Costa Blanca – Alicanten alue kiipeilyretken kohteena
Joulukuun puolenvälin molemmille puolille suuntautunut kiipeilyreissu oli monella tapaa hyvin erilainen kuin Kalymnoksen. Lämpötilan puolesta elohopea näytti alle 20 astetta ja öisin oli jopa kylmää, mutta niistä enemmän tuonnempana.
Alicanten alueella kiipeilykohteet rajoittuvat isolle alueelle ja meidän majapaikkamme oli varattu kutakuinkin aika keskeltä Costa Blancan aluetta Benidormista.
Saapuessani Alicanteen sää oli sateinen, hyvä alku. Onneksi tämä oli ainoa päivä kahdeksasta, kun vettä sateli hieman. Onnistuimme kuitenkin kiipeämään muutaman reitin Sellassa.
Lähdetään purkamaan reissua autovuokraamosta, koska ne saattavat olla välillä olla oman tarinansa arvoisia, ainakin tällä kertaa.
Drivalia
Auto oli vuokrattu booking.comin kautta määritteellä Opel Mocca tai vastaava. Autoksi tuli DR merkin malli 5.0, mikä ei tarkoita tässä yhteydessä moottorin kokoa. Autolla oli takana 12 tkm, ja ulkoisesti se näytti uudelta, sisältä se oli muovia. Auto oli varustettu 1.5 litraisella bensakoneella ja rekisteriotteen mukaan sen co2 päästöt ovat 189 g/km. Jos autojen kanssa on ollut tekemisissä niin tuo on huiman suuri luku uudelle autolle. Selitys löytynee merkin takaa eli kyseessä on kiinalainen valmiste ja merkki tulee Italiaista. Mihinkään se ei kiihtynyt ja kulutus oli litran kaksi suurempi kuin omassa Toyota Rav4:ssa, missä on 2.5 litrainen kone.
Autossa oli sen ensimmäisen viikon aikana havaittu ominaisuus tai vika, että 100-120 km/h vauhdissa siitä alkaa kuulumaan hyvin epätervettä ulvontaa. Tätä käytiin näyttämässä vuokraamossa ja alkuun olivat vaihtamassa autoa toiseen, kunnes yhtäkkiä tarvittiinkin uusi omavastuu. Omavastuu oli vuokrauksessa maksettu Booking.comin kautta pois, mutta vaihtaakseen auton he halusivat pantiksi uudet 1250 euroa toisesta autosta tai 200 euroa omaan kassaan omavastuun poistosta. Tämä ei sopinut, joten pyydettiin auto takaisin. Alkuun eivät halunneet antaa autoa takaisin, jos siinä kerran on vikaa. Ainoa vaihtoehto olisi maksaa lisää. Lopulta isolla kultakellolla varustettu mies lähetti toisen miehen ajamaan autoa, joka totesi sen ehjäksi ja saimme sen takaisin. Onneksi Markus puhuu Espanjaa, muutoin tämän selvittäminen olisi voinut olla astetta hankalampaa. Loppureissu kuunneltiin ulvovaa autoa tai yritettiin pitää nopeus sen pisteen alla. Näin kuukautta myöhemmin tätä kirjoittaessani ei vuokraamosta ole kuulunut mitään eli joko kyseessä oli ominaisuus tai sitten eivät ole edes yrittäneet vierittää ääntä meidän niskaamme, että olisi se jotenkin autoon aiheutettu.
Auton palautus sujui hyvin ja heidän kuljettajansa heitti meidät lentokentälle viiveettä. Siitä puolesta propsit heille. Toisaalta, jos miettii mitä auto maksoi, sillä oli omavastuun poiston jälkeen hintaa noin kahdeksi viikoksi 270 euroa ilman kilometrirajoitusta. Ei sinänsä kallis kippo.
Majoitus
Meillä oli huone Orange housu nimisestä majatalosta, mikä oli autolla liikkuen hyvällä paikalla. Isompaa kauppaa ei ollut lähellä, lähin oli 7 km päässä eli kauppakäynti piti hoitaa aina autolla kiipeilypäivien lomassa.
Yläkerran pieni huone, missä oma wc ja suihku. Huone oli sangen yksinkertainen, mutta ajoi asiansa nukkumisen suhteen. Huoneessa oli oma ilmalämpöpumppu, mikä toimi yhden euron kolikoilla. Yhdellä kolikolla sai kaksi tuntia lämpöä.
Yhteiskäyttökeittiössä kokattiin aamupalat ja illalliset, välillä sai olla untuvatakki päällä.
