Viiksitimalijahti huipentui kauniiseen auringonlaskuun Haukilahdessa

Kaunis aurinkoinen pakkaspäivä sai lähtemään iltapäivällä etsimään viiksitimaleita ruovikosta. Paikalle päästyäni havaitsin toisenkin kuvaajan olevan ruovikon reunamilla tarkkailemassa linnutonta ruovikkoa. Lähdimme yhdessä tutkimaan ruovikkoa ja tuttuja viiksitimaleiden oleskelupaikkoja, jotka toinen toisensa perään olivat tyhjiä. Timaleita ei näkynyt eikä kuulunut. Ainoastaan kauempaa metsästä kantautui tikan rummutus, jatkoimme etsimistä. Ruovikkoon kasaantunut lumi teki etenemisestä paikoin hankalaa ja raskasta. Jouduimme etenemään polvien korkuisessa upottavassa hangessa linnuttoman ruovikon vain jatkuessa. Viimeiset tarkastukset teimme ruovikon perälle, jossa en ollut koskaan vielä joutunut käymään lintuja etsimässä. Tyhjää sielläkin oli, ainakin reunamilla koska alueen lumen kaatama matala ruovikko olisi tarjonnut mahtavat kuvaus mahdollisuudet, mutta yksi ongelma oli edessä. Perukoille oli nimittäin kasaantunut vyötäröön asti lunta, joten sinne ei turhaan lähdetty kahlaamaan. Oli luovutuksen hetki, hikikin alkoi jo painaa päälle. Palatessani autolle huomasin usvan kerääntyvän jäälle auringon lähtiessä laskuun, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaani etsimään maisemia auringonlaskun kuvausta varten. Espoonlahden jäällä ei usvaa näkynyt, joten jatkoin matkaani Espoonlahden kirkolle hakemaan geokätkön mitä en ollut hakenut. Kätkö löytyikin helposti, josta suuntasin kotiin päin. Lähestyessäni kotia päätin vielä poiketa Haukilahden uimarannalle, jos sieltä saisi jotain kivoja kuvituskuvia vaikka räpsittyä.

Usvaa oli täälläkin hiihtäjien sauvoessa jäällä kohti Westendiä. Aurinko vaihteli sankan pilven ja ohuemman pilviverhon välissä värjäten komeasti usvan lumen päällä.

Avantouintipaikalla oli hiljaista, vesi pulppusi pitäen avannon sulana uimareita varten auringonlaskiessa kokoajan alemmas.

Usva alkoi keräänty voimakkaammin jäälle lumen päälle, maisema oli kaunis. Kuvasta kuitenkin puuttui jotain, hiihtäjä! Mistä tähän hätään nyt hiihtäjän löytäisi. Vilkuilin ympärilleni, mutta kummastakaan suunnasta ei näkynyt tulevan ketään. Ääääh! Hetken pyörin ympärini kuin Roope Ankka rahasäiliönsä toimistossa miettien ideoita, kun havaitsin Westendin suunnasta tulevan kahden pojan, joista toinen oli suksilla liikenteessä. Ripeää kävelyä pitkin lunta tai pitäisikö sanoa paremminkin loskaa loikin ladun varteen odottamaan. Jäällä oli lunta n. 20cm, jonka alla oli 10cm vesi/loska kerros. Ei kauaa viittinyt paikalla olla kenkien upotessa sinne lähes välittömästi.

Poikien saapuessa paikalle kysyin apua ja sieltähän se löytyi heti. Toinen pojista jäi taka-alalle odottamaan, kun hänen kaverinsa lähti suksimaan kohti aurinkoa komeaksi nousseen usvan sekaan…

… kunnes lopulta pikku hiljaa katosi kokonaan. Tunsin onnistumisen tunteen kuvien suhteen, reissu oli saanut hyvän lopun eikä viiksitimalikuvien poisjäänti harmittanut yhtään.