Marras-joulukuun vaihde on aika takuuvarmaa aikaa lähteä Utöseen kuvaamaan tyrskyjä. Viime vuonna olimme itsenäisyyspäivän aikaan saaressa, mutta nyt menimme jo marraskuun 20. päivä saareen. Sääennuste oli surullista luettavaa – ei yhtään aurinkoa. Pelkkää pilveä ennustettiin, mutta sekään ei pilaa kuvauksia kunhan vain tuulee tarpeeksi. Ainahan aamu- ja iltavalot olisivat mukavat, mutta ei pakolliset. Nyt tuuliennusteet olivat 12 m/s lounaasta, joten luottavaisin mielin lähdin reissuun, koska tiesin tuulen riittävän aaltojen kuvaamiseen. Tuulen suuntakin oli passeli, koska etelä-lounais osassa saarta on parhaat kalliot kuvata.
Ensimmäisenä iltana taivas kuitenkin vähän repesi ja saimme merelle hieman valoa. Pääosin mentiin synkällä harmaalla taivaalla…
Aallot lyövät Kesnäsin kärjen edustalla olevan Öröbodanin luotoa vasten, kun samaan aikaan Scorpius-alus lähestyy Utötä ja valmistautuu ottamaan luotsin alukseen.
Rantakallioilla ollessa tulee seurattua aaltoja ja niiden liikkeitä eritoten siitä kuinka pitkälle ne tulevat ja onko jotain kiviä joihin ne ei osu. Jonkun aikaa kun on seurannut aaltoja tulee kokeiltua eri kuvauskohtia, joista joissakin sitten isomman aallon tullessa kengät saavat huuhtelun.
Sinisorsapariskunta luodolla Utön etelälahdella. Muutama aalto luodon yli pyyhkäisi, mutta sorsat pysyivät kalliolla.
Aaltoja seuratessa löytää upeita yksityiskohtia niistä. Varsinkin rannasta palaavat aallot iskeytyvät välillä komeasti seuraavaa rantaa kohti tulevaa aaltoa päin. Sitten on vain kuvaajan refleksistä, rajauksesta ja suljinajasta kiinni kuinka tyrsky tallentuu.
Käytän aalto- sekä tyrskykuvissa usein 1/6 – 0.3 sekunnin valotusaikaa. Valotusaika riippuu vähän kuvattavasta kohteesta ja usein se hahmottuu ensimmäisten kuvien aikana. Aaltoja kuvatessa käytän täysin manuaali eli M-modea, koska silloin ei jää kameralle mahdollisuutta mitata erilailla eri aalloista valotusta. Aiemmin mainituilla valotusajoilla veteen saa mukavan liikkeen tunnun.
Isojen aaltojen vyöryessä kohti rantaa pystyi ihailemaan niiden kauneutta, mutta silti ymmärtää sen voiman millä ne tulee. Se laittaa nöyräksi eikä sekaan halua joutua…
Tyrskykuvauksissa minulla on yksi sääntö itselleni, kun lähden etsimään erikoisempia kuvakulmia tai paikkoja niin menen aina johonkin kallion koloon tai lätäkön viereen. Lisäksi tarkkailen kalliossa olevia uria ja halkeemia mistä saa kengällä tukevan otteen. Kolo tai lätäkkö sen takia että ne ovat kummatkin kallion pinnan alapuolella ja tarvittaessa voi pudottaa painonsa alas ja istahtaa niihin. Silloin saattaa välttyä kylmältä kylvyltä Itämeressä.
Viisas toki sanoisi että ei ihan rantaan kannata mennä, mutta kun siellä on aina ne parhaat kuvauspaikat ja kuvakulmat…
Välillä tulee käytettyä myös pidempia suljinaikoja eli muutamia sekunteja. Niillä veteen saa mukavan usvamaisen efektin, mutta sitten liike-efekti katoaa.
Majakanvalon kiilan saaminen kuviin on aina oma temppunsa. Siinä on pari niksiä:
1) Ei liian nopea, muttei liian pitkäkään suljinaika. Näissä kuvissa 0.8 ja 1.3 sekuntia. Kuvissa muutoin ISO 400 ja aukot f2 ja f1.6 eli aika hämärässä kuvat on otettu.
2) Ilmassa pitää olla usvaa, sadetta tai jotain muuta johon valokiila osuu. Kirkkaalla säällä kiila ei näy eikä myöskään tallennu samoin kuvaan.
Loppukevennyksenä kuvaajasta omakuva laajiksella. Mukavasti laajis lihottaa, kun kohteen sijoittaa lähelle ja reunaan. Siksi sitä ei pidä käyttää hääkuvauksissa :). Naamaa suojaamassa Luonnonsuojeluliiton Norppa-huivi.