Lämmintä vettä tuli suihkusta joka ilta, tämä oli usein päivän lämpöisin hetki.
Sää
Viileästä kylmään ja lämpöön. Ensimmäinen päivä oli tosiaan sateinen, mutta kalliot kuivuvat onneksi nopeasti sateenmäärien ollessa maltillisia.
Yölämpötilat olivat viimeistä yötä lukuun ottamatta 3–6 asteen luokkaa eli aamuisin saattoi olla todella kylmä huoneessa. Espanjalainen kivitalo, kun jäätyy syksyllä ja lämpenee kesäksi.
Reissussa tulikin oltua enemmän untuvatakissa kuin t-paidassa. Paljon aikaa meni siinä välissä, mutta varsinkin pilvissä, varjossa tai tuulessa oli usein todella kylmä.
Viimeinen päivä oli sitten lämmin, silloin olisi voinut kaivaa shortsit ensimmäistä kertaa esiin.
Vaatetuksen puolesta oli hyvä, että pakkasin merinoa mukaan. Paksuissa merinopitkiksissä oli hyvä nukkua ja fleecepusakan huppu päässä ei päällekään tullut kylmä.
Sektorit ja päivät
Vierailimme useassa eri kohteessa, parina päivänä kiipesimme Sierra de Toixissa, missä Cilberin multipitch vei harjanteelle, mistä Toix rhe Ridgeä pitkin sitten siirryttiin harjanteen toiseen reunaan, mistä kävellen alas.
Aamulla lämpötilan ollessa 5’c, oli aika viileää, mutta auringon noustessa ja tuulen kääntyessä alkoi olemaan paikoin ihan lämmin.
Itsellä ei suurta multipitch kokemusta ole, mutta tämä sportti oli helppoa ja selkeää kiivettävää.
Päivän aikana onnistuimme hukkaamaan kaksi jatkoa, joita palasimme vielä seuraavana päivänä etsimään löytämättä niitä.
Topokirjan kirjauksia ei kannata täysin uskoa ja kaikkiin lukuihin täysin luottaa. Reitin Tiempo Moderno pituudeksi oli merkattu 40 metriä. Kun kiipeilijä oli ankkurilla, oli 80 metrisen köyden (mitä ei koskaan lyhennetty) puolivälin merkki jossain kolmannen jatkon korkeudessa. Tällä reitillä se tarkoitti jotain 8 metriä varmistajasta. Alas päästiin itse laskeutumalla toisen reitin ankkurin kautta.
Sierra de Toixissa mieleen jäi myös Espolon Limaban TOP 50 reitti, minkä jälkimmäinen osuus (5) 30 metriä oli todella hienoa kiivettävää. Ylhäällä tehtiin vielä laskeutumiseen itsellemme helpostus ja pienenä poikkarina siirryttiin Green route 1:n ankkurille, mistä pääsi 2x 50m puoliköysillä suoraan alas. Tämä temppu tehtiin myös siksi, että jos jatkot olivat olleet siellä – eivät olleet.
Toix Este sektori
Rannan puolella oleva sektori, mistä hieno näkymä Calpeen ja sen kukkulalle Penon de ifach, minne suuntasimmekin seuraavana päivänä.
Sieltä löytyi itselleni kivoja reittejä, joista osa oli todella hienoa kiivettävää.
Kirjasin kahden tähden reittinä Via La Pinan (5+), saattoi olla jotain 6a tasoa. Reitin matkalla oli kiva luola, missä oli hyvä lepäillä.
Alkureissun polvi ei enää vaivannut, mikä taisi puutua hieman pahasti lentokoneessa.
Penon de i fach – The south face Valencianos area
Täällä oli tarkoituksemme kiivetä Diedro UBSA, mutta katsoessani reittiä ja oli poikkeuksellisen kuuma päiväkin. Aurinko paistoi suoraan seinämään eikä yhtään tuulta. Olimme kallion alla klo 12 maissa ja opasteessa lukee, ettei talvikaudella saisi klo 10 jälkeen lähteä nousemaan pitkiä multipitch reittejä, ettei pimeä ehdi tulla vastaan.
Vaihdoimme reitin Via Valencianokseen, mikä oli kahden tähden 5+. Pituutta reitillä noin 230 metriä riippuen hieman miten laskee.
Kiipesimme reittiä ensimmäiset kolme osuutta 35+45+35m, joista viimeisessä oli selkeästi reitin kruxi. Erittäin kiillottunut hieman chimney tyyppinen kolo, mistä piti yrittää kahden lohkareen välistä päästä ylös. Kallio oli paikoin kuin saippualle olisi astunut. Pienien pannujen jälkeen siitä ylös kakkostellen.
Neljännellä osuudella eksyin, koska reitti oli vain osittain pultattu, niin kiipesin sivuun enkä lähtenyt täysin pulttaamattomalle släbille, mistä reitti olisi mennyt. Kiipesin siis osuudella neljä meidät viereisen reitin Polvos Magicoksen seuraavalle ankkurille. Tästä matka jatkui vitos osuudella ensimmäiselle harjanteelle 20+50 metriä, missä oltiin taas Via Valencianoksen reitillä.
Tästä oli kaksi eri linjaa ylös, noin 50 metriä. Valitsimme Polvos Magicoksen linjan, koska se näytti kivemmalta. Kiipeilyaika meillä oli 3h 45 min ja olimme takaisin autolla valoisalla.
Seinällä olisi tosi vaikea lukea reittejä. Topon kuva on otettu kaukaa (kirja sekä äppi). Seinästä myös löytyy pultteja, mitkä ei sovi välttämättä mihinkään reittiin ja yksi ankkurikin löydettiin, mitä ei ollut merkattu topoon. Nämä vaikeuttavat varsinkin kokemattomamman kiipeilijän kohdalla hämmennystä. Onneksi olin kokeneen kiipeilijän matkassa niin homma toimi ja ongelmiin olisi löytynyt osaamista ja ratkaisu.
Vall de Guadar
Sisämaahan ja sai tuntea ensikosketuksen espanjalaiseen lämmittelyreitin pulttaukseen. Sleeper (5) – 40 metriä tai sinne päin. Alkumatkasta oli kaksi köysilenkkiä kalliossa varmistuksina ja sitten siisti hyvä pulttijono, mitä oli helppo seurata.
Lopulta tuli vaikeampi kohta, tulikin ns. seinä vastaan. Tässä kohtaa tajusin, että en ole oikealla reitillä vaan oikea reitti menee useita metrejä sivussa ja näin yhden sen varmistuksenkin – köysilenkin jossain 16 metrin korkeudessa. Mitään muita varmistuksia sillä reitillä en sitten nähnytkään. Helppo reitti – ei tarvitse pultteja.
Tämä reitti mille ehkä eksyin, oli 6a+, mutta toisaalta se oli piirretty trädiksi. Saattoi se kyllä olla joku uusikin reitti, näistä kun ei voi tietää. Kallio oli kuitenkin sellaista, jos se olisi ollut topon trädi 6a+, se olisi ollut varmistettavissa eli pultit ei ollut siinä siitä syystä.
Paikka minne jäin jumiin oli sellainen, ettei ollut edes ideaa, miten siitä olisin yrittänyt eteenpäin. Lopulta oli todettava sama kuin mitä joku muu oli tehnyt, laskeutua alas. Lehtihaassa oli valmiina kiinni hyväkuntoinen mailloni, joten köysi siitä läpi ja alas.
Pettymyslämpän jälkeen kiipesin ylärillä yhden 6a+:n, missä sai myös alussa vääntää ihan vääntämisen ilosta. Sitten otettiinkin pidempi varmistussessio Markuksen projektoidessa Super G (7b+).
Iltapäivällä kiipesin alempaa Echo 1.5:lta
Phalanges ** 5+
Marian Jones * 6a
Sin Chapa * 6a+
Nämä olivat kivaa ja itselleni varmaa kiivettävää. Phalangesin kohdalla lainasin naapurireitin ensimmäistä lehtihakaa, koska reitin ensimmäinen oma oli jossain 7–8 metrin korkeudessa.
Reissun kylmin päivä.
Sella – kaksi päivää täällä (lausutaan Selja)
Aamulla oli joku +6 astetta ja paikallinen kiipeilyopas valitti kylmyyttä. Lähdimme meidän lähisektorille eli Sellaan. Matkaa oli autolla noin 15 minuuttia. Täältä kiipesimme Marionin, kolmen osuuden multipichin, mikä oli TOP50 reittejä alueella.
Muita reittejä mitä tuli kiivettyä olivat
El torronet ** 5+
Cartujal ** 5+
Prusik ** 5+, tästä vain ensimmäisen osuuden. Topokirjassa maininta ”Pleasent first pitch”. No olen tästä eri mieltä, kirjasin sen jopa muistivihkooni.
Täällä reittejä on tosi tiheästi kalliossa ja reittien paikallistaminen on tosi vaikeaa. Toisin kuin esim. Kalymnoksella reittien alussa ei lue mitään kalliossa. Kun reittejä lähtee metrin puolentoista välein on sekaannuksen vaara suuri.
