa moneen muuhun on, ettei se ole lentokenttärakennuksessa vaan hieman kentän ulkopuolella, minne heiltä on shuttle bus -kuljetus. Löysimme ohjeiden mukaisesti kuljetuksen kentältä ja perillä odotti lyhyt jono, olisiko ollut 7-8 asiakasta ennen meitä, mutta tiskejä auki neljä eli prosessi meni aika nopeasti.
Auto oli tosiaan 48 tkm ajettu Mazda 2 hybrid. Autossa oli hieman ulkoisia kolhuja, mitkä kuvattiin varmuudeksi, koska heidän dokumenteissansa ei niitä ollut listattu. Auto toimi moitteetta ja palautukseen varasimme hieman aikaa, koska oli vaikea arvioida millainen ruuhka tai heidän tarkastusprosessinsa olisi. Toisaalta kuljetuskin saattaa hieman venyä, jos auto menee juuri nenän edestä.
Ajoimme 07.00 maissa sisään halliin ja työntekijä ohjasi meidät ”vastaanottokaistalle” kuin lossiin ajaisi. En ehtinyt saada edes roskia mukaani, kun avaimia jo pyydettiin. Työntekijä katsoi, että auto oli tankattu ja kirjasi kilometrit ylös toivottaen hyvää kotimatkaa. Ilmeisesti neljä rengasta ja auton liikkuminen riitti.
Shuttle bus oli juuri lähdössä, joten sen kyytiin ja menoksi… kello oli tässä kohtaa 07.04.
Kentältä laput laukkuihin 7.14 ja turvatarkastuksesta oltiin läpi 7.40. Sitten olikin aikaa, koska prosessi meni älyttömän nopeasti.
Sää
Niin kuin viime vuoden Costa Blancan reissun, sääennusteet putosivat 17-19 päivälämpötiloista lähemmäs 10 astetta, kun reissu koitti. Sattumaa vai huonoa tuuria, mutta jotenkin vain edelliseen viikkoon asti osui lämmöt kumpanakin kertana.
Nyt ennusteet olivat 7-13 asteen luokkaa vaihdellen vesisateesta aurinkoon, ihan päiväkerrallaan etenemistä.
Valle De Abdalajis – päivä 2
Ensimmäinen kiipeilypäivä johdatti meidät Valle De Abdalajiksen kylän liepeille, mikä ei ole El Chorroa. Kallio on tunnettu halkeamistaan ja näin pitkän jammitauon jälkeen oli kiva päästä jammailemaan hyviin halkeamiin.
Alkuun kallion hahmotus oli hieman vaikeaa topokirjasta, tai oikeastaan kahdesta, mutta kyllä ne reitit alkoivat sitten hahmottua.
Aloitimme kiipeilyn El ovillo del osillo reitillä, missä kiipeilijän levyinen halkeama tai kolonen, mistä piti edetä hieman punkien eteenpäin. Pultit olivat ulkopuolella tasaisella seinällä, minne itse yletin, mutta lyhyemmällä oli selkeästi haastavampaa, vaikka jatkot olivat valmiina. Kiva reitti, mutta jos olisi ottanut tyypit kalliosta aiemmin, siitä olisi nauttinut vielä enemmän.
Seuraavana El asesino jatkettuna Fisuras armoniosas loppuosalla, mikä oli aivan älyttömän hieno reitti. Sopivan haastava, mutta silti sopivan rajoissa mentiin. Reitillä vaikeutta 6a+, mikä menee itsellä liidissä siellä maksimin lähellä vähän riippuen reitin tyylistä.
Artelo Martelo, 5 oli saanut kanssa kehuja, joten se seuraavaksi. Meinasin ottaa siitä kehutun variaation, mutta nähdessäni variaation halkeaman, en mennyt sinne. Kyseessä oli terävää kiveä oleva sormihalkeama, variaation nimi tarkoittaa ilmeisesti verisiä sormia, kas kummaa… Jennan kiivetessä tätä kuului isosta kolosta kirkaisu / rääkäisy, se kuulosti enemmän joltain nisäkkäältä kuin linnulta. Aloimme miettimään, asuuko täällä murmeleita niin kuin somevideoista tuttu Alania ja Steviä huutava kaveri? Huudon lähde jäi epäselväksi eikä näin etelässä valitettavasti murmeleitakaan asu.
Viimeisenä ehdittiin hieman kokeilla La Bavaresa, kunnes alkoikin satamaan. Oli aika pakata tavarat ja jatkaa seuraavana päivänä.
Blueline multipitch – päivä 3
Laitoimme ylemmän parkkipaikan navigaattoriin ja lähdimme ajamaan. Olin kuullut, että tiet eivät välttämättä ole isoja, joten en odottanut asfalttitietä loppuun asti. Jyrkkä hiekkatie nousi tieltä ja lähdettiin etenemään, minä kieli keskellä suuta miettien, että tämmöisiä teitä nämä ovat. Navi sanoi, että 3.6 km perille. Muutaman sadan metrin päästä tuli traktori vastaan ja ei kun peruuttamaan. Peruutus meni hyvin ja traktori antoi tilaa heti, kun pystyi. 2 km kohdalla tiellä oli oliivinkerääjien verkko ja tässä kohtaa, käytyämme ystävämielisen keskustelun elekieli-espanja-englanti, että olemme yksityistiellä eikä tämä ole oikea tie parkkikselle. Teimme u-käännöksen ja ajoimme 2 km takaisin tätä siunattua tietä, mistä ei kerrota autovuokraamoon.
