Valkoviklo

No ei se nyt kettu ole, vaan…

Suunnitelma 1: Sääennuste lupasi kirkasta aamuna ja työ-öisin olen tehnyt havaintoja alueella ketuista, joten laitoimme kellot soimaan pari tuntia ennen auringonnousua ja suuntasimme auton keulan kohti Lauttasaarta. Sadekuurokin kasteli mukavasti heinikot ja pusikot, kun pääsimme pelipaikoille. Yhden ketun näimme pariin otteeseen, mutta se oli erittäin pelokas, toisinkuin nämä lehtiinkin päässeet kesyt city-ketut, joita emme nähneet. Harmiksemme kuvia siitä ei saanut otettua. Saimme tosin uutta arvokasta tietoa paikalliselta lenkkeilijältä kettujen pesäpaikasta, jossa olisi neljä poikasta tänä vuonna. Ehkä ensikeralla sitten, oli aika toteuttaa varasuunnitelma:

Suunnitelma 2: Rannalta löysimme sitten tutun valkoviklon, jota kuvaaja ystäväni oli pari päivää aiemmin kuvannut. Heti alkuun huomasi että lintu oli peloton, sitä ei häirinnyt paikalla ryöminyt kuvaaja vaan jatkoi omaa puuhasteluaan eli ruokailuaan. Olin varautunut mahdolliseen kahlaajakuvailuun pakkaamalla sadeasun reppuun, sen kanssa pystyi makaamaan rantaheinikossa kivien,  levien ja lätäköiden seassa unohtamatta hanhien jätöksiä, joita oli sijoitettu tasaisesti joka puolelle.
Tykkään kuvata lintuja ja eläimiä myös heidän elinympäristöään mukaan sommitellen, mutta olen myös koukussa kapeaan syväterävyyteen, jolloin kohde tulee saada lähelle kameraa, mutta silti millejä pitäisi olla liikaa. Usein kohteet eivät vain ole tarpeeksi kesyjä tälläiseen kuvaukseen. Tässä setissä käytin laajemmissa kahdessa kuvassa Canonin 85 1.2 L objektiiviä, muissa 500mm teleobjektiiviä. Kamerana päärunkoni eli Canon 5D mark II.