Yhdessä kohtaa topokirjassa oli selkeästi pensas ja iso puu, nämä sai paikallistettua maastosta eli hyvin selkeä kohta. Kirjassa ja äpissä oli neljä reittiä, maastossa viisi ja puoli. Puolikas tulee siitä, että viisi lähti maasta ja puolikas jostain korkeampaa, ilmeisesti ehkä joku variaatio.
Kannattaa ottaa siis aina mukaan mailloni tai muuta uhrattavaa, että voit laskeutua kesken reitin ja ottaa pakit eksyessäsi.
Illalla väännettiin kämpillä isot burgerit ja ranet. Käydessämme Calpessa, matkalla oli ainoa supermarket, mistä sai paikallisia pienpanomin ipoja. Näitä nautiskeltiin useampana iltana hyvän ruuan kanssa majapaikassamme.
Seuraavana päivänä palattiin taas Sellaan, jälleen kylmä pilvinen aamu.
Tälle päivää tuli yhdet reissun kivoimmista reiteistä kiivettyä eli Two Nights of love * 5+ ja Cardo Borriquaro * 6a. Selkeästi paikalliset eivät arvosta hyviä halkeamareittejä, kun ovat antaneet niille vain yhden tähden.
Aiemmin päivällä liukastelin lämpäksi Almorranes Salvajes ** 5+ ja Martxa d’aci *** 6a:n mikä ei ollut itselleni ainakaan kolmen tähden muisto.
Marin
Viimeinen kiipeilypäivä meni Marin sektorille kauas noin 100 km päähän majapaikastamme.
Siellä oli kirjan mukaan kaksi lyhyttä multipitchiä, mitkä kummatkin TOP50 reiteissä. Kiipeily alkoi painamaan niin nämä helpot lyhyet sektorit alkoivat kiinnostamaan.
Jhony 4, kahden pitchin yhdistelmä – kiivettiin yhteen putkeen 80 metrisellä köydellä. Reitillä pituutta 40 metriä. Tältä reitiltä laskeutuminen oli ohjeistettu notkelman kautta jalkaisin. Reitti näytti niin hullulta ja järjettömältä, että laskeuduttiin alas. Köysi riitti juuri ja juuri. Vähän sivuun, jos olisi laskeutunut niin olisi saanut pari metriä lyhyemmäksi laskeutumisen.
Toisena oli Prats 4+ ja TOP 50, tästä jäi vielä vähemmän kerrottavaa, mutta siitä sai 6a:n, koska alussa oli ensimmäinen neljä metriä mahdollista kiivetä 6a variaatiota, missä oli sangen hapokas boulder-liike.
Petreles *** 5 – todella kiva savupiippureitti, mistä en kiivennyt loppua. Käytin viereisen reitin ankkuria, niin onnistui varmistajan laskea 80 m köydellä alas. Tässä reitissä kaikki hauskuus oli tuon ankkurin alla.
Reissun viimeiseksi reitiksi jäi Placa girls *** 5+. Tällä sektorilla reittien lukeminen oli myös todella vaikeaa.
Tässä oli myös poikkeuksellista se, että topokirjan saapumisohjeet Rockfaxin äpin kera veivät meidän parkkipaikallemme, mistä ei oikein tiennyt minne lähteä. 27cragsin sijaintitieto vie vielä kauemmas. Lopulta keksittiin oikea paikka parkkipaikalla sekä netistä löydetyllä kuvalla, missä näkyy viereinen kaupunki. Näin pystyi hahmottamaan, mihin suuntaan sektori aukeaa ja onko siinä kukkuloita enää kaupungin välissä.
Päivän päätteeksi mentiin ostamaan tuliaisia läheisestä kauppakeskuksesta. Osa näistä hoiti myös hyvin joululahjan virkaa.
Yhteenveto
Tuntui, että vasta viimeisinä päivinä oppi lukemaan kalliota ja luottamaan jalkaotteisiin. Alkupäivien kiipeäminen olisi ollut paljon helpompaa ja stressittömämpää, jos olisi osannut lukea näin hyvin jo alusta asti.
Muistan, että Kalymnoksella oli samaa, se vaatii vaan toistoa ja toistoa sekä sitten henkistä luottoa tekemiseen.
Uusia asioita sekä muutamia ongelmanratkaisuja oppi seuralaiselta. Lyhyt matka takana tätä harrastusta, kohti seuraavia seikkailuja…