Topoissa on hyvin merkattu parkkikset, mutta niille saattaa Google mapsin mukaan olla muitakin reittejä kuin se oikea. No tämä jäi reissun ainoaksi totaaliseksi virheeksi, koska aloimme tekemään access-läksyjä vielä tarkemmin.
Yläparkista löysimme reitin kohti Suizaa ja Bluelinen lähtöä nopeasti. Lähestyminen meni hyvin eikä reitillä ollut jonoa. Pelkäsimme tätä hieman, koska emme olleet heti aamusta liikkeellä vaan vasta 10 maissa eli 1.5 tuntia auringonnousun jälkeen.
Yhdistimme osuudet 1 ja 2 sekä 11 ja 12, muutoin kiipesimme osuudet omina. Itselleni tuli kiivettäväksi kärkenä 1,2,4,6,8,10,11 ja 12. Jossain oli mainintaa, että kruxi olisi pätkä 10 släbissä, mutta ainakin omalla sylinvälillä siitä aika ketterästi kipaisin ylös.
Jenna näki jonkun myyrän tai Alanin sukulaisen vipeltävän 11 osuuden ankkurin korkeudella, missä oli sitten pakko jutella hieman, että jos kaveri onkin jossain kolossa odottamassa, ettei puraise sormeen. Ketään ei näkynyt ja mysteeriksi jäi jälleen kuka tai ketä nämä ovat.
Hienona kokemuksena on katsella hanhikorppikotkia niiden lentäessä ilmavirtojen nosteissa samassa korkeudessa, missä kiipeämme ylöspäin.
Blueline on hieno ja kehuttu multipitch. Tämä kannattaa ehdottomasti kiivetä El Chorrosta.
Poistuminen ylhäältä oli aika helppo, koska lähdimme yläparkkiin eli laskeuduimme takana olevaan metsään, missä menee vaellusreitti suoraan yläparkkikselle.
Motorolan radiot – ilmeisen suosittuja?
Meillä on käytössä multipitcheillä sekä Suomessa korkeammilla reiteillä, että Reventeen hiljaisella sektorilla radiopuhelimet, ettei tarvitse huutaa. Näin ilmeisesti monella muullakin, koska vapaata kanavaa oli vaikeaa löytää. Lopulta päädyttiin yhdelle, mikä oli hiljaa jonnekin 7-8 osuudelle asti, minkä jälkeen saimme espanjalaisia vieraita kanavalle.
Seuraava päivä (päivä 4) olikin täysin sateinen ja pohkeet olivat sen verran kipeät, että oli hyvä pitääkin lepopäivä.
Aloran joulua
Viidennen päivän avasimme lähtien tutkimaan El Chorron kylän lähiksiä multipitchille Lluvia de asteroides ja sen alueen reiteille. Ajatuksena oli ottaa reitti haltuun, että aamulla löytää tarvittaessa suoraan perille.
Tällä retkellä kiipesimme yhden 5b:n, koska se jotenkin oli houkutteleva, mutta se olikin aivan kamala. Poistumme tämän jälkeen ajatuksena mennä Sergioon kiipeämään katsomiamme alakutosia, mutta haettuamme auton ja ajettuamme yläparkkiin pystyimme toteamaan sen olevan täynnä. Jos reitit ja polut olisivat olleet hallussa, olisi lähis taittunut alakautta, mutta sen opimme vasta myöhemmin.
Lopulta päädyimme Roccabellaan, minkä parkkis on saman tien varressa ja kiipesimme sieltä muutamia reittejä pohjoiselta sektorilta. Oikeassa reunassa oli kivoja 5c reittejä pari sekä joku nelonen, no tähän lämppäys sitten loppuikin, koska taivas repesi taas ja oli pakattava tavarat.
Päivä 5 meni siis enemmän ja vähemmän tutkimiseen.
Takaisin Valle De Abdalajikseen halkeamille (23.12)
Päivä 6:lle ajattelimme halkeamat ja koska sää oli epävakaata niin täällä lähestyminen on suhteellisen helppo. Takana oleva sektori oli vielä märkä, joten menimme pääsektorin reunoille, missä oli vapaata. Löysimme lämmittelyreititi Budu:n vierestä reitin, mitä ei ole topossa. Lähtöpiste oli suunnilleen sama, mutta suuntana oikea yläviisto. Veikkaisin vaikeustasoksi 6a:ta, koska muutama liike oli hieman haastavampi kuin saman kallion vitoset – vähän kiipeilijästä riippuvaa, mutta jotain sinne päin.
