Ulko-Hatun rannoilta 24.1.2013

Lauttasaaren edustalla olevan Ulko-Hattu saaren eteläpuolelle alkoi pakkaspäivien mukana jäätyä uutta jäätä tuulien vietyä vanhat pois. Aivan sileä jää oli paikoin jääkukkien koristama. Horisontissa näkyi Harmajan majakkasaari kauniisti auringon laskiessa. Yksi upea talvipäivä oli taas päättymässä.

Yksi lintukin oli liikenteessä kun Jätkäsaaren suunnalta tuli yksinäinen sinisorsakoiras kiertämään saarta etsien selkeästi sen rannalta sulaa mihin laskeutua. Kaksi kierrosta saaren ympäri ja matka jatkui kohti Ruoholahtea. Ilmeisesti se havaitsi ensimmäisellä kierroksella ettei minulla ollut kameraa käsissä ja vetäisi vielä toisen kierroksen että hidaskin kuvaaja kerkeää mukaan, kiitos.

Tähän aikaan vuodesta aurinko laskee juuri samaan aikaan kuin Tallinnan laivat palaavat mereltä Eteläsatamaan. Laivat ovat Ulko-Hatun edustalla parhaimmassa kuvauskohdassa, kun aurinko osuu niiden kylkeen. Tämä hetki kestää alle minuutin ja on parhammillaan vain joitakin sekunteja. Pitää siis olla valmiina.

Sigman 15 mm kalansilmällä, uusi ihastukseni.

Laivat saivat veden liikkeelle ja jäälautat pyörimään