Täplähyeena oli yksi alueen pedoista ja ainoa eläin mitä pääsimme kuvaamaan pesällä. Hyeenalauma oli tehnyt pesän vanhaan termiittikekoon.
Ensimmäisenä aamuna rangerimme Jonathan ajoi meidät katsomaan hyeenaperhettä niiden pesäpaikalle. Hyeenat olivat tehneet pesän vanhaan termiittikekoon ja olivat nuorimmasta vanhimpaan paikalla. Pysähdyttyämme pesän viereen tulivat perheen teinit tutkimaan autoa onko se syötävää. Pesän nuorimmat olivat vain muutaman viikon ikäisiä eivätkä ne poistuneet luolan suuta pidemmälle emon pitäessä niitä tiukasta kontrollissaan.
Yllä olevaa kuvaa kun katsoo niin osa hyeenoista näyttää niin lutuisilta että tekisi mieli silittää tai ainakin vähän rapsuttaa, mutta se ei kannata jollei tarkoituksena ole suunnittelematon amputaatio sillä niiden puruvoima on niin kova että purevat yhdellä haukulla ihmisen käden katki.
Pari päivää myöhemmin hyeenat olivat muuttaneet pois.
Yhtenä iltana ollessamme Big Damin rannalla kuvaamassa virtahepoja, kun hyeena ohitti vastarannalla olleen safariauton lähietäisyydeltä. Toisena iltana taas yksi hyeena juoksi patoa pitkin toiselle puolelle. Varsinkin iltaisin hyeenoja saattoi nähdä käyskentelemässä.
Vasemmassa puussa roikkuu impalan ruho, tai se vähän mitä siitä on jäljellä. Naarasleopardi Salayexe on vienyt ruhon puuhun turvaan. Kaksi hyeenaa käyskenteli puun ympäristössä kärkkyen valmiiksi tapettua illallista. Leopardi kuitenkin viestitti heinikosta hyeenoille hyvin selkeästi kenen ruokaa se on. Hetken päästä näimme toisen hyeenoista käyneen nälkäisen näköisenä tielle nokosille.