Arvatkaa mitä tapahtui seuraavaksi? No alkoi tietenkin sataa taivaan täydeltä. Lähdimme takaisin Aloraan.
Mercadona eli paikallinen kauppakeskus Kaari ja jouluruuhka. Parkkihalli ei ole iso, ehkä 20 autolle, mutta kun sinne haluaa 10 sisään ja 5 samaan aikaan ulos yksisuuntaista kaistaa niin soppa on valmis. Kaikki seisoo paikallaan, koska kellään ei ole tilaa väistää minnekään parkkipaikkojen ollessa täydet. Lopulta muutamia autoja lähtee ja peruuttelemalla metri sinne tänne saadaan halliin tilaa ja tilanne raukeamaan ilman yhtäkään tööttäystä, mikä lienee espanjalaisessa liikenteessä joulun ihme.
Kaupasta haettiin paikallisia jouluherkkuja ja muuta evästä joulun pyhille.
Jouluaatto ja jouluaaton multipichinä Alcala de Guadaira (päivä 7)
Edellisyön sateiden jäljiltä maa oli vielä märkä ja Aloran laaksossa näkyi usvaa. Sää oli kuitenkin kirkas ja kallion kuivuessa nopeasti lähdimme heti liikenteeseen, että olimme klo 10 aikaan valmiina nousuun. Matkalla pysähdyttiin ottamaan El Chorron kallioista aamuvaloissa kuvia.
Aamu oli kuvauksellisesti erittäin kaunis ja onneksi matkassa oli reissupokkarini Sonyn ZV-1, millä pystyy kuvaamaan 24-70 mm polttovälillä laadukasta kuvaa tarvittaessa. Maisemakuvia tuli otettua paljon, sama fiilis ei varmasti kuvista ihan välity.
Alcala de Guadairan piti olla vaikeudeltaan aika samanlainen kuin Bluelinen eli 5+ / 5c luokkaa, joskin jossain oli, että P5 olisi 6a, mutta ei ainakaan itselleni. Vaikka kruxi kohta oli hieman märkä, ainoa kohta reitillä niin se meni silti aika kivasti. Toki otin varman päälle ja klippasin paniikkijatkolla kohdan, missä seisoin märällä otteella ennen ponnistusta siitä. Fiilis itselleni oli, että kokonaisuus oli helpompi, vaikka olikin lyhyempi, mutta en mieti nyt fyysisen rasituksen kautta.
P4 kohdalla sää laaksossa muuttui upeaksi, mutta sitten tapahtui jotain mitä ei varmasti tule toiste helpolla kokemaan. Aivan älyttömän hienossa valossa usvan yläpuolelle saapui kymmenet hanhikorppikotkat liitäen lähimmillään varmaan muutaman kymmenen metrin päästä meistä ohi. Kalliolla oli täysi hiljaisuus ja vain hanhikorppikotkien liidosta tuleva humina, mitä on vaikea kuvailla, saati kirjoittaa miltä se kuulosti – se pitää kokea.
Tästä kuvaussessiosta pitch 4 ja 5 kohdalla oma teksti kuvineen myöhemmin blogissa.
Pääsimme huipulle, mistä harjanteen yli muutaman metrin siirtymän jälkeen oli 35 metrin laskeutuminen eli meillä oli matkassa 80 metrinen köysi. Kello oli tässä kohtaa 13.40 eli sellainen 3.5 tuntia meni, joskin käytin kuvauksiin aikaa sen mitä uskalsi (annettiin). Uskalluksen määrää rajoitti tällä kertaa sadepilvet, jotka olivat taas tulossa kohti ja halusimme ylös ja alas ennen sateita.
Poistuminen laskeutumispaikalta takaa oli helppo, polkua alas ja portaiden yläpäähän. Seuraa vain eniten kuljettua reittiä eikä lähde oikaisemaan.
Tässä kohtaa oli selvää, että vesisade ei tulekaan vaan taivas oli täysin kirkas.
El Diente – pylväs
Tässä oli kiipeilijä kiipeämässä sen päälle ja näin kauempaa hyvän paikan. Kiipeilijä huomasi ankkurissa ollessaan minut ja kiipesi pylvään päälle. Tässä kohtaa hänen varmistajansa huusi hänelle, että ei ole turvallista kiivetä ankkurin yläpuolelle. Kiipeilijä ei tästä välittänyt vaan veti kunnon poseerauksen ja huusi ” ZOOM IN”.
Kuvan otettuani kiitin kuvasta ja tässä kohtaa varmistajakin oli kärryillä mitä tilanteessa tapahtui. Kiipeilijä laskeutui ankkuriin varovaisesti ja me jatkoimme matkaa jättäen yhteystiedot heille kuvaa varten.
Pidimme vielä pienen tauon Sergion reittien kohdalla ja totesimme, että hyvä päivä takana, että eiköhän lähdetä syömään jouluherkkuja ja palataan näille reiteille huomenna (joulupäivä) ennusteen luvatessa aurinkoa.
Tälle pylväälle vielä palaamme, koska haluan samanlaisen kuvan itsestäni.
Jatkuu osassa 2…
