Viikon kuvat: 28-29/2017 – Neljä jalkaa edelleen, mutta painoa vähän enemmän

Hirvikauden avaus

Alkukesän kettukuvaukset alkavat olla päätöksessään kettujen kasvettua niin isoiksi etteivät ne enää viihdy pesän ympäristössä vaan vaeltelevat hämärän aikaan vanhempien matkassa tai omilla tutkimusmatkoillaan. Viime syksyn hirvikuvaukset taas jatkuivat nyt ensimmäisellä aamulla. Usvaa ei ollut eikä hirvetkään sijoittuneet oikein, aamu oli kaikesta huolimatta kaunis.

Viikon 28/2017 kuvan EXIF-tiedot:

Kalusto: Canon 1Dx2, Canon EF 500 4 L IS USM
EXIF: 500 mm, 1/400, f/4, ISO800
Päiväys: 16.7.2017 klo 05.34


Kohtuutonta tuuria?

Kylmät yöt jatkuivat kosteuden ollessa sopiva. Usvaa nousi sateen jäljiltä illalla pelloille ja aamuksi oli odotukset korkealla. Löysin upean paikan kuvata juuri tiettyyn aikaan aamusta ja tälle paikalle latasin odotuksia, mutta eihän sinne ketään tullut kuvattavaksi.

Seuraavana aamuna usva oli vielä komeampi ja tällä kertaa sarvipää saapui ruokailemaan oikeaan paikkaan. Kuvia syntyi vastavalon ollessa paikoin hyvin hankala. Nyt syntyi ehdottmasti parhaat hirvikuvani ja ehkä jossain kategoriassa komeimmat luontokuvani, mitä olen vuosien saatossa kuvannut. Tässä on nyt vähän sulateltavaa näiden kuvien kanssa.

Viikon 29/2017 kuvan EXIF-tiedot:

Kalusto: Canon 1Dx2, Canon EF 70-200 2.8 L IS USM II, Canon 1.4 x III
EXIF: 280 mm, 1/1000, f/4.5, ISO320, valotuksen korjaus +0.7
Päiväys: 23.7.2017 klo 05.34