Tulimeressä kiipeilevä liito-oravan poikanen nappasi kolmannen sijan nisäkäs sarjassa
Ensimmäinen palkintosija itselleni Vuoden luontokuva -kilpailussa on tosi asia. Ei tullut voittoa, mutta nisäkkäät -sarjassa kolmas sija liito-oravan poikasella, joka kiipeilee pesäkolon edustalla illan ollessa jo melkein yön puolella.
Taustalla loistaa keltainen katuvalo kertomassa, että olemme kaupungissa ja kuvaamassa lähiluontoamme mitä uhkaa jatkuva rakentaminen.
Sain idean kuvata liito-oravan tätä keltaista ”tulimerta” vasten, kun ilta hämärtyi ja katuvalo kuusien takana syttyi. Valon voimakkuus riippui kuusenoksien asennosta, joita tuuli heilutti hieman. Palkittu kuva syntyi ensimmäisenä iltana, kun kuvasin liito-oravia tätä valoa vasten, joten joskus kuvat eivät lisäyrittämällä parane.
Kiitos Paul Stevens, että pääsin mukaasi kuvaamaan liito-oravaa, joita lopulta olikin koko perhe.
Kuvan EXIF-data
Canon EOS R, EF 400 2.8 L IS II USM
1/80. f2.8, ISO 25600, 400mm, jalustalta
Naapurini liito-orava -yhteisnäyttely
Seurasimme tämän liito-oravaperheen kolmen nuorukaisen kasvamista kesällä 2020, kunnes ne muuttivat toisaalle kotimetsäänsä. Tästä yhteiskuvauksesta Paulin ja Emilian kanssa syntyi näyttely, mikä kiertää tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla. Lue lisää näyttelystä ja sen kierrosta Elamaakaupungissa.fi
Tilaa palkittu kuva tauluna tai tulosteena:
Kuva löytyy myös vuoden 2022 luontokuvakalenteristamme:
Vuoden Luontokuva 2021 lukuina:
Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailuun osallistuneista 13 110:stä kuvasta tuomaristo valitsi ensimmäisellä kierroksella yhteensä 1 197 semifinalistikuvaa 450 kuvaajalta. Niistä finalistikuvien joukkoon, palkintosijoista kisaamaan, selvisi 251 kuvaa 149 kuvaajalta.
Tuomaroinnin vaiheet:
1. Semifinalistiksi pääsy edellyttää, että yksi tuomari esittää kuvaa jatkoon.
2. Finalistiksi pääsy (Originaalipyyntö) edellyttää kahta tai useampaa tuomariääntä.
3. Loppukilpailukuvien (Äänestyksessä olleiden 90 kuvan valikoiman) selville saamiseksi tuomarit pisteyttivät finalistikuvat.
Äänestyksessä olivat siis mukana tuleva Vuoden Luontokuva ja kaikki sarjavoittajat sekä palkitut.
4. Palkitut 37 kuvaa valikoituivat tuomareiden pisteytettyä loppukilpailukuvat. Mukaan laskettiin viidentenä tuomarina jäsenäänestyksen tulos (jäsenet antoivat sarjoittain kolmelle kuvalle 5-3-1 pistettä).
5. Sarjavoittajat ja Vuoden Luontokuva valittiin tuomareiden kokouksessa loppukilpailukuvista ”viiden” tuomarin yhteispisteytyksen pohjalta.