Viiksitimalien kaislikko

Panurus biarmicus eli viiksitimali viihtyy tavanomaisesti ruovikoissa, joissa siihen voi törmätä helpommin talvella kuin kesällä. Sulanveden aikaan liikkuminen näissä ruovikoissa on vaikeaa ja haastellista tekemättä liikkumisesta niin suurta numeroa ettei linnut pakenisi. Joskaan se ei talvellakaan aina ole helppoa.
Etelä-Suomessa ruovikoiden jäätyminen käveltäväksi vie lauhojen talvien myötä aikaa. Talvikaudella 2008- 2009 onnistuin kuvaamaan viiksitimaleita kahtena päivänä maaliskuussa, jolloin liikkuminen ei jälkimmäisellä kuvausreissulla ollut enään paikoin täysin turvallista. Seuraavaa talvea odotellessa voi vanhoja kuvia katselemalla muistella hauskojen ja kauniiden lintujen puuhastelua.

Viiksitimali naaras on helppo erottaa koiraasta värityksensä perusteella. Yksivärisempi naaraslintu on kauttaaltaan vaalean ruskea. Viiksitimaleiden perustuntomerkkeihin kuuluu pitkä pyrstö.

Koiras on viiksitimaleista komeampi, ainakin värityksensä puolesta. Leveät mustat viiksijuovat sekä sinertävän harmaa pää erottavat koiraan naaras linnusta. Koiraan leveistä viiksistä juontuu myös niiden entinen nimi partatiainen. 14-16g painoiset linnut taivuttavat ohuimpia ruokoja kaarelle heiluen niillä ja välillä niiden ruokailu puuhastelu näyttääkin enemmän kuin ne olisivat omassa huvipuistossaan.

Ruovikossa lintujen kuvaaminen on myös haastavaa ja välillä myös täysin mahdotonta vaikka olisi vain muutamien metrien päässä parvesta.
Lähelle tarkentava 300mm objektiivi sekä croppi-kertoimella varustettu hyvän tarkennusjärjestelmän omaava kamera on hyvä yhdistelmä ruokojen sekaan. Itse käytin viime talvena täyden kennon kameraa sekä 500mm optiikkaa, jonka pienin tarkennusetäisyys viisi metriä asettaa haasteita riittämiin. Usein monopodin tai jalustan käyttö ei ole yhtään pahitteeksi, koska kameraa saattaa joutua pitämään pitkään ylhäällä vakaana odottaessaan tilannetta tai löytääkseen ihanne kolon ruokojen välistä tapahtumien keskipisteeksi.

Jotta tuulessa heiluvat ruo’ot eivät olisi riittävä ongelma kuvaajalle niin välillä kovan tuulen jälkeen parvet viihtyvät ruokojen juuressa jäällä syöden tuulen pudottamia sieminiä jäältä tai lumesta. Siellä niiden kuvaaminen onkin sitten vielä vaikeampaa. Sosiaalisten lintujen kanssa ruovikossa kuitenkin on kiva viettää aikaa ja odottaa tilanteita. Välillä parven siirtyessä kauemmaksi näköyhteys katoaa, jonka jälkeen niiden etsimiseen tuhlaantuu hyvää kuvausaikaa. Tuulettomalla säällä lintujen äänehtiessä  ”ping” tai ”pshing” avulla parven löytää helpommin. Välillä on niitä päiviä ettei parvesta näy vilahdustakaan eikä kuulu pisahdustakaan vaikka siellä ne todennäköisesti jossain ovat.