Mitä kaikkea citykettujen elämään oikeastaan kuuluu?
Olen pyrkinyt kuvaamaan citykettujen elämää monipuolisesti tuoden niiden elinympäristön mukaan kuviin. Ytimekkään koosteen tekeminen on hyvin vaikeaa, sillä kuvia on paljon.
Lisäksi meillä kaikilla on omat suosikkimme ja meihin vaikuttaa erilaiset kuvat. Mikä kuva sinuun vaikuttaa?
Cityketut ovat näkyvä osa kaupunkimme luontoa. Ulkoilijat kohtaavat yhä useammin puistossa, metsissä ja rannoilla kettu repolaisen saalistamasta tai vaan jolkottelemasta. Ravintotilanne on rannikolla hyvä, löytyy mm. vesilintuja – hanhia paikoin jopa riesaksi asti. Nurmialueilla taas ruokailee rusakoita ja citykaneja, helppoa ruokaa kokeneelle ketulle.
Ketut ovat myös tottuneet ihmiseen, ihmiset ovat tulleet osaksi sen elinympäristöä vai pitäisikö sanoa että ketut on tulleet osaksi meidän elinympäristöä.
Saaliista ei tosiaan tunnu olevan pulaa – ainakaan seuraamillani kettuperheillä.
Vanhemmat kuljettavat jälkikasvulleen mm. jäniksiä, oravia, hanhia, lokkeja, myyriä, sorsia ja rastaita. Saalispaikkoja rannikoilla on paljon, siellä missä pesii vesilinnut on varmasti kesäkaudella paljon ruokaa.
Ketunpentujen ruokailu on vauhdikasta puuhaa ja siinä heikoin jää jalkoihin. Emon tuodessa ruokaa alkaa välitön kilpailu kuka saa ruuan, jos pennut ovat silloin samassa paikkaa. Usein ruuan saanut pentu lähtee ruoka suussa karkuun ja syömään jonnekin piiloon rauhassa. Jos pennut ovat erillään emo ruokkinee heitä tasapuolisesti, joskin yhteen aamuyön kuvaukseen ei useaa ruokalähetystä ikinä tullut vaan ruoka liikkuu pitkin päivää.
Parasta viihdettä pentujen lapsuudessa. Kun ollaan uskaltauduttu pesän ulkopuolelle, kaikki on uutta ja ihmeellistä, alkaa tutkiminen. Ympäristöstä löytyy mielenkiintoisia ja jänniä asioita, joilla voi leikkiä. Myös keskenään peuhaaminen on pikkuketuille ykkösjuttu. Takaa-ajot, leikkipainit, leikkimieliset nahistelut – aivan kuin ihmislapset.
Kettuperheestä on aistittavissa myös lähimmäisen rakkaus. Pennut kihnäävät toisissaan, putsaavat toisiaan nuolemalla, nukkuvat toistensa sylissä antaen turvaa sekä lämpöä.
Emojen puhdistaessa pentujen turkkeja ja tuoden turvaa perheen arkeen.
Kiireetöntä elämää. Sitä pentujen elämä on leikkimisen ja syömisen välissä. Pesän läheltä löytyy turvallisia lepopaikkoja, joissa voi ottaa vaikka päiväunet.
Päiväunipaikalta on usein suora yhteys pesään turvaan, jos jokin uhka lähestyy.
Piilosta on myös kiva leikkiä, vähän kurkitaan ujosti tai mennään omaan rauhaan kerälle.
Välillä takaa-ajo muuttuu, kun toinen pennuista meneekin piiloon. Takaa-ajanut pentu alkaa suorittamaan lähietsintää ja usein sisaruksensa löytää.
Suurin uhka cityketuille on liikenne – autot. Ne verottavat kettuja paljon eikä varsinkaan nuoremmat ketut osaa autoja vielä varoa. Yhdestä seuraamaastani kettuperheestä kuoli varmuudella kaksi, ehkä jopa kolme pentua autojen alle. Kolmas kuollut saattoi myös olla toinen vanhemmista, en ollut itse paikalla kuolemaa näkemässä.
Kuolleita kettuja näkee teidän varsilla kesäisin ja syksyisin, välillä myös talvisin ja syksyisin.
Ketut voivat myös kuolla luonnollisestikin tai jos esim. ruokaa ei ole tarpeeksi niin nälkään. Luonnon kiertokulku on kuitekin rajua ja kaikki ruoka käytetään hyödyksi. Näissä kuvissa emo kantaa kuolleen poikasensa pesään muiden syötäväksi. Toisessa tapauksessa juuri auton alle jääneen pennun sisarukset alkoivat välittömästi syödä tämän tuoretta ruumista – raakaa selviytymistä.
Kettuperheen mukana näkee kaikenlaista, pentujen puuhasteluun liittyy paljon humoristia touhuja. Jo pelkästään elinympäristö saattaa antaa hyvät puitteet hauskoille kuville.
Pennut on pentuja…
