Olen espoolainen luontokuvaaja, joka taltioi luonnosta pääosin lintujen maailmaa, nisäkkäiden puuhastelua, maisemien valoja, sekä näiden yhdistelmiä. Kesäkaudella myös pinnan alta löytyy uusia kuvauskohteita taltioitavaksi.
Kuvauskohteeni ja -projektini määräytyvät pääosin vuodenajan mukaan, mutta yleensä uusia ideoita lähdetään etsimään fiilispohjalta.
Pyrin kaivamaan myös vanhoista kohteista uusia näkökulmia kokemuksen karttuessa.

Digiajan valokuvaajien uutena “harrastuksena” olen myös harjoitellut kovasti kuvien deletointia, joskin nykyään vähemmän kuin alkuaikoina.
Vuorotyöstä johtuvien pitkien vapaa-ajanjaksojen sekä joustavan päätyöni ansiosta minulla on mahdollisuus tehdä kuvausreissuja läpi vuoden.
Kuvaamassa minut voi bongata pääkaupunkiseudulla mitä ihmeellisimmistä paikoista, mutta yleensä tulee tutkittua jo valmiiksi tuttuja, hyväksi todettuja paikkoja vielä kertaalleen.

Milleinä kameran nokassa vaihtelee alkaen 16mm maisemalinssistä aina 500mm kiinteään objektiiviin lintu- ja eläinkuvauksia varten.

Työkeikoilla muistikortille tallentuu yleensä pääosin henkilökuvia. Tmi Tuomas Heinonen perustettiin kesällä 2008 helpottamaan kuvauspalkkioiden laskutusta.

Pääosa kuvamyynneistäni tulee kuvatoimistojen kautta, mutta välitän kuvia myös suoraan asiakkaille ja toiminimen kautta laskutuskin onnistuu ilman välikäsiä.
Katso kuvatoimistokuvani: RODEO & PLUGI tai ilman välikäsiä KUVA-ARKISTOSTA

YHTEYSTIEDOT:
Tuomas Heinonen
+358 41 545 8363
tuomas (at) sinunkuvasi.com
Espoo

Yritys: Tmi Tuomas Heinonen |
y-tunnus 2208112-0 | Ei alv. rekisterissä

JÄSEN: Pro Luontokuva ry, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry & Canon CPS

KALUSTO: Canon 5D mark 2, Canon 7D, 16-35 2.8 L II, 24-70 2.8 L, 70-200 2.8 L, 85 1.2 L, 500 4.5 L, 100 2.8 macro sekä Sigma 24 1.8 